Teeleipää ja kynttilöitä


Pikkusiskon silmät loistivat kuin tähdet hänen katsoessaan eteen katettua iltapalaa. Taisi olla pienen elämässä jännittävä tapahtuma, kun iltapala syötiinkin kynttilöiden valossa tavallisen sähkövalon sijaan. Viime lauantaina ollutta Earth Houria juhlittiin meillä teeman mukaisesti hyvän ruoan merkeissä. Tai no ruoka on ehkä hieman väärä sana iltapalaa kuvaamaan, mutta hyvää vatsantäytettä meillä joka tapauksessa oli. 

Iltapalamenun haasteena oli saada se maistumaan kaikille perheenjäsenille, joista etenkin pienimmät haluavat syödä jotakin tuttua ja turvallista. Lopputuloksena olikin yksinkertainen mutta maistuva menu: juustoteeleipiä, eksoottista hedelmäsalaattia ja kuumaa mariannekaakaota. Jos jonkin ohje kiinnostaa, niin huikatkaa ihmeessä kommenttiboksiin!

Ei muuten ole pitkään aikaan ollut yhtä rentouttavaa iltaa! Mulla on tapana olla iltaisin kännykällä tai koneella, jutella niiden kautta kavereille ja lueskella blogeja. Nyt jätin koneen ja kännykän tarkoituksella rauhaan ja nautin kynttilöiden luomasta tunnelmasta. Pieni tauko sosiaalisesta mediasta rauhoitti oikeasti illan ja uni tuli paljon paremmin. Kynttilävalaistuksesta nautti mun lisäksi moni muukin. Pikkusisko ilmoitti iltapalan aikana moneen kertaan tykkäävänsä kynttilöistä ja kaikesta. Suosittelen kynttilän valossa syömistä kaikille, pieni juhlahetki keskellä arkea ei ole koskaan pahitteeksi.

8 comments:

  1. vähänkö kuulostaa ihanalta! :') kynttilöiden valossa syöminen on tosi piristävää. ja hei, sulla on tosi sujuva kirjotus tyyli, tekstiä on kiva lukee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Iiiso kiitos ihanasta kommentista! ♥

      Delete
  2. Upeita kuvia ja kuulostaa kyllä niin ihanalta ♥ Tykkään teeleivistä tosi paljon, harmittaa kyllä nyt vielä enemmän, kun en päässyt Earth Houria juhlistamaan :c Seuraavalla kerralla sitten! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ^_^ Onneksi uus Earth Hour järjestetään taas vuoden päästä. Ja siinä välissä voi ihan itse piristää itseään ties kuinka monella kynttiläillallisella (:

      Delete
  3. Tosi kiva postaus ja oi kuinka herkullisen näköisiä teeleipiä! Näissä kuvissa on ihana tunnelma :) Sun blogi vaikuttaa muutenkin tosi kivalta <3

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    ReplyDelete
  4. Oi ihana tausta tässä blogissa! Näyttää todella hyvältä :) Sulla on myös ihan älyttömän upeita ja laadukkaita kuvia, tykkään!

    http://theneverendingstoory.blogspot.fi/

    ReplyDelete