Sydämeni jäi Lake Districtille | BP

Lake District National Park jätti muhun sellaisen vaikutuksen, etten vain voinut kirjoittaa siitä teille heti. Enkä edes hetken päästä. Nyt lähes puoli vuotta matkaa sulatelleena uskallan vihdoin palata muistoihin ja avata mun reissua myös teille. Oli muuten heittämällä yksi parhaista matkoista mitä au pair -vuoteni aikana tein, ja jos maisemille pitäisi arvosana antaa niin se olisi jo ihan 6/5.

Lähdettiin siis alkukeväästä kahden ihanan au pair -tytön kanssa kohti Englannin pohjoisinta aluetta. Koko edeltävä viikko meitä oltiin peloteltu lumimyrskyillä ja perutuilla junilla, mutta perillä ei näkynyt lumen häivääkään - paitsi ehkä korkeimpien kukkuloiden huipuilla. Suhteellisen lämmintäkin (vuodenaikaan nähden) oli. Ainoa mikä vähän kylmäsi oli reissun hinta, sillä Lontoosta pääsee Pariisiin ja takaisin halvemmalla kuin Windermereen, joka oli meidän tukikohtamme Lake Districtin alueella. Vaikka näin jälkikäteen ajatellen täytyy kyllä myöntää että oli tuo reissu kaiken sen rahan ja junassa istumisen arvoinen.

Ensimmäisenä iltana kiertelimme Windermereä ja lähellä olevaa toista pikkukylää. Just tällainen Englanti on kaikissa kirjoissakin; söpöjä vanhanaikaisia liikkeitä ja muuta sellaista. Karkkikaupan karkit ostetaan tyylillä "Saisinko noita vihreitä tuolla parin punnan edestä, ja sitten noita toisia punnalla", ja kahvilassa myydään leivonnaisia joiden ohjetta ei ole muutettu ainakaan kahteensataan vuoteen. Järven yli avautuva maisema oli aivan mieletön, ja kun keksimme kivuta hotellia lähinnä olevalle mäelle, näimme ihanien kukkuloiden jatkuvan aina silmän kantamattomiin.

Seuraavana aamuna olimme liikkeellä jo aikaisin, sillä opastettu minibussikierros starttasi jo kahdeksan tai yhdeksän maissa - en muista tarkalleen milloin. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että vaikka maisemat olivat olleet upeat jo edellisenä iltana, niin koko ajan vain parani. Reitti oli selvästi hyvin suunniteltu, sillä joka mutkan takana oli jotakin vielä parempaa, kun mitä oltiin siihen asti nähty. Kameraan sai vangittua vain halvan kopion luonnon omasta kauneudesta, mutta jotain kierroksen upeudesta kertoo ehkä se, että Britannian kauneimmaksi paikaksi sanottu "Surprise view" sijaitsi reittimme varrella. 

Kaikki kauneus olisi ehkä voinut käydä vähän tylsäksikin, ellei kesken reitin olisi tullut muutamaa mutkaa matkaan. Tulvavesi oli katkaissut tien, jota minibussi tavallisesti olisi ajanut, joten järvimaisemien sijaan lähdimme kiertelemään pienen pienille peltoteille. Näytti vähän siltä, että niitä teitä ajetaan tavallisesti ehkä kerran kuussa. Vaikka pellot eivät olleet sen kummempia kuin missään muuallakaan, oli silti hauska päästä ajelemaan myös paikoissa, joihin tavallinen turisti tuskin ikinä eksyy. Ja koska olimme Englannissa, oli noidenkin peltojen keskellä ikiaikaisia kivisiltoja ja muita rakennelmia. Jos vihaa historiaa, niin suosittelen karttamaan Englantia kuin ruttoa (siellä historiaa nimittäin on kaikkialla).

Meillä kävi tuuri säiden suhteen, sillä Lake Districtillä sataa kuulemma lähes kaikkina päivinä vuodesta. Pientä tihkua oli meilläkin ekana iltana, mutta muuten saatiin nauttia auringosta. Ehkä ensi kerralla pääsen sitten kokemaan ne sateet, sillä toista kertaa tällainen tuuri tuskin käy. Mutta toinen reissu noihin maisemiin ehdottomasti vielä tulee, sillä mun pala mun sydäntä on jo jäänyt sinne. Kuka lähtee reissukaveriksi kun ensi kerran suuntaan Lake Districtille?