Katufestareilla


Eilen oli aivan huikea päivä. Paljon taidetta, ulkoilmaa ja hyvää ruokaa - mitä muuta elämältä voisi vaatia? Suuntasimme muutaman ystävän kanssa jo aamusta Arabian katufestivaaleille. Odotin päivältä väriä ja kiinnostavia esiintyjiä, ja niitä myös sain. Niin siistiä, että tällaisia tapahtumia järjestetään, piristää kummasti normaalia kaupunkielämää. 

Festivaalialueen huomasi jo kaukaa. Valtava ihmismassa ilmestyi kuin tyhjästä muuten hiljaisille kaduille. Lähiseudun asukkaat olivat jalkautuneet ulos pitämään pihakirppiksiä tai isännöimään pieniä kojuja. Erään talon seinässä oli valtava seinämaalaus, siitä oli juttua myös eilisen Hesarissa. Lisää maalauksia näimme pitkin päivää. Joku maalasi autoa, joku toinen pöydistä koottua seinämää. Pieniin sohvapöytiin sai jokainen kävijä jättää omat terveisensä. Omiin suosikkeihini kuuluivat harmaat metallilaatikot (sähkökaappeja tai mitä lievät), jotka päivän päättyessä olivat muuttuneet ihanan värikkäiksi. Arkisista esineistä tulee heti paljon kivempia, kun niitä hieman koristelee. 

Ruoka-aikaan jouduimme toteamaan, että nälkä tulee muillekin kuin meille. Ruokakojuille oli äkkiä valtavat jonot, ja raha-automaatille vielä pidempi - kortti kun oli kojuilla hyödytön. Jonotus ei kuitenkaan tuntunut lainkaan pitkältä, kun seurasi ohikulkijoiden liikkeitä ja vilkuili sivusilmällä muiden kojujen tarjottavia. Makumatkoja olisi voinut tehdä lähes maailman ympäri. Thaimaalaisen ruoan tuoksu kantautui pitkälle, joten meidän tiemme suuntautui sen äärelle. Flied Lice Chicken oli tulista - ja mielettömän hyvää. Täytyy etsiä internetin syövereistä thaimaalaisia reseptejä kokeiltavaksi myös kotona. 

Lisää tällaisia päiviä, hauskaa tekemistä ei koskaan ole liikaa! 


8 comments:

  1. Eikä, vaikutti ihan huippu päivältä!! :)

    ReplyDelete
  2. Voi kunpa ois iteki ollu paikalla, kuulosti kivalta päivältä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ens vuonna sitten, jos tää järjestetään uudelleen (:

      Delete
  3. Kuulostaapa ihanan pirteeltä päivältä, toivottavati pääsis itsekin joskus kokemaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti pääset, voisit tykätä tollasesta paljonkin ^_^

      Delete
  4. Sinällään huvittavaa, että mun on pitänyt mennä tonne parisen kertaa aikasemminkin. Mutta aina se on unohtunut. Vaikka kaveritkin ovatkin sellaisia hulluja töheräjiä... tsiis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei :D Ehkä ens kerralla sit säkin pääsisit paikalle? Suosittelen kyl lämpimästi tota tapahtumaa (:

      Delete