Ylioppinut


Onnentoivotuksia satelee kummeilta ja kummien kaimoilta, ja joka puolella on hyvää ruokaa ja ruusuja. Viime lauantai oli yksi mun elämän parhaista hetkistä. Kolmen vuoden enemmän tai vähemmän raskaan puurtamisen jälkeen sai viimein painaa valkolakin päähänsä. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun sai seistä rivissä muiden ylioppilaiden kanssa, laulaa gaudeamus igituria ja jännittää kompastuuko lavalle noustessaan vai ei. En kompastunut, eikä onneksi kukaan muukaan.

Valkolakki on merkki jälleen yhdestä suoritetusta etapista. Lukion ovi sulkeutui nyt takana, mutta monta muuta ovea avautuu edessä päin. Aina ei tarvitse tietää mihin jatkaa, polku kaartuu kyllä oikeaan suuntaan - mikä se sitten onkin. Mieltä kutkuttelee ajatus siitä, että syksyllä voin olla missä tahansa. Saatan päätyä opiskelemaan, töihin, tai kenties ulkomaille. Epävarmuus on tavallaan myös pelottavaa. Mutkan taakse näkee vasta kun se on jo aivan kohdalla. Syksynkin suunnitelmat selviävät vasta myöhemmin. Epätietoisuus ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivista. Kun vaihtoehtoja on monta, mahdollisuus jäädä tyhjän päälle on käytännössä olematon. Aina löytyy jokin vaihtoehto mönkään menneen tilalle. En tiedä missä olen syksyllä, mutta tiedän viihtyväni minne ikinä päädynkin. Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa kesänvietto.

Hyvää kesää muille ylioppilaille ja kaikille teille lukijoille! 

12 comments:

  1. Tositositosi paljon onnea yolakista :3 ja hyvää kesää sullekkin! :)

    ReplyDelete
  2. Voi, onnea tosi paljon!! :) Ja hyvää kesää sullekin :-)

    ReplyDelete
  3. Ooh tosi paljo onnea ja hyvää kesää sullekkin!!♥

    ReplyDelete
  4. Paljon onnea!

    Olen tekemässä pientä selvitystä ihmisten tämänhetkisistä ajatuksista blogeja kohtaan ja olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata kyselyyni. Kysely ei ole pitkä. Teen vastauksista postauksen blogiini kesäkuun lopulla. Kiitos!

    https://fi.surveymonkey.com/s/GWZG9XM

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kävin vastaamassa tuohon kyselyyn, pitääkin kurkkailla sun postausta kunhan saat sen tehtyä :D

      Delete
  5. Tykkaan sun asenteesta, mukavaa lomaa! :)
    infinnish.blogspot.fi

    ReplyDelete
  6. Hurjan paljon onnea Linda & viisaita sanoja jälleen kerran. ♥

    ReplyDelete