Kuuletko kutsun seikkailuun?

Maan pinta on kaukana allasi. Kävelet hitain askelin vaijeria pitkin - nyt ei saa horjahtaa. Pääset tasanteelle, mutta tuulessa huojuvat laudanpätkät eivät tarjoa kunnollista turvaa. Kiinnität valjaasi uuteen tukivaijeriin ja katsot kohti seuraavaa estettä. Vinot puunpalat muodostavat reitin seuraavan tasanteen luokse. 

Kesäloma on ehkä paras aika vuodesta kokeilla uusia juttuja ja uhmata omia pelkojaan. Mä pelkään korkeita paikkoja aivan älyttömästi. Lentokoneessa voin istua rennosti ja katsella alla levittyvää maailmaa, mutta odottakaapa vain, kun joudun kävelemään ritiläportaita pitkin tai seisomaan lasipohjaisella parvekkeella. Korkean paikan kammo saattaa iskeä parinkin metrin korkeudessa, jos näen suoraan jalkojeni alapuolelle. Sillä hetkellä haluaisi vain päästä alas niin nopeasti kuin mahdollista. Tämän takia en olisi ensimmäisenä odottanut päätyväni Seikkailupuisto Korkeeseen, mutta niin vain kävi. Alkuviikosta löysin itseni roikkumasta valjaiden varassa monen metrin korkeudessa. 

Aluksi pelotti ja paljon. Kaverit viilettivät kaukana edellä, kun itse halasin puun runkoa ja mietin että uskallanko todella ylittää seuraavan esteen. Kun edessä on pelkkä köysi ja maahan monta metriä, ei enää muista vartaloa kiertäviä valjaita eikä sitä, että putoaminen tyssää saman tien valjaisiin. Muutaman radan (ja tsemppipuheen) jälkeen kiipeily alkoi sujua jo luontevammin. Korkeessa on kolme helpompaa ja kaksi vaikeampaa rataa. Voitteko kuvitella sen voittajafiiliksen, kun läpäisin vaikean radan - enkä jumittanut yhdenkään esteen luona! Itsensä ja pelkojensa haastaminen kannattaa ihan oikeasti, sillä onnistumisen tunnetta ei voita juuri mikään.