Olen selvinnyt au pairina jo yli kuukauden, joten ajattelin jakaa teille muutamia vinkkejä au pairiksi lähtöön liittyen. Ehkä siellä ruudun takana jollakulla on juuri sama unelma, kuin mulla vuosi sitten. Haluatko au pairiksi -postaussarjan ensimmäisessä osassa ajattelin valottaa hieman perheen etsimistä. Mistä sellaisen saa ja mitä kaikkea kannattaa huomioon perhettä hankkiessa. Tulevissa osissa on luvassa pientä infoa siitä, mitä kaikkea pitää järjestää ennen lähtöä, ja miten saada asiat rullaamaan mahdollisimman hyvin perillä uudessa perheessä. Mutta nyt takaisin perheen hankintaan.
1. Ihan aluksi
Ennen perheen etsimistä kannattaa tehdä eräs kaiken määrittävä ratkaisu. Lähdetkö au pairiksi itsenäisesti vai järjestön kautta. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Järjestön kautta lähtijällä on järjestön tuki ja turva, ja veikkaan että moni paperihomma sujuu sitä kautta jouhevammin (tai ainakin tarjolla on osaavaa apua). Itsenäisesti sen sijaan saa esimerkiksi perheen valita paljon vapaammin, ja Eurooppaan mentäessä järjestö on melko turha (toki siitä on edelleen ongelmatilanteissa oma hyötynsä). Itsekin lähdin Lontooseen ilman järjestöä, ja koen selvinneeni kaikesta hyvin myös yksinäni. Jos kuitenkin koet tarvitsevasi järjestöä, kannattaa ihan vain googlaamalla tai suositusten avulla etsiä hyvä järjestö. Itselläni ei kuitenkaan ole antaa suosituksia, kun hoidin homman omin nokkineni.
2. Mistä sen perheen sitten löytää?
Moni nettisivusto välittää au paireja ja perheitä ihan ilmaiseksi. Jos mun pitäisi suositella jotakin, käskisin vilkaisemaan osoitteen www.aupairworld.com. Au pairiksi voi päätyä myös monia muita reittejä. Esimerkiksi kaverin kautta, lehti-ilmoituksen perusteella ja facebookista on moni au pair löytänyt tiensä johonkin perheeseen. Aupairworld lienee kuitenkin varmin tapa perheen löytämiseksi.
3. Oletko saanut yhteydenottoja joiltakin perheiltä?
Yhteydenoton jälkeen skypepuhelut astuvat kuvaan. Kiinnostavan oloisten perheiden kanssa kannattaa puhua skypessä, jotta saat perheistä mahdollisimman oikeanlaisen kuvan. Niitä perheitä myös kannattaa olla useampi, sillä perhekin haastattelee usein montaa au pairia samaan aikaan. Itse tein asiat aika lailla päin vastoin kuin yleensä neuvotaan: puhuin vain yhden perheen kanssa, päädyin heille ja olen viihtynyt loistavasti. Yleiseti ottaen on kuitenkin järkevää jutella useamman kanssa, jotta se juuri itselle paras perhe löytyisi. Keskivertoon tai vähän ikävältä tuntuvaan perheeseen ei missään nimessä kannata tyytyä. Tulet asumaan heidän kanssaan, joten mitä paremmin tulet juttuun heidän kanssaan skypessä, sitä varmemmin tulet viihtymään tulevina kuukausina.
4. Mitä perheestä kannattaa selvittää?
Skypepuhelut ja sähköpostit ovat perheen keino selvittää, millainen olet. Samalla ne ovat sinun kenosti saada selville millainen perheesi on ja mitä tulet heillä tekemään. Työajat kannattaa selvittää, samoin se, mitä töihin kuuluu. Onko pääasiallinen hommasi leikkiä lasten kanssa, kuljettaa heitä kouluun vai ehkä lenkittää koiraa? Entä mitä ovat "kevyet kotityöt" joita perhe mahdollisesti haluaa sinun tekevän? Myös palkkaan liittyvät asiat kannattaa selvittää. Kuinka paljon saat taskurahaa ja millaisin väliajoin? Useat au pairit saavat kerran viikossa tietyn summan, mutta jotkin perheet maksavat rahan vain kerran kuussa.
Kannattaa ottaa etukäteen hieman selvää myös lasten päivärutiineista, tulevan kotisi lähiympäristöstä ja siitä, mitkä leikit ovat erityisesti lasten mieleen. Muista myös, että mukavan oloinen perhe on todellisuudessa paljon arvokkaampi asia kuin oma asuinkerros ja uima-allas. Jos perhe mainostaa heti alkuun valtavaa viikkorahaa ja hulppeita tiloja, voi perillä odottaa näiden lisäksi myös muutama kauhukakara ja hullu koira jota sinun täytyy hoitaa. Näin ei välttämättä tapahdu, mutta kannattaa joka tapauksessa pelata varman päälle ja valita perhe, jonka kanssa synkkaa parhaiten. Siitäkin huolimatta, että kyseisestä perheestä saisi vähemmän palkkaa. Kun sopiva perhe löytyy, ja perhekin haluaa sinut, on au pairiksi lähtemisen suurin työ tehty.
Hei kiitos paljon, tää oli tosi mielenkiintonen postaus lukea kun itse jatkuvasti pyörittelee mielessä au pairiksi lähtöä:)
ReplyDeletehttp://suvimyllymaki.blogspot.fi/
Suosittelen lähtemistä, jos yhtään houkuttelee! (:
DeleteTosi kiinnostava postaus. Lisää odotellessa. :) Demissä kirjoitit, että tulossa ois sisustuspostauksia, joten niitä mä tänne oikeastaan tulin metsästämään. :D
ReplyDeleteKiva että tykkäsit! Ja joo tarkoitus olis saada sisustukseen liittyvää juttua ulos mahdollisimman pian, joten ei tarvii odotella kauaa (:
DeleteTodella hyödyllinen postaus, tästä on paljon apua! :)
ReplyDeleteKiva kuulla! :)
Delete