Varför Paris vi har ju Åbo

Joku teistä saattaa ehkä muistaa, miten ristiriitaisissa tunnelmissa olin taannoisen Pariisin reissun jälkeen. Maailman kauneimmaksi ja romanttisimmaksi tituleerattu kaupunki ei juuri sykähdyttänyt. Meidän ikioma Turkumme sen sijaan kolahti ja lujaa, kun piipahdin siellä viime viikonloppuna. Ymmärrän täysin niitä turkulaisia (ja muitakin), joiden kangaskasseissa tai seinäjulisteissa lukee "Varför Paris, vi har ju Åbo". Turussa on kaikki, mitä mun mielestä kivassa kaupungissa kuuluukin: söpöjä pikkuputiikkeja, ihania kahviloita, kaunista katukuvaa ja iloisia ihmisiä.

Meidän lauantai oli pyhitetty kahviloille ja yleiselle kiertelylle, ja otettiin etenkin kahvilaosuus hyvin vakavasti. Käytiin vilkaisemassa muutamia etukäteen mietittyjä kahviloita ovelta asti, jotta voisimme nähdä tunnelman ja muun ihan omin silmin. Saattaa ehkä kuulostaa vähän huvittavalta, että niinkin yksinkertaisen asian kuin kahvilan takia nähdään sellainen vaiva, mutta mä oon todella iloinen että kierrettiin se kahviloidenkurkintakierros. Etukäteistietojen perusteella oltaisiin nimittäin päädytty johonkin ihan muualle, kuin anniskeluravintolana itseään mainostavaan Tiirikkalaan. Paikan lämmin tunnelma ja ihanat herkut kuitenkin veivät sydämemme saman tien, ja sinne oli päästä syömään. Mun kalabrunssi oli ihan törkeän hyvä, ja kaveri olisi varmaan popsinut toisenkin tyrniherkun, jos olisi tarjottu. Meidän pöydän läheltä löytyi myös korillinen vilttejä, ja toinen kori täynnä erilaisia lehtiä, joita lukiessa paikalla viihtyisi vaikka yksin. Vahva suositus siis tälle paikalle, jos ikinä ootte Turussa päin!

Ei meidän ruokailut niin vähään jäänyt, että oltaisiin yhdellä loistokokemuksella pärjätty koko viikonloppu. Etukäteen me oltiin ajateltu sunnuntaita museopäiväksi, sillä Turun päivän kunniaksi museoihin oli ilmainen pääsy. Aboa Vetuksessa oli kuitenkin niin hillitön ruuhka, että itse museoesineitä ei meinannut edes nähdä sen ihmispaljouden läpi. Niinpä me poistuttiin paikalta suosiolla ja päätettiin ennemmin maksaa siitä että saadaan joskus käydä museo rauhassa läpi. Aivan museon lähellä oli menossa jotkin markkinat, ja selvisi, että paikalla oli noin sata ja yksi erilaista järjestöä pöytineen. Lähes joka pöydästä sai ilmaisia karkkeja tai muuta syötävää, ja mun suosikiksi nousi pöytä jossa eri maiden herkkuja sai maistella, ja samalla arvailla mistä maasta mikäkin on. Kun maiden nimistäkin tunnisti vain Afganistanin ja Somalian, niin voitte arvata että ei niitä herkkujakaan ollut maistanut ikinä aiemmin. Ruokakulttuuri on mun mielestä yks kiinnostavimmista jutuista eri maissa, joten oli supersiistiä päästä tutustumaan monen kaukaisen maan makuihin yhdellä kertaa.

Jottei koko postaus menisi vain ruoasta hölisemiseksi, niin kerrottakoon vielä, että löysin tuon reissun aikana kaksi uutta sisustuskauppaa, joihin tekisi mieli tyhjentää koko pankkitili: duo-livingistä mukaan tarttui saippuapurkki vessaan, ja Granitista tyydyin napsimaan sisustusideoita. Tiedän myös, mitä vastata jos joku kysyy lahjatoiveita (mee vaan jompaan kumpaan noista, niin et voi osua kovin pahasti pieleen). Ja kaiken tän kaupallisuuden keskellä myös ihan vain nautin Turun kauniista kaduista ja Aurajoen varresta. Niin nättiä.