Olenko mä englantilaistunut? |BP

Suomeenpaluun jälkeen oon huomannut muuttuneeni monellakin tapaa. Osa muutoksista on toivottavasti ihan vain henkistä kasvua, mutta osa taitaa olla Englannin jättämiä jälkiä. Nappasin tähän postaukseen idean Marian blogista jo keväällä, mutta halusin tarkkailla itseäni kesän ajan. Olenko brittiläistynyt niiden yhdeksän kuukauden aikana, jotka saarivaltiossa vietin?

Niin että olenko? Brittejähän pidetään yleensä todella kohteliaina, eikä olettamus aivan hatusta ole vedetty. Ulkomaalaisia vilisevässä Lontoossa aidon britin tunnisti ylitsevuotaan kohteliaasta tavasta ilmaista asiansa, eikä maaseudulla muunlaista puhetapaa tainnut edes kuulla. En mä ihan äklökohteliaisuuksiin vieläkään kykene, mutta sain kyllä suomi-ihmisiltäni kuulla käyttäytyväni paljon kohteliaammin kuin aiemmin. Tämä ei taida olla mikään huono juttu, koska kohteliaasta ja kivasta kohtaamisesta vaikka junavirkailijan tai ärrän kassan kanssa jää parempi mieli molemmille.

Vaikka ruokakulttuuri Iso-Britanniassa on vähän köyhänlainen, leipomuksia löytyy onneksi joka makuun. Mä oon aina pitänyt itseäni kokkina, mutta nyt olen joutunut myöntämään että kyllä se salainen jauhoeukalokin löytyy. Hostlasten vapaapäivinä leivottiin usein kuppikakkuja tai muuta iisiä, ja omalla vapaa-ajallani tungin uuniin milloin banaanileipää ja milloin täytekakkua. Kotikotiin palattuanikin olen ehtinyt paitsi koristelemaan täytekakun, myös muuntelemaan piparitaikinasta ihanat kesäperhoset. Raksin siis voi laittaa tähänkin "testin" osaan.

Leivoksista pääsemmekin kätevästi kuumiin juomiin, joista etenkin tee on englantilaisten rakkaus. Olen aina juonu paljon teetä, mutta totuttelu brittiläiseen mustaan teehen maidolla ja sokerilla vei aikansa. Nyt voin kuitenkin ilmoittaa, että yllätyksekseni jopa tykkään siitä! Huuhhuh. Kahviloissa valitsin kuitenkin useammin kahvin jopa viimeisinä viikkoina, sillä kukapa voisi vastustaa brownien kaverina olevaa flat whitea? En tiedä, kuinka englantilaista kahviloissa ravaaminen on, mutta lontoolaisen imagoon se ainakin kuuluu.

Mun olemattomien lasten kannalta taitaa olla ihan hyvä, ettei niitä ole, sillä Englannista palattuani olisin varmasti tunkenut ne ties mihin taaperomuskariin ja pallerouintiin ja sen semmoisiin. Mun hostlapset (4 harrastusta) harrastivat moneen muuhun verrattuna vähän, sillä tuntui että Englannissa kaikilla on vähintään pari tuntia harrastuksia koulun jälkeen. Nyt oon taas ehtinyt suomettua sen verran, että muistan leikin olevan lasten työtä ja niin pois päin. Vaikka kyllä mä ehkä silti saatan harkita sitä pallerouintia sitten joskus.

Semmoisia englantilaistumisia tällä kertaa. Kai musta ripaus brittiä löytyy nykyään, tai ainakin ymmärrän heidän mielenliikkeitään paremmin kuin ennen. Mutta oon silti perisuomalaisesti sitä mieltä, että asioista on parempi puhua suoraan ja ilman turhia klumeluureja silloin kun on tarvis, ja lukemaan opettelu kuuluu 6-7 -vuotiaiden arkeen, ei 3-4 -vuotiaille. Ja niin, juon jatkossakin teeni mieluummin vihreänä ja ilman maitoa, mutta juustoskonssin saatan sentään pospia siihen seuraksi.

♦ ♦ ♦

Katso myös: Brittipostaukset: Sarjan aloitus