Juuri kun mä luulin heittäneeni hyvästit kylmille ilmoille, ne päättivätkin tehdä paluun vielä vähän jäisempinä kuin aiemmin. Ei täällä varmaan miinusasteita ole, mutta ehdottomasti niin viileä että täytyy kutsua kylmyydentorjuntajoukot hätiin. Villasukkien ja teen lisäksi yksi mun luottoaseista on erilaiset kuumat keitot. Niitä keittelen usein vuoden kylmällä puoliskolla, ja näköjään vielä ei niin kevät ole, etteikö yhdelle keitolle olisi tilaa. Vielä pieni ripaus chiliä, niin voi aivan tuntea lämmön virtaavan kropassa.
Tähän kasvissosekeittoon tarvitset joukon kasviksia kaappisi kätköistä. Omassani käytin tällä kertaa vain yhden sipulin, kaksi isoa porkkanaa ja kolme suurta perunaa. Myös esimerkiksi lanttu olisi sopinut hyvin, mutta sitä ei sattunut olemaan kaapissa. Lisäksi tarvitset noin desin verran kermaa. Mausteina käytin seuraavia: suola, mustapippuri, chili ja paprika. Koristeena pilkottua ruohosipulia.
1. Laita pienehköön kattilaan vettä vähän yli puolivälin, ja laita se kuumenemaan levylle. Kiehumista odotellessa kuori ja pilko kasvikset. Porkkanat kannattaa pätkiä huomattavasti pienemmäksi kuin perunat, sillä ne kypsyvät hitaammin.
2. Kun vesi kiehuu, heitä siihen ripaus suolaa ja kasvikset. Keitä noin 20-30 minuuttia, tai kunnes kaikki kasvikset ovat pehmeitä.
3. Kaada suurin osa vedestä pois, mutta jätä pohjalle vähäsen. Mitä enemmän jätät, sen vetisempi keitto, ja jos taas et jätä juuri mitään, keittosi tulee muistuttamaan muussia. Soseuta sauvasekoittimella. Kippaa joukkoon kerma ja mausteet, ja sekoita keitto tasaiseksi.
Valmista! Sitten vain lusikka kauniseen käteen ja syömään.
On kyllä niin maukkaan näköinen ja helppo keitto, että pakkohan sitä on itsekin joku tällainen väsätä!
ReplyDeleteKannattaa ^_^ Niin iisi ku voi vaan heitellä kaapista löytyviä juttuja vähän sen mukaan mistä tykkää.
Delete