Christmas Day


Pakkasukko taisi tietää, milloin meillä vietetään joulua: lumi nimittäin tuli päivää ennen aattoa ja suli tänään pois. Saatiin sentään siis valkoinen joulu, vaikka muuten ikkunan takana levittyykin harmaa maisema. Pakko myöntää, että kyllä se lumi vain kummasti nosti joulufiilistä! Siitäkin huolimatta, että viihdyin suurimman osan päivästä sisällä.

En edes muista. milloin aloitin mun ihan oman perinteen, mutta joka aatto olen käynyt lenkillä heti aamusta. En millään hikijuoksulla, vaan rauhallisella maisemakävelyllä. Maaseutu on niin tajuttoman kaunis lumivaipassa ja aattoaamun rauhassa. Aurinkokin näyttäytyi juhlapäivän kunniaksi luoden kaunista valoaan kaikkialle.

Joulussa tärkeintä on rentoutuminen, yhdessä oleminen ja nauttiminen. Näitä mäkin tein myös tänä jouluna. Olisi ollut huikeaa nähdä brittijoulu, mutta kyllä läheisten seura ja tutut perinteet tekevät sen oikean juhlan. Ulkoilin siskon kanssa, söin graavilohta ja katsoin pienten iloa, kun paketeista paljastui juuri niitä toivottuja asioita. Ja kyllä omaankin lahjasaaliiseen voi olla tyytyväinen: toivoin vain yhtä asiaa, ja sen myös sain. Uusin muumimuki on ehkä hienoin ikinä, ja sellainen seisoo tällä hetkellä pöydällä odottamassa käyttöä. Teepusseille tarkoitettua alustaa en ollut edes tajunnut tarvitsevani, ennen kuin sellainen kuoriutui esiin papereiden alta, ja karkkikepistä olen ehtinyt jo keitellä piparminttukaakaon. Seuraavaksi voisi aloitella uusinta kirjaa ja uppotua sen seikkailuihin loppuillaksi. 

Toivottavasti teilläkin on ollut kiva joulu! Nauttikaa sydämenne pohjasta näistä jäljellä olevista lomapäivistä.


10 comments:

  1. Täällä ei ollut yhtään lunta jouluna, vettä satanut vaan. Mutta hei, tulipas ihana fiilis tätä postausta lukiessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tylsyys :d Toivottavasti lumi tulee sinnekin jossain vaiheessa! Ja kiva kuulla ^_^

      Delete
  2. Täällä ei ollut lunta sitten yhtään.. mut pakko kompata Inkaa, kiva fiilis tuli tästä postauksesta! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hitsit! Mut ehkä sitä lunta tulis ees vähän jälkijunassa... Ja kiva juttu ^_^

      Delete
  3. Ihanaa, että te saitte edes jonkinmoisen valkoisen joulun! Täällä pk-seudulla ei uskaltanut edes toivoa, eikä sitä kyllä edes yrittänyt tulla :( Aamuinen maisemalenkki oli varmasti mahtava tallustaa pehmeänvaaleissa maisemissa! :) Toivottavasti läheisten kanssa vietetty joulu oli iloinen, rauhaisa ja lämpöinen <3 Hyvää joulua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yleensä rakastan pääkaupunkiseutua, mutta joulua on ihana viettää vähän pohjoisempana: lumen todennäköisyys kasvaa huimasti :D Oli joo iloa ja lämpöä, toivottavasti niitä oli myös sulla :)

      Delete
  4. Täällä on ihan harmaata... Mutta voi että miten suloinen kuva toi ensimmäinen!
    Itse kävin myös heittämässä aattoaamuna lenkkiä ja loppuillan sitten rentouduin perheen kanssa, parasta♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos ♥ Ja jep läheisten seura ja rentoilu kuuluvat ihan ehdottomasti jouluun!

      Delete
  5. Lumentuloa odotettiin täälläkin kuin kuuta nousevaa. Onneksi se sitten tuli, kaikesta huolimatta :)

    Ja oikein mainioita lomapäiviä sinullekin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, ihana että tuli vaikka vähän epätoivoiselta aluks näyttikin :D

      Delete