Maailmanloppu ja muita tarinoita #2

LAUANTAI

Olimme onneksi sinä yönä hostellin ainoat asiakkaat. Olin jo etukäteen suunnitellut naapurisänkyjen peittoihin kohdistuvaa ryöstöretkeä jos olisi liian kylmä, mutta nukuin tyytyväisesti herätykseen asti. Aamusuihku jäätävässä ulkoilmassa ei houutellut, mutta sen jälkeen oli rutkasti kivempi aloittaa uusi päivä.

Nyt haluan tarkentaa, että vaikka hostellissa oli jäätävän kylmä, ja se sijaitsi kohtalaisen syrjässä, se on kuitenkin ihanin ja sympaattisin hostelli jossa olen yöpynyt! Omistajapariskunta oli supermukava, vilttejä oli tarjolla iso kasa ja koko tunnelma oli vaan niin ihana. Vähän kesämmällä reissaaville kylmyys ei ole ongelma, joten kesämatkalaisille ja Eden Projectia miettiville tiedoksi, että Eden's Yardia parempaa hostellia tuskin lähitienoilta löydätte.

Olimme aamulla ehtineet pelätä outoa säätä, sillä kaatosadetta ja aurinkoa tuli vuorotellen tiheään tahtiin. Koko matkan hostellilta Eedeniin kuitenkin paistoi lämmin aurinko, ja säilyimme kuivina perille - juuri sopivasti ennen kunnon raekuuroa. Itse Eden Project oli upea! Olimme jo ulkotilat kierrettyämme sitä mieltä, että tämä oli kyllä kaiken rahan arvoinen, ja siinä vaiheessa kasvihuoneet olivat vasta tulossa. Paikalta löytyi paitsi perinteisiä kasveja, myös kiinnostavia metallihäkkyröitä, runsaasti ohjelmaa lapsille, ja suuri pääsiäismunien metsästys (joka oli menossa toiseksi viimeistä päivää). Söin tulista kanatortillaa ja join baobab -puusta tehtyä pirtelöä. Milla söi kyseisestä puusta tehtyä jäätelöä, ja päätyipä baobab-jauhetta myös tuliaislaukkuihin.

Edenistä matka jatkui pikaisesti St Austellin kautta kohti Plymouthia. Ihan sinne asti emme kuitenkaan heti päässeet, sillä päätimmekin hypätä junasta kivan kuuloisen aseman kohdalla. Liskeardissa vietimme ehkä tunnin tai pari, pikkuinen kylä oli äkkiä kierretty. Sieltä pääsimme vihdoin Plymouthiin, ja lähdimme suoraan ruokakauppaan ja kämpälle.

Kämpästä puheenollen, nyt pääsemme känniääliöön numero kaksi (ensimmäisestä voitte lukea matkapäiväkirjan ensimmäisestä osasta). Kämpässä piti asua keski-ikäinen nainen muutaman kissan kanssa, mutta hänen sijaansa oven avasi humalainen mies. Jep, kivakiva. Mun nenä oli sen verran tukossa, etten haistanut mitään, ja vielä ovella mies vaikutti kohtalaisen järkevältä. Arvelimme hänen olevan ehkä vuokraajan miesystävä tai joku. Tässä syyt, joiden takia ylipäätään päädyimme talon sisälle. Matkalla huoneeseen selvisi kuitenkin hyvin äkkiä, että ukkohan on täysin tuiterissa. Ei muistanut kaksi sekuntia sitten kysymiään asioita, eikä liikehdintäkään ihan selkeää ollut. Ja jottei yksi känninen ukkeli olisi ollut tarpeeksi paha, huomasimme myös että alakerran eräässä huoneessa majaili kokonainen miesporukka. Apua. 

Pohdintatuokion (ja tuloksettoman majapaikkojen metsästyksen) jälkeen päädyimme kaikista varoitusmerkeistä huolimatta jäämään taloon. Huoneemme oven sai sisäpuolelta lukkoon, ja ikkunasta pääsisi hyppäämään leveälle aidalle ja siitä kadulle, jos joku yrittäisi tunkeutua sisään. Kävimme erittäin nopeasti paistamassa pizzan alakerrassa, ja siirryimme lukkojen taakse syömään. 

Eden Projectin kauneutta vielä tähän väliin.

SUNNUNTAI

Nukuin koko yön valmiustilassa, ja heräsin jokaiseen ääneen. Aamulla saimme onneksi huokaista helpotuksesta, sillä mitään ei ollut tapahtunut. Talon kuviokin näytti selkeämmältä: alakerran miesporukka (joita siis olin alussa luullut omistajan kavereiksi) oli vierailijoita kuten mekin, ja joukossa taisi olla joku nainenkin. Oven avannut mies oli puolestaan vanha juoppo, joka ilmeisesti rahoitti juomisensa majoittamalla ihmisiä kämpässään. Ihan kiltti ja sympaattinen hän oli, kun jälkikäteen miettii, mutta kuka idiootti on ympäripäissään silloin, kun toimii matkalaisten majoittajana? Eikä itse asiassa muistanut majoittaneensa ketään, sillä pestessäni hampaita hän tuli ihan huolissaan vessaan tutkimaan vuotavaa vesihanaa, ja pomppasi melkein kattoon nähdessään mut. Että sellainen airbnb-isäntä. 

Lähdimme kämpästä niin vikkelään kuin pääsimme, ja olimme jo ulkona siinä vaiheessa kun yleensä vasta herään. Kiertelimme vähän tutkimassa paikkoja kylmässä tuulessa, ja miltei jääpuikkoina päädyimme viimein erääseen kahvilaan, joka osoittautui nappivalinnaksi. En ole ikinä missään saanut parempaa cream teetä, ja skonssitkin olivat makeiksi skonsseiksi ihan huikean hyviä. 

Kahvilan jälkeen teimme vielä pikavisiitin rannalle, ja käytimme loppupäivän shoppailuun. Oli kylmää ja kosteaa, joten kauppakeskuksen lämpö veti meitä magneetin lailla puoleensa. Milla hankki vikat brittijutut Suomeen vietäväksi, ja mä hullaannuin söpöistä lastenvaatteista. Laukkuun päätyikin monta kivaa tuotetta tuttavien pikkupalleroille. Laukut täynnä (ja mahat, sillä kävimme Nandosissa) lähdimme bussipysäkille, ja pitkä kotimatka saattoi alkaa. 

Tästä matkapäiväkirjasta tuli aikamoinen romaani, mutta näin montaa tapahtumaa, maisemaa ja hetkeä ei vain saa mahdutettua pienemmäksi. Toivottavasti te onnistuitte nappaamaan edes osan niistä fiiliksistä, mitä koin tän reissun aikana!