Pakkaan reppuun vesipullon, leipää ja pari punaposkista omenaa. Suljen kasvissosekeiton huolellisesti rasiaan ja nakkaan sen eväskasaan päälimmäiseksi. Viimeinen vilkaisu keittiöön; puuttuuko jotakin. Ei toivottavasti, joten takki päälle, reppu selkään ja menoksi!
Muutama viikko sitten pääsimme Millan kanssa ilahduttamaan ohikulkijoita. Leiriydyimme Hyde Parkin ainoiden värikkäiden puiden alle, levitimme viltin ja aloimme syödä lounasta. Eväsretkeilijöitä puistossa on varmasti nähty ennenkin, mutta ohikulkijoiden reaktioiden perusteella lounaan syöminen ei ole ihan yhtä tavallista. Se ei kuitenkaan meitä haitannut, pakkohan jonkun on joskus olla ensimmäinen. Lusikoimme siis tyytyväisinä keittojamme ja nakersimme leipäkorin sisällön parempiin suihin.
Vaikka piknikpäivänä sää oli sopivan kylmä ja sateinen, muuten Englannin syksy on kummallisen pitkittynyt. Jo muutama kuukausi sitten alkoi tulla sama fiilis kuin Suomessakin syksyn tehdessä tuloaan, mutta sitten ei tapahtunut mitään pieneen ikuisuuteen. Syyspiknikin aikoihin ruska oli vallannut vasta muutaman puun, ja vielä nykin vihreitä lehtiä ja kesäisiä kukkia näkee kaikkialla. Pipoa tarvitsee lähinnä aamuisin, päivät pärjää edellen kesätakilla ja paljain päin. Suomessa taitaa mittari näyttää jo alle nollaa... Ei sillä että haittaisi, kukapa voisi valittaa kun lempivuodenaika kestää yhtäkkiä paljon pidempään kuin yleensä!
Oikeanlainen fiilis on puoli syksyä, joten me ei muutamaa vihreää lehteä kavahdettu. Kasvissosekeitto, kuuma tee ja raikkaan punaiset omenat korvasivat puuttuvan ruskan. Ja olihan meillä sentään ne puiston ainoat värikkäät puut! Suomessa taitaa olla jo paljon harmaampaa, mutta älkää antako sen lannistaa. Syyspiknik on harmailla keleillä ehkä jopa parempi idea kuin täydellisen ruskan aikaan, sillä moskainen marraskuu vaatii seurakseen kaiken hauskan mitä vain keksiä voi. Tarpeeksi vaatetta päälle ja kuumaa teetä termariin, niin johan tarkenee.
Ihania kuvia! :) Täällä on liian kylmä piknikin toteuttamiseen - tai ainakin mä jäätyisin pilkkihaalarissakin :D Lämpötilat on pyöriny siinä viiden miinusasteen ja viiden plussan välillä. Olis kiva tietää, millä reseptillä teit sun kasvissosekeiton! :)
ReplyDeleteSit tarviit kahdet pilkkihaalarit :D Mä olin viime talvena piknikillä jossain 20 asteen pakkasessa enkä jäätynyt vaikka yleensä vilukissa olenkin. Mut joo voisin ton kasvissosekeiton ohjeen pistää joku päivä blogiin (:
DeleteVoi vitsit miten hyvä idea tommonen syyspiknik! Näyttää erittäin herkulliselta nuo teiän eväät, nam. :)
ReplyDeleteKiitos! :) Suosittelen kokeilemaan kans!
DeleteIhana syyspiknik! :D Pitäisi itsekin repäistä ja lähteä vaikkapa laiturille evästämään napsakkana syyspäivänä :)
ReplyDeleteKannattaa ^_^ Hyvää seuraa tai hyvä kirja viel kaveriks ni täydellinen päivä on taattu
Delete