En oo varmaan ainoa, jolle iskee jäätävä makeanhimo just sillon, kun mitään makeaa ei oikeastaan ole saatavilla. Mulla kävi näin viimeksi pari päivää sitten, kun itse asettamani ruokabudjetti oli tälle viikolle jo täynnä, ja kaapeissa ei ollut paljon mitään aineksia makeisiin juttuihin (ruokaa kyllä on vaikka armeijalle, älä huolestu äiti). Ihminen kuitenkin kykenee paineen alla ihmeisiin (krhm, tai herkunnälän alla), ja niin päädyin väsäämään näitä superhyviä minibrownieita - joihin ei edes tule sokeria.
Neljän ainesosan minibrowniet (noin 3kpl)
Tarvikelista on kaikessa lyhykäisyydessään tämä: 2 banaania (mitä tummempia, sen parempi), 1 dl maapähkinävoita, ¼ dl kaakaojauhetta, ½ dl vehnäjauhoja
Ensiksi muussaa banaanit mahdollisimman tarkkaan. Lisää sekaan maapähkinävoi (itse pehmitin sitä hieman mikrossa) ja sekoita kunnes taikina on täysin tasaista. Jos banaanisi olivat kovin vihreitä, voi pieni lisämakeutus sokerin tai hunajan muodossa olla paikallaan. Tummia banaaneita ei tarvitse erikseen enää makeuttaa.
Sekoita joukkoon kuivat aineet, ja jaa taikina muffinssivuokiin tai uuninkestäviin kuppeihin. Voit tehdä myös yhden isomman brownien, mutta ite ajattelin kuppien olevan vähän iisimpiä syömisen kannalta.
Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia, ja anna jäähtyä hieman ennen nauttimista.
Parasta tämä olisi ollut vaniljajäätelön kanssa, mutta selättävät kyllä makeanhimon yksinäänkin.
Oi vitsi tää kuulostaa kyllä just sellaselta ohjeelta, mitä varmasti kokeilen! Lapset tykkää leipoa suklaakakkua, mut tää ois kyllä vähän vähemmän epäterveellinen vaihtoehto sille kakulle, jota ollaan tehty monta kertaa :D Ja silti riittävän simppeli!
ReplyDeleteKannattaa kokeilla! Mäkin tykkään tästä erityisesti just siks, että ei tartte potea huonoa omaatuntoa vaikka vetäis tällasen välipalaks monta kertaa viikossa :D
DeleteApua, nää kuulostavat ihan liian hyviltä! Ää! :--D Meiltäkin löytyisi kaikki tarvittavat ainekset kaapeista, pitäisiköhän kokeillakin vaikka tänään... Hmm! :-D
ReplyDeleteSuosittelen :D Nää on hyviä seuraavanakin päivänä jääkaappikylmänä :)
DeleteUii, pakko kokeilla seuraavan kerran kun makeanhimo iskee:D
ReplyDeleteKannattaa!
DeletePakko kokeilla, tarpeeks helppo ohje että jopa mäkin saattaisin onnistua! :D
ReplyDeleteHaha juu, tästä ei enää paljoa ohje helpotu :D
DeleteKivan simppeli resepti! Menee kokeiluun :) Tohonhan sopis varmasti myös kaurajauho, niin saisi lopputuloksesta vielä terveellisemmän! Oon nimittäin tehny mm. mikrossa valmistettavia suklaakuppikakkuja, joissa oon hyödyntäny juurikin kaurajauhoa ja voin sanoo ettei eroa edes huomaa :)
ReplyDeleteHei totta! Jossain enemmän jauhoja vaativassa leivonnaisessa sen eron saattaiskin huomata, mutta näihin (niinku kuppikakkuihinki) tulee jauhoa aika minimaalinen määrä :) Pitääkin kokeilla kaurajauhoja ens kerralla.
Delete