Tiedättekö sen tunteen, kun tapahtuneita juttuja on niin paljon ettei edes tiedä, mistä aloittaa? Mä kamppailen parhaillaan juuri tämän ongelman kanssa, sillä elän tällä hetkellä ihan eri elämää kun vielä muutamia viikkoja sitten. Mulla nimittäin on nyt oma kämppä! Tai ei ihan ihkaoma, sillä esimerkiksi aamupalapöydässä tai sohvalla istuessa saattaa törmätä kämppikseen, mutta noin niinkuin periaatteessa oma; hoidan ihan itse omat asiani ruoasta ja laskuista nukkumaanmenoaikoihin ja kavereiden näkemiseen. Vähän eri kuin esimerkiksi au pairina, jolloin asui koko ajan jonkun toisen kodissa.
Ensimmäisen muuttopäivän ateria täytyi lusikoida pienestä kattilasta, sillä lautaset olivat vielä pahvilaatikoiden uumenissa. |
Niin, omassa kämpässä on nyt elelty jo hetki jos toinenkin. Aika makeeta. Ja aika sikana hommaa. Ennen muuttoa piti pakkailla ja järjestellä, ja muuton jälkeen purkaa ja järjestellä. Tällä hetkellä tilanne on se, että saa valita mihin katsoo. Katsooko olohuoneen siistiä sohvanurkkausta, jossa tyynyt ovat paikoillaan ja punainen viltti houkuttelee kääriytymään teekupposen ja kirjan kanssa sinne koko loppupäiväksi. Tai katsooko ehkä eteisen vallannutta kasaa (raaka-aineina pääasiassa muovi ja pahvi), joka odottelee edelleen että joku jaksaisi kantaa sen roskakatokseen. Mä istun mukavasti keittiössä kasvot sohvaan päin, joten oon valintani tehnyt. Ja ehkä mä iltapäivään mennessä ahkeroidun niin paljon että se eteisen kasakin saa kyytiä.
Muuttohommien lisäksi oon ehtinyt muun muassa kykkiä marjassa ja piipahtaa Habitare -messuilla. Oli ihan superkivat messut, ja aikaa vierähti kevyesti ainakin pari tuntia enemmän kuin alun perin oli tarkoitus. En ottanut sieltä juurikaan kuvia, mutta parhaiten mieleen jäi pisteestä toiseen toistuva rohkea värien käyttö, ihanat viherkasvi-ideat ja suloiset sisustusesineet. Habitaresta oli hyvä poimia ideoita omaankin sisustukseen.
Kenkätelineen virkaa toimittaa edelleen mun longboard, sillä parempaa välinettä ei olla tähän hätään ehditty miettimään. |
Oon myös ahkeroitunut ystävien näkemisessä. Niitä samoja naamoja oon nähnyt edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tässä kuussa sain otettua yhteyttä myös niihin ihaniin ihmisiin, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin. Muutama päivä sitten treffasimme yhden ystävän kanssa kahvilakäynnin merkeissä, ja päädyimme illalla vahingossa seuraamaan Stockmannin muotinäytöstä. Vähän turhan klassisia vaatteita mun makuun (haluun enemmän särmää!), mutta oli silti kiinnostavaa seurata, mitä syksyn ja talven tyylirintamalle kuuluu. Ensi viikonloppuna taas olisi tarkoitus nähdä Millaa, joka toimi mun upeana reissuseurana yli puolella au pair -ajan reissuista. Meidän yhteisestä viikonlopusta ei voi tulla muuta kuin huikea!
Tosi kiva tällain vähän isompi kuulumispostaus! :-)
ReplyDeleteKiva et tykkäsit :)
DeleteAijai, kun olis itsekin päässyt Habitareen! Ensi kerralla sitten. Muutenkin kyllä kiva lueskella pitkästä aikaa ihan "vanha kunnon" kuulumispostaus! :) Hurjan paljon onnea uuteen kotiin <3
ReplyDeleteKiitos ♥ Ja tosiaan, ehtii sitä ens kerrallakin :)
DeleteNyhtökaura kuulostaa kyllä älyttömän hyvälle<3 Täytyy itsekkin ostaa sitä kaupasta seuraavalla kerralla :) Mukavaa viikkoa ja onnea uuteen kotiin myös täältäpäin<3
ReplyDeleteOsta ihmeessä, ite ainakin tykkäsin jopa enemmän ku kanasta (josta sentään tykkään tosi paljon) :D Ja kiitos paljon ♥
Delete