Kun unelman siivet eivät kannakaan

Viime kuussa kirjoittelin teille unelmien tavoittelusta, ja siitä miten mitään ei voi saavuttaa jos ei edes yritä. Hiljattain olen kuitenkin ollut todistamassa tapausta, jossa kovakaan yritys ei riittänyt. Unelma jäi toteutumatta, vaikka tämä henkilö oli tehnyt kaikkensa sen eteen. Näitä tapauksia on sattunut myös omassa elämässäni, ja ystäväni tapaus toi ne uudelleen mieleen.

Olen edelleen sitä mieltä, että yrittäminen on onnistumisen avain, mutta on myös totta, että joskus ei vain suju vaikka mitä tekisi. Siksi haluan valottaa teille mun näkökulmaa myös tähän asiaan.

Mä näen elämän ikään kuin palapelinä, jossa jokainen pala täydentää toisiaan ja on luomassa sitä kokonaisuutta jota jälkikäteen voi katsella. Voi olla, että juuri tämä toteutumatta jäänyt unelma onkin avainasemassa joidenkin myöhempien tapahtumien kannalta. Mä esimerkiksi olin koko peruskoulun ajan haaveillut käyväni ysin jälkeen opiston - englantilaisilla sisäoppilaitoksista kertovilla kirjoilla lienee ollut osuutensa haaveeseen - ja palaavani sitten kotipaikkakunnalleni lukioon. No, kaikki ei tosiaan mennyt kuten olin ajatellut. Mun ihan hyvällä keskiarvolla olisin päässyt sisään minä tahansa muuna vuotena, mutta juuri hakuvuotenani keskiarvoraja pomppasi lukuun 9,5. Ei tullut tervetulokutsua mulle.

Olin todella pettynyt ja surullinen unelman särkymisen johdosta, mutta se antoi mulle myös lisäpontta järjestellä asioitani mielekkäämpään suuntaan. En viihtynyt pikkupaikkakunnalla, jonka lukioonkin olin hakenut, joten päädyin lopulta pari viikkoa ennen koulujen alkua soittelemaan pääkaupunkiseudun lukioita läpi siinä toivossa että johonkin vielä pääsisi. Ja pääsinhän mä. Siitä alkoivat mun elämän kolme siihen mennessä parasta vuotta. Sain ympärilleni mielettömän ihania ihmisiä, joiden kanssa ollaan koettu jo monta juttua ja lisää vain on tulossa. Tässä vaiheessa osaan katsoa tapahtumien kulkua, ja jälkiviisaana todeta että kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Jos olisin päässyt opistoon, olisin luultavasti tyytynyt jatkamaan sieltä pikkupaikkakunnan lukioon, enkä olisi koskaan tavannut näitä upeita ihmisiä, jotka nyt olen saanut elämääni. Moni muukin asia olisi toisin, enkä tiedä olisiko minulla ollut rohkeutta lähteä edes au pairiksi, jos asiat eivät olisi menneet juuri tällä tavoin kuin menivät.

Haluan tän mun esimerkin kautta kertoa teille, että ikävilläkin jutuilla on usein tarkoituksensa. Jos ne ajattelee palapelin paloina, niin koko kuvahan olisi ihan erilainen ilman niitä. Kun yksi unelma kariutuu, joku toinen ehkä saa tilaa kasvaa. Kaikkia vaikutuksia ei huomaa heti, eikä välttämättä vuodenkaan päästä, mutta myöhemmin elettyä elämää pohtiessaan voi huomata, miten kaikilla tapahtumilla on ollut tarkoituksensa. 

Älkää siis lannistuko siipirikoista unelmista, vaa katselkaa tulevaisuutta avoimin mielin. Ehkä siellä on jo toinen upea unelma odottamassa toteutumistaan.