Kaksi kuukautta Englannissa

Niin se aika vain menee; Englannissa on tullut vietettyä jo kaksi kuukautta. Kaksi aivan huikeaa kuukautta. Au pairin elämä tuntuu nykyään ihan arjelta ja metrolinjoista osaa puhua värien sijasta niiden nimillä. True lontoolainen vaihtaa Bakerloolta Victorialle, ei ruskealta siniselle. 

Edellisessä kuukausipostauksessa kirjoitin siitä, miten odotan tulevaa kielikurssia. Nyt tunteja on takana jo useampi ja kielitaito on kasvanut kohisten. Mun suurin ongelma oli ja on puhuminen. Kielioppi sujuu aika hyvin, ja pitkät tekstit ovat aina olleet mun vahvuus. Puhuminen sen sijaan oli ennen Englantiin tuloa miltei mahdottomuus. Ei ollut yllätys, että lähtötasokokeen jälkeen mut laitettiin puhekurssille. Ja onneksi laitettiin, sillä olen kehittynyt valtavin harppauksin. Edelleen englanninkielisen puheen tuottaminen on välillä ongelmallista, mutta etenkin hostlasten kanssa jutellessa puhe tulee jo luonnostaan. Enkä mene enää lukkoon, jos tuntematon tulee kadulla puhumaan. Toki kehitystä on tapahtunut muutenkin, mutta kielikurssin alkaminen on tuonut siihen lisäpotkua. 

Kielitaidon kehittymisen myötä matkustusinto on kasvanut vielä entisestään (en olisi uskonut sen olevan mahdollista). Onneksi matkoja piisaa näin loppusyksyn ja talven ajalle. Tämä postaus on ajastettu, ja kun te luette tätä, mä kiertelen Brysselin katuja. Kaupungista löytyi todella vähän tietoa etukäteen, joten mä ajattelin korjata puutteen kirjoittamalla monta postausta tästä reissusta. Mitä te haluaisitte kuulla mun Brysselin matkasta? Bryssel ei suinkaan jää viimeiseksi reissuksi, vaan tässä kuussa on luvassa myös visiitti Pariisiin - mun lapsuuden haavekaupunkiin. Vihdoin pääsen matkustamaan sinne monen vuoden haaveilun jälkeen! Ja jottei Englanti jäisi ihan taka-alalle, on kuun lopulle suunnitteilla vielä pieni retki Lontoon ulkopuolelle. Määränpäätä ei olla vielä päätetty, mutta ehkä se selviää piakkoin? 

Tämä on sellaista elämää, josta olen haaveillut pienestä asti. Vieraat maat ja kulttuurit ovat mielettömän kiinnostavia, ja vaikka toistaiseksi pysynkin vain Euroopassa, olen silti innoissani kaikesta. Vaikka äkkiseltään EU-maat ovat hyvin samankaltaisia keskenään, on jokainen maa silti erilainen. On todella kiinnostavaa asua vieraassa maassa ja nähdä paikallisten elämää. Elämä pyörii täällä ihan kuten Suomessakin, mutta silti eri lailla. Ruoka on erilaista, kohteliaisuussäännöt erit ja kaikki muukin hieman eri tavalla. Joihinkin juttuihin on helpompi sopeutua kuin toisiin, mutta kiinnostavia ne ovat yhtä kaikki. Englannista on myös ihanan helppoa matkustaa ulkomaille. Voi vain hypätä junaan tai bussiin, ja on pian jo kaukana. Mahtava juttu siltäkin kannalta, että ei tarvitse tyytyä vain englantilaiseen elämään, vaan saa nähdä sivusta myös ranskalaisten, belgialaisten ja ties keiden elämää. Ja ruokaa, kaupunkeja ja luontoa. 

Mä innostun helposti kaikesta, joten ihan vain se yksinkertainen asia, että Lontoossa on paljon kukkia, saa mut hymyilemään. Samanlaisia pieniä asioita bongaa aina uusista kaupungeista ja maista. Oman asuinpaikan hyvät puolet saattavat helposti unohtua, mutta kaukana kotoa nekin huomaa kirkkaasti. Rakastan Suomen puhdasta ilmaa ja laajoja metsiä. Ruoka on ulkomaihin verrattuna kevyttä ja tuoreista raaka-aineista tehtyä. Eikä nelivuotiaiden lasten (tai heidän vanhempiensa) tarvitse stressata koulujen pääsykokeista. 

Tällaiset tunnelmat nyt. Kaikki kiinnostaa ja kielitaitokin on kehittynyt huimasti. Mulle kuuluu hyvää ja sen varmasti huomaa myös näistä postauksista. Toki arki on arkea täälläkin, ja huonoja päiviä on välillä sekä mulla että lapsilla. Kiinnostaisiko teitä kuulla vaihteeksi au pairin arjen ja ulkomailla elämisen huonoista puolista? En mäkään vaaleanpunaisessa hattarassa elä, joten valotan mielelläni sitä arkisempaa puolta elämästä, jos jotakuta kiinnostaa lukea sellaisesta.