Paljonko on 71 origamijoutsenta? Aika
paljon, jos ne kaikki taittelee yhden illan aikana. Mun viikonloppu
sujui aika taitteluntäyteisissä tunnelmissa, kun askarreltiin
Joonan ja Ilkan kanssa kokonainen joutsenparvi. Tai oikeastaan montakin parvea, sillä joutsenparveen kuuluu yleensä noin parikymmentä lintua. Tulevana viikonloppuna
ne pääsevät koristamaan juhlapöytiä. Liian värittömäksi
kattausta ei ainakaan voi moittia, kun nämä kaverit laskeutuvat
paikalle!
Voisinpa välittää teille
origamitalkoiden tunnelman. Mulla ainakin oli älyttömän hauskaa,
kun istuin pehmeällä jakkaralla taittelemassa lintua linnun perään.
Vieressä iso lasillinen höyryävän kuumaa teetä, ja ympärillä
kaksi kaveria omien lintujensa ja teelasiensa kanssa. Urakan jälkeen
mentiin pihalle hengittämään raikasta talvi-ilmaa ja tuulettamaan
liiat origamilinnut ajatuksista.
Mä olen taitellut kurkia iät ja ajat,
mutta vasta viime aikoina olen huomannut muidenkin origamiotusten
olemassaolon. Nykyään osaan tehdä myös lohikäärmeen, ja
joutsenet ovat syöpyneet lihasmuistiin eilisen ansiosta. Joutsen on
yksi origamisuosikeistani, sillä se on helppo ja nätti yhtä aikaa.
Taittelin sen kerran ohjeesta, ja sen jälkeen pärjäsin ilman.
Lohikäärme sen sijaan meinaa yhä mennä pieleen. Jos jotakuta
kiinnostaa yrittää itse joutsenen taittelua, tästä linkistä
löytyy ehkä maailman yksinkertaisin ohjevideo. Video on
englanniksi, mutta niin selkeä, että täysin kielitaidotonkin
pystyy seuraamaan ohjeita.
Tosi hienoja! Mä oon kerran koittanut taitella tommosta mutta meni niin pahasti pieleen että jäi oikeen traumat :D never again :D
ReplyDeleteVoi ei, kauheen traumaattinen kokemus :D Mut kiitokset!
Deletevau miten hienoja :D
ReplyDeleteKiitos ^_^
DeleteWau, kun osaiskin! :D Ehkä pitää joskus eksyä googlailemaan ;) Ihanan värikkäitä :3
ReplyDeleteHaha kiitos :D Ja todellakin kannattaa!
DeleteHuhhuh mikä määrä! Itse en ole koskaan sen kummemmin tehnyt origameja, mitä joskus koulussa :--D Vilkaisin kuitenkin tota videoo nopeesti, ja nyt tekis mieli kokeilla, että osaanko yhtään.. onhan nuo kyllä oikeesti aika sieviä!
ReplyDeleteJoo niitä tuli ihan älyttömästi :D Kannattaa kokeilla!
Deleteoioi, ihanan värisiä! voikun itekkin osais tehä, noi ois niin hienoja! :) tulee vaan aina prison break sarja mieleen noista, haha :D ja tykkään sun blogin nimestä, kuulostaa jotenkin kivalle! ja nätti tyttö olet muutenkin
ReplyDeleteKannattaa kokeilla, joutsenet on oikeesti älyttömän helppoja, vaikka näyttääkin vaikeilta :D Ja iiiiso kiitos!
DeleteVoi ihania, osaisinpa itsekkin tehä! Loppuis kyllä hermo ja osaaminen alkuunsa kun alkaisin itse väsäämään :D
ReplyDeleteMulla oli onneks kaks taitavampaa kaveria auttamassa alkuun, yksinäni olisin varmaan päätynyt repimään origamipaperit :D
DeleteKivan värisiä! :)
ReplyDeleteOon samaa mieltä (:
Delete