Nimi todellakin kertoo, mistä on kyse, sillä jokaisesta luukusta paljastuu jokin haaste. Haasteiden tarkoitus on piristää tai tuoda hyvää mieltä niin tekijälleen, kuin muillekin olennoille ihmisistä eläimiin ja taas takaisin. Lainasin tätä postausta varten muutaman kuvan haastejoulukalenterin facebook-sivulta, sillä halusin jo tähän postaukseen näytille pienen palan kyseistä kalenteria. Liian usein joulukiireet vievät mennessään (tunnustan!), eikä aika tai edes muistaminen tahdo riittää läheisten huomioimiseen. Joulun henki ei ole kiire ja stressi, vaan läheisten kanssa yhdessä olo ja rentoutuminen. Olen pyrkinyt tekemään jokaisen luukun haasteen, mutten ole ottanut turhaa stressiä – jos jokin luukku ei ole minulle sopiva, niin jääköön. Tarkoitushan on antaa aikaa läheisille ja rentoutua, ei kerätä lisää stressiä.
Miksi jaoin tämän teille? Haluan, että mahdollisimman moni muistaisi kaiken kiireen ja stressin keskellä myös jotakin hyvin tärkeää: omat läheisensä. Hyvän mielen haastejoulukalenteri on kalenteri, jonka soisin jokaisen toteuttavan tänä jouluna. Tai edes yhden pienen luukun siitä. Hyvä mieli tulee sekä itselle, että läheiselle.
nii kiva tää postaus, kun tää erottuu muista :) ihania pipareita <3 ja oot muuten kaunis 8)
ReplyDeleteAws kiitos, ihana kommentti! <3
DeleteIhan superkiva vinkki! :-)
ReplyDeleteJee kiva että tykkäät!
Delete