Viileitä aamuja



Sen huomaa viileistä aamuista, sateen tuoksusta ja katulamppujen loisteesta: syksy hiipii varovasti lähemmäs. Se ei vielä uskalla tulla kokonaan esiin, mutta aikaisin aamulla sen otteen voi jo huomata. Mä oon usein liikenteessä jo ennen aamuviittä, mikä on täydellinen kellonaika vuodenaikojen vaihtumisen havainnoimiseen. Jokainen uusi aamu on hieman edellistä kylmempi. Hieman pimeämpi, ja hieman syksyisempi.

Mua syksyn saapuminen ei haittaa ollenkaan. Oon aina tykännyt värikkäistä lehdistä, raikkaasta ilmasta ja siitä että sateella on oikeasti pimeää ja näin ollen kirjan ja teekupin ääreen käpertyminen on jotenkin vielä hauskempaa kuin kesäsateilla. Vielä sitä kunnon syksyä saadaan odotella, mutta sitä ennen iloitsen kirpeistä aamuista ja koitan bongailla uusia syksyn merkkejä parhaani mukaan.

Ihan viideltä mun ei tarvitse olla ylhäällä enää ensi viikolla, mutta veikkaanpa syysilman yltävän pian jo niihin ysinkin aamuihin. Ja kohta se on täällä ihan toden teolla. Pitäisi varmaan tehdä tälle(kin) syksylle oma bucket list, sillä niitä on aina hauska toteuttaa. Ensimmäiseksi kohdaksi tulisi ainakin teevaraston kartuttaminen, sillä mulla ei taida olla yhtään mausteista ja syksyistä teemakua kaapissa. Ja jokin valokuvausreissu ruskamaisemiin olisi myös aika huikea juttu, pitääpä kehitellä ideaa. Mitä te muut aiotte tehdä tänä syksynä?


4 comments:

  1. Syksy on ehdottomasti ihanaa aikaa - melkein uskaltaisin väittää, että mun lempivuodenaikani. On jotenkin vaan ihana päästä polttelemaan kynttilöitä pimenevässä illassa, kotikin muuttuu heti tunnelmallisemmaksi ja on vaan kiva olla, nautiskella. Siinäkin tuntuu jopa olevan jotain, kun pääsee koiran kanssa kunnon kaatosateessa lenkille, pimeällä - syysillassa siis, tottakai. Toisaalta pakko myöntää jo ihan sekin, että nautin kovasti myös joulun lähestymisestä. Luonto on vaan niin kovin ihmeellinen <3

    Ja hei - teetä ei ikinä voi olla liikaa! ;) Mulla on muutama lempparitee, minkä loppuminen harmittaa jo nyt (vaikka niitä vielä paljon jäljellä onkin) - etenkin, kun niiden saatavuus on vähän mitä on... Mutta tee on kyllä. Ah.

    Syksy! <3 :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kommentti <3 Jotenkin niin syksyinen ja kiva. Kynttilät todellakin tuo sellasta kodikasta lämpöä ympärilleen, ja siks niitä onkin erityisen kiva poltella silloin kun ulkona on pimeää ^_^

      Delete
  2. oon jo monta viikkoa odottanut syksyä.. Koska silloin saa hyvällä omalla tunnolla käpertyä viltin alle, sytyttää kynttilöitä, juoda teetä ja katsella sarjoja sohvalla. Ja paljon mielummin käyn lenkillä syys säässä kuin kesällä kuumuudessa:D

    Terkuin Harriet

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha jep!! Etkä todellakaan oo ainoa, joka lenkkeilee mieluummin vähän viileämmillä ilmoilla - kesällä ku on kuuma jo ennen lenkille lähtöä :D

      Delete