Viime hetken joululahjavinkit

Jäikö joululahjojen hankkiminen ihan viime tinkaan? Ei hätää, vielä on aikaa. Kaupasta saa nopeasti haettua jotakin, mutta itse tehtyjäkin paketteja ehtii hyvin väsäämään.

1. Kaunis paketti
Vaikket ehtisi hankkia kuin pienen suklaalevyn, kääri se ainakin kauniiseen pakettiin. Nätisti paketoitu lahja viestii vaivannäöstä ja lämpimistä ajatuksista, vaikka sisältö ei kovin ihmeellinen olisikaan.

2. Lahjakortit
Jos pystyt pitämään jalot lupauksesi vielä joulun jälkeenkin, lahjakortit ovat ihan mahtava lahjaidea. Leikkele pahvista sopivan kokoisia paloja, koristele ne kauniisti ja kirjoita niihin, mitä lahjakortin saaja niistä saa. Voit luvata esimerkiksi hieronnan, aamupalan kokkauksen, lenkkeilyseuraa tai sisarukselle huoneen siivouksen siivouspäivänä (tämä ainakin ilahduttaa taatusti).

3. Purkillinen hyvää
Voit ostaa tai tehdä purkillisen verran jotakin hyvää. Yksi hyvä vaihtoehto on koota jonkin leivonnaisen kuivat aineet kauniisti purkkiin, ja liittää mukaan reseptin. Mitä sitten teetkin, koristele purkki kauniisti ja anna ystävälle. Mä annoin tänä vuonna yhdelle kaverilleni nutellapurkin, jonka kyljen koristelin pusheen-kuvilla.

4. Taideteos
Jos osaat piirtää tai maalata, käytä ihmeessä taitosi hyödyksi! Kaunis piirustus tai maalaus kehystettynä olisi ainakin mulle ihan loistava lahja (vink vink te mun taiteelliset kaverit).

5. Pikkuleivät
Keksit ovat nopeita leipoa, ja kauniissa paketissa niistä saa nopean ja helpon lahjan. Voit käyttää esimerkiksi täältä löytyviä ohjeita, tai jotain muuta hyväksi havaitsemaasi reseptiä. Jokin muukin herkku tekee varmasti kauppansa. Kaveri sai joskus vuosia sitten lahjaksi voileivän, oli taatusti ikimuistoinen joululahja! Kuulemma herkullisin voileipä, mitä oli hetkeen syönyt.

7 comments:

  1. Okei hei kiitos näist vinkeistä, oon vissii vähä myöhässää näiden lahjojen kanssa koska mulla ei oikeestaan oo mitään! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tästä onki sit hyvä ottaa vähän vinkkiä :D Tein tarkotuksella mahdollisimman yksinkertaisia vinkkejä, että kiireisempikin ehtisi toteuttaa edes jonkun.

      Delete
  2. Kivoja lahjavinkkejä! Täytyy muistaa nää ens vuonna :)

    ReplyDelete
  3. Hyviä vinkkejä oot keksiny! :)

    ReplyDelete