Cambridge taitaa olla Lontoon ja Oxfordin jälkeen yksi suosituimpia matkakohteita Englannissa. Sillä mäkin sinne lähdin, eihän niin hehkutettu kaupunki ihan huono voi olla. Eikä ollutkaan. Cambridgen parhaaksi anniksi muodostui upean laaja kasvihuone, joka tammikuun kylmyydessäkin oli ihanan värikäs ja monipuolinen. Eikä läheinen katumarkettikaan kovin kauas Cambridgen kärkijutuista jäänyt. Silti tuntui, että päivä oli liian vähän tuon sokkeloisen kaupungin koluamiseen. Vaikka ehdimme kokea paljon, mieleen jäi silti nakertamaan ajatus siitä, että ne parhaat palat jäivät vielä odottamaan löytämistään.
Reissun aluksi suunnattiin tosiaan Cambridgen yliopiston luonnontieteelliseen puutarhaan. Odotukset eivät olleet mitenkään kovin korkealla, sillä tammikuussa ei paljon muuallakaan kasveja ollut. Jostain syystä silti piipahdettiin puutarhalla ja onneksi niin, sillä yllättävän paljon siellä oli elämää ulkonakin. Ja kasvihuoneiden uumenista löytyvät eksoottiset kasvit oliva tietysti aivan oma lukunsa. Jokin näissä viheralueissa kiehtoo, sillä oon käynyt varmaan jokaisessa uudessa kaupungissa vähintään yhdessä puistossa tai puutarhassa.
Puutarhalta jatkoimme Cambridgen keskustaan, ja voi apua niiden vanhojen rakennusten määrää! Kaikkialla oli tosi koristeellisia ikiaikaisia taloja ja kirkkoja, ja koulujakin oli joka nurkan takana. Me näytettiin vissiin aika selviltä turisteilta, sillä keskustassa ties kuinka moni opas ja kiertoryhmien vetäjä yritti saada meitä mukaansa. Ei menty, sillä yksin saa usein enemmän irti paikoista. Kierreltiin sen sijaan keskenämme vanhoja rakennuksia, joen vartta ja kauniita kujia.
Kaupungin keskustassa sattui olemaan markkinat juuri meidän vierailupäivänämme, ja kierreltiin sielläkin aika innoissaan. Oli ruokia ja käsityötuotteita ja vaikka mitä. Riemukseni tunnistin katulaulajan laulaman kappaleen, vaikka yleensä oon aika pimennossa tollaisten suhteen. Siinä kierrellessä ja fiilistellessä jotenkin kiteytyi koko reissun tunnelma; rentoa hengailua kivassa ympäristössä.
Vaikka Cambridge ei muhun mitään erityisen suurta vaikutusta tehnytkään, jäi silti tunne että tuolla olisi kiva viettää joskus pidempikin aika katuja samoten ja paikallisiin kiinnostaviin kohteisiin tutustuen. Tässä kaupungissa on jotain samaa kuin Lontoossa, sillä molempien parhaat puolet avautuvat vasta pidemmän ajan kuluessa. Cambridgen puolesta tää tosin on vain arvailua, mutta oon melko varma tän arvauksen paikkansapitävyydestä.
Katso myös: Windsor Castle & Oxford
Aivan ihania kuvia ♥ Tuo näyttää kyllä vierailemisen arvoiselta paikalta, mutta siis onko nää tammikuussa otettuja? :D Mä ajattelin olleen kauniin syksyn ruskan aikaa :) En tiedä onko sulla blogissa aiemmin ollut mitään, mutta mua kiinnostaisi kuulla sun kokemuksia eri vuodenajoista tuolla, sillä mulla ainakaan ei ole mitään käsitystä briteistä sään puolesta :D Paitsi, että siellä vissiin sataa paljon(?)
ReplyDeleteOn tammikuuta joo! Kyllä muualla Englannissa oli ihan yhtä harmaata ku Suomessakin talvisin ilman lunta (jos ei lasketa niitä joitakin kukkia, jotka kukki ympäri vuoden!), mutta noi kuvat on sieltä Cambridgen yliopistolliselta puutarhalta, jonka talviosiossa oli ihanan vehreää tammikuussakin :) Ja hei hyvä postausidea. Pistän korvan taa ja toteutan heti kun mahdollista ^^
DeleteVoi, mitä ihanan värikkäitä kuvia! <3 Mulla on ollut kamalan kova ikävä Utahin syksyyn, eikä näiden kuvien värimaailma millään tavalla ainakaan auta sitä fiilistä ;) Cambridge olisi kyllä varmasti ihan mielettömän ihana nähdä - mua kiehtoisi itseäni kovasti myös York. Mies asui kuitenkin opiskeluaikanaan pidempään Skotlannissa, ja se ei ole tuntenut erityisen suurta kaipuuta, ja näin ollen mulla ei oo ollut sitten matkaseuraa... :-D Ehkä mä saan sen vielä tässä jossain vaiheessa innostettua mukaan! Pitää käyttää näitä sun postauksia inspiraationa sille ;)
ReplyDeleteKäytä ihmeessä! Vaikka en kyllä vieläkään käsitä, miten muka voi olla haluamatta takas Skotlantiin siellä kerran oltuaan :D Mut joo toivottavasti sä pääset vielä reissaamaan briteissä, on se paikka vaan niin ihana ♥
DeleteOiii minkä näköinen paikka!♥ Näyttää todella ihanalta paikalta, ja noissa maisemissa voisi kyllä ehdottomasti viettä tunnin jos toisenkin kävellen ympäriinsä <3 Hmm...tammikuu..? Jotenkaan kuvista ei kyllä uskoisi, että kyseessä olisi keskitalvi! :'D
ReplyDeleteHaha joo tuolla puutarhassa ne kasvit eli ihan omia vuodenaikojaan :D Mut joo Cambridge on aika ihana, kannattaa käydä siel jos joskus Englantiin suuntaat :)
DeleteOi että näyttää ihanalta paikalta<3 Niin ihania rakennuksia!
ReplyDeleteEikös! Englannissa ylipäätäänkin on superkivaa arkkitehtuuria (visuaalisessa mielessä ainakin, käytäntö ei ain oo yhtä jees).
Delete