Neljä kuukautta Englannissa

Täällä joku on jo ihan lomafiiliksissä! Lennot Suomeen lähestyy, eikä töitäkään enää ehdi olla ennen sitä. Edessä siis ihanan pitkä laiskottelurupeama, johon kuuluu muun muassa rakkaita ihmisiä, luminietoksia ja herkullista suomiruokaa. Joku saattaa ehkä pyöritellä silmiään suomiruoan herkullisuudelle, mutta asukaapa hetki Englannissa niin tiedätte mistä puhun. Ruoan laittaminen täällä on paljon iisimpi juttu kuin Suomessa, mutta henkilökohtaisesti tykkään siitä että ruoka ei säily ikuisuutta (= ruokaa ei ole pumpattu täyteen lisäaineita) ja muffinssitkin leivotaan itse eikä "lisää vain vesi" -tyyppisesti. Eikä mun hostperhe ole edes pahimmasta päästä, moni au pair -parka joutuu syömään vielä säilötympää ruokaa kuin mä. 

Ruokailun lisäksi olen alkanut huomaamaan muitakin vähemmän hyviä puolia täällä olossa. Kai se uutuudenviehätys on nyt enimmäkseen karissut, eikä katsele kaikkea enää ruusunpunaisten linssien läpi. Lontoo on edelleen huikea kaupunki ja Englanti upea maa - viihdyn täällä loistavasti. Mutta omasta kotimaastakin löytää koko ajan lisää hyviä puolia, kun vertaa täkäläiseen elämään. Esimerkiksi astiankuivauskaappi on aivan kuningaskeksintö. Miksi ihmeessä sitä ei ole täällä? Ja miksi kaikki pitää silittää alusvaatteista ja vauvan ruokalapuista alkaen? Ei tosin mun hostperheessä, kun kumpikaan vanhempi ei ole syntyperäinen britti. Oon silti kehittynyt huomattavasti nopeammaksi silittäjäksi, kuin mitä olin tänne tullessa. Sitä se Englanti teettää.

Viime viikkoina olen keskittynyt joulufiilistelyyn, mikä on Lontoossa tehty todella helpoksi. Joka paikassa on jouluvaloja, joulumusiikkia, jouluisia esityksiä ja tapahtumia. Monessa suuremmassa kaupassa on jopa oma osastonsa kaikelle joulutavaralle. Eilen keskustassa pyöriessä törmäsin joulupukkien suurkokoukseen: satoja joulupukkeja (vai tonttujako olivat?) kiipeili Trafalgal Squaren leijonien päällä ja nautti lähipubien antimista. Joululaulut raikuivat kaikkialla, ja nyt päässä soi ainoastaan "Jingle bells, jingle bells...".

Viime viikkoina on tapahtunut jotain muutakin mahtavaa: mun kynnys englannin puhumiseen on tehnyt romahduksen! Ja kun sanon rohmahtaa, ihan oikeasti myös tarkoitan sitä. Sanavarasto ei yhdessä yössä ehtinyt mihinkään laajeta, mutta joku on selvästi juottanut mulle rohkeusjuomaa tai jotain. Hostlasten kanssa juttu on luistanut rennosti jo jonkin aikaa, mutta enää ei jännitä edes hostisälle tai muille aikuisille ihmisille puhuminen. Ihana aloittaa joululoma näissä tunnelmissa, paluun jälkeen pääsee sitten keskittymään ihan vain taitojen parantamiseen ilman ylimääräistä jännitystä. 

Hirmu hyvää joulunodotusta teille kaikille, ja kertokaa jooko että Suomessa on lunta! Täällä nimittäin pärjää vielä paperinohuella kesätakilla ja alkaa jo vähän kaivata talvea...