”Valokuvanäyttely #fläsäri on
sekoitus vaivaannuttavia muistoja, nostalgisia tunteita ja
inspiroivaa yhteistyötä. Sofiankatu 4:n Lyhtysalissa esillä olevan
näyttelyn on suunnitellut alusta loppuun asti kaksitoista
kaupunkilaista.” – Helsingin kaupunginmuseo
Kävelin eteenpäin ihmetellen. Äkkiä
oli pakko pysähtyä, sillä aivan jalkojeni juuresta nousi seepra
takajaloilleen. Luit oikein, seepra.
Olin viime viikon torstaina #fläsärin avajaisissa ja oli ehkä
hämmentävin kokemus hetkeen. Hauskaa mulla oli, mutta harvemmin
Helsingin kaupunginmuseon tiloissa seeproihin törmää. Tai edes
seepra-asuiseen ihmiseen.
Avajaisissa on selvästi aivan
omanlaisensa tunnelma. Ihmisiä hienoissa vaatteissa, kaunista laulua
ja toki niitä valokuvia, joiden ympärille koko näyttely on
pystytetty. Kaiken keskellä kierteli hämmästyttävän notkea
seepra kavereidensa kanssa. Juoppo tirehtööri oli huvittava näky
törmäillessään ympäriinsä. Valokuvanäyttelyissä olen käynyt
usein ennenkin, mutta näyttelyn ovat ilmeisesti aivan omaa
luokkaansa. Suosittelen kurkkaamaan itse näyttelynkin, jos Helsingin
suunnalla liikutte. Vaikka seepra tuskin saapuu teitä viihdyttämään,
on valokuvissakin monta hienoa otosta. Mun täytynee käydä
tsekkaamassa kuvat pian uudelleen, avajaisten vilinässä niihin ei
ehtinyt perehtyä kunnolla.
#fläsärin teemaan sopii hyvin, että
julkaisen siihen liittyvän postauksen vähän myöhässä. Tällä hetkellä
koeviikko kiitää eteenpäin täyttä höyryä, ja sen jälkeen
lähestyvät YO-kokeet, hui. Mun piti päästä hetkeksi pakoon
stressiä, ja mukavasta muistosta postaaminen toimii hyvin
stressinlievittäjänä. Jos vielä joisi kupin kuumaa teetä ja
perehtyisi sitten englannin kielioppiin... Hyvää alkanutta viikkoa
teille kaikille!
Vitsi vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta! Kauan toi on auki jne? Vois viedä ton hullummanpuoliskon katsomaan jotain sekoa. Eiku hetkinen mähän oon se hullumpi XD
ReplyDeleteToi on auki huhtikuun loppuun asti, ja ilmeisesti vapaa pääsy, mitä noita museon sivuja katsoin :D En lupaa että itse näyttely on yhtä täynnä menoa ja meininkiä kuin avajaiset, mut valokuvista jos tykkää ni kannattaa mennä!
ReplyDelete