Omenainen tuorepuuro

Olen viime aikoina lukenut enemmän blogeja kuin tavallisesti, ja raakaruokaohjeet ovat hyppineet silmilleni useista otsikoista. Muutamia kertoja olen maistellut raakaruokaa, mutten ollut aiemmin tehnyt sellaista itse. Niinpä päätin aloittaa oman urani jostakin kohtalaisen helposta. Raakapuuro on todella simppeli tehdä, ja koska valmistelut pitää tehdä jo edellisenä iltana, sen saa kiireisenä aamuna naamaansa hyvinkin nopeasti. Sopii mulle, sillä rakastan nukkumista erityisesti aamuisin kun pitäisi nousta ajoissa kouluun tai töihin.

TARVITSET: omena, 1½ dl kaurahiutaleita, 1½ dl vettä, ½ tl kanelia

TEE NÄIN: Raasta omena. Mitä pienempää raastetta, sen parempi. Voit halutessasi kuoria omenan ensin, mutta itse raastoin kuorineen.

Sekoita omenaraaste, kaurahiutaleet, vesi ja kaneli keskenään, ja laita puuro jääkaappiin. Anna sen olla siellä yön yli.

Aamulla puuro on valmista syötäväksi. Mausta halutessasi kanelilla ja nauti!

8 comments:

  1. Uuu, kuulostaa kokeiltavan arvoiselta ohjeelta! Ainoa vain, että itse oon enemmän lämpimän puuron ystävä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tykkään kans lämpimästä puurosta! Mutta tää tuo kivaa vaihtelua ja pelastaa aikaisen aamun. Veikkaan että esim joululomalle lähtevää lentoa varten pitää nousta niin aikaisin, että nopea aamupala on enemmän kuin tervetullut :D Samoin muidenkin reissujen kanssa.

      Delete
  2. Oi mikä ihana resepti. Pakko kokeilla! Oma blogi: https://elamanikilometrit.blogspot.fi

    ReplyDelete
  3. tää kuulostaa tosi hyvältä, kun puurostakin tykkään! Pitääpä pistää korvan taakse ja joskus kokeilla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nonii tässä ohje ku kaipaat vaihtelua peruspuuroon! :D

      Delete
  4. Tätä täytyy testata! Oon todella huono tekemään aamupalaa niin tää voisi pelastaa aamun jos toisenkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha samaa kelasin ku tota ekan kerran tein :D Kiireinen aamu sujuu tän avulla paljon kivemmin.

      Delete