Syksyisin kuuluu leipoa. On kurpitsaa ja porkkanaa ja omenaa ja kaikkea muuta, mistä taikoa monen moisia herkkuja. Mun panos taannoin järkätylle syyspiknikille oli pienet omenaruusut, jotka olivat jotakin muffinssin ja omppupiirakan väliltä. Lopputulos oli ihan supersöpö, ja makukin oli hyvä, joten ajattelin jakaa tän reseptin myös teille. Näistä saisi ihania tarjottavia vaikka syksyn juhliin, vai mitä mieltä te olette?
Mini Apple Rose Pies
Pohja:
2dl maustamatonta jogurttia
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1½ dl sulatettua rasvaa
3 1/4 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
Päällinen: 3 isohkoa omenaa, sokeria, kanelia
Tee näin: Sekoita pohjan ainekset huolellisesti keskenään, ja annostele muffinssivuokiin. Itse käytin amerikkalaisia muffinssivuokia, mutta nämä onnistuvat varmasti pienemmissäkin. Laita taikinaa noin puoliväliin vuokia, sillä omenat tarvitsevat myös tilaa.
Pese omenat, puolita ne ja poista keskustat. Vedä puolikkaat ohuiksi siivuiksi (omenalohkon muotoisiksi, mutta paljon ohuemmiksi) juustohöylän avulla.
Ota yksi omenasiivu käteesi, ja pyöritä se rullalle. Ensimmäinen siivu saattaa katketa, mutta se ei haittaa. Ota seuraava siivu, ja kieritä se ensimmäisen siivun ympärille. Jatka rullan paksuntamista uusilla viipaleilla, ja katso, että kuoripuoli on kaikissa samaan suuntaan.
Kun rulla on halkaisijaltaan saman levyinen kuin muffinssivuokasi, voit asettaa sen taikinalle kuoripuoli ylöspäin. Tai jos rulla ei tunnu pysyvän kasassa, voit laittaa sen taikinan keskelle ja jatkaa siivujen kierittelyä suoraan muffinssivuokiin. Ruususta tulee sitä kiinteämpi (ja leivoksesta omppuisampi), mitä kauemmin pystyt pyörittelemään rullaa käsissäsi, joten suosittelen sitä. Kun jokaisessa muffinssivuoassa on omenaruusu, voit ripotella päälle vielä kanelia ja sokeria makusi mukaan.
Paista ruusupiiraita uunin alatasolla 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Valmista!
Kauniimpia omenaruusuja saat punaposkisista omenista, mutta itse käytin vihreitä ja hyvin nekin toimivat.
Näitä on kyllä pakko kokeilla - näyttää hyvältä ja ihan taatusti myös maistuu hyvältä! <3 Oot kyllä saanut ihan uskomattoman upeaa jälkeä näiden kanssa aikaiseksi! :)
ReplyDeleteKiitos ihan älyttömästi!! Kannattaa kyllä kokeilla, on nää sen verran hyviä :)
DeleteOi nam, näyttää ja kuulostaa kyllä ihan tosi hyvältä! :)
ReplyDeleteJa on kans :D Pitää varmaan leipoo näitä uus erä joku päivä
Deleteihan mielettömän söpöjä!
ReplyDeleteKiitos <3
DeleteTää menee ehdottomasti testiin, niin kauniita!
ReplyDeleteKiva kuulla! :)
DeleteNiin söpöjä leivoksia! Ja helpporesepti, voisi vaikka kokeilla perinteisen omenapiirakan sijaan.. :)
ReplyDeletePieni varoituksen sana; rullaaminen vie sikana aikaa vaikka onkin periaatteessa iisi homma :D Mut testaa ihmeessä, on nää sen vaivan arvoisia!
DeleteOi nam, on todella söpönnäköisiä! ♥ Mä tein joskus vastaavia omenaruusuja sillä voitaikina -reseptillä, mutta tajusin etten tykkää lämpimästä omenasta :D Leipominen kyllä oikeesti kuuluu syksyyn, sillä se tuo hieman lämpöä pirttiin ja maistuvia lämpöisiä herkkuja teen/kahvin kaveriksi! :)
ReplyDeleteHaha joo, omenaruusut ei ehkä söpöydestään huolimatta oo kovin hyvä idea jos ei tykkää lämpimästä ompusta :D mut onneks on kaikkea muutakin ihanaa, mitä leipoa näin syksyisin <3
DeleteOi vitsit miten hienoja nää on!! Täytyy joskus kokeilla jos on ylimäärästä aikaa ja haluaa panostaa leivonnaiten ulkonäköön oikeen huolella :-D
ReplyDeletehttps://notttwice.blogspot.fi/
Kiitos! Kannattaa todellakin testata :) Vie vähän aikaa, mut on silti suht simppeleitä tehdä just johonki juhliin tai ihan vaan omaksikin iloksi.
DeleteVitsi miten hienon näkösiä!
ReplyDeleteOon itse niin käsi leipomisen suhteen, että en tämmösiä varmaan osaa tehdä. Mutta niin herkullisilta näyttää eli pitää varmaankin kokeilla jos onnistuisi :D
http://mariaelina.com/
Kiitos! Ja kokeile ihmeessä, nää on helpompia ku miltä näyttää, vaikka aikaa ne kyllä vie :D
Delete