Revontulipalo

Pikkusisko halusi välttämättä poseerata kameralle, jonka sain synttärilahjaksi. "Ota kuva musta ton kiven luona. Ja ton puun. Ja jos mä sit kiipeäisin alas tätä ojanreunaa." Kokeilin säätöjä ja napsin kuvia innokkaasta mallista. Unohdin syödä aamulla, koska etsin kiinnostavia kirjoja loppuviikkoa varten. Illalla tuli hirveä nälkä ja iltapalan sijaan kokkasin tomaattipastaa. Tarkoitus oli tehdä jotakin aivan muuta, mutta kasvisliemikuutioiden kyljessä oli ohje ja pitihän sitä kokeilla. Hajotin ja korjasin hopeatussin, ja kirjoitin sillä kasan kiitoskortteja. Lenkilläkin piti käydä, mutta aika kerta kaikkiaan valui ohi. 

Mulle kuuluu normaalia elämää ja normaalia arkea. Tai ei aivan normaalia, sillä perheen kanssa vietetty aika on nykyään hyvin harvassa. Pitkät välimatkat ovat hankalia kulkea ilman autoa. Ehkä mä vielä joskus hankin sen ajokortin, vaikka kovasti epäilen korttirahojen kuluvan paljon kiinnostavampiin asioihin. Ei sillä että se haittaisi, ei nimittäin haittaa. Tällä hetkellä mun pitäisi olla pakkaamassa, mutta sen sijaan istun koneella. Edessä on viikon verran telttaelämää, silloin ei ehdi stressata lenkkeilystä tai ajokortin hankinnasta. Telttailu lepuuttaa aivoja, vaikka telttailisi vain omalla takapihalla (kyllä mä sentään kauemmaksi olen menossa). Tulee oltua enemmän ulkona, vaikka ainakin mun tekemisistä kaikki ovat pihakelpoisia. Voisin lukea kirjaa tai juoda teetä ulkona, mutta sisältä ulos lähteminen vaatisi ainakin ulos kävelyn verran vaivaa. Sama toisin päin. Kun on jo valmiiksi ulkona, on helppo jäädä ulos lukemaan kirjaa tai ottaa vaikka pienet nokoset.