17 | 3x tuo joulu kotiin

Joulunaika voi olla ihanaa ja rentouttavaa, mutta se voi olla myös superkiireistä ja hektistä. Kouluissa otetaan loppuspurtit ennen joululomaa, ja monella työpaikallakin saattaa olla ylimääräisiä kiireitä tähän aikaan vuodesta. Puhumattakaan kaikista niistä joululahjoista, jotka pitäisi tehdä, kodista joka pitäisi siivota ja muista askareista jotka huutavat tekijäänsä. Ei liene kumma ettei ainakaan multa oo löytynyt hirveästi aikaa kämpän koristeluun. Ei vaan kerkeä panostamaan niin paljoa kuin haluaisi. Munkin kodista silti huomaa, että joulu on tulossa, ja etenkin auringon laskettua on usein aivan ihana tunnelma. Mun "sisustus"vinkeistä voisi olla apua teille muillekin kiireisille, joten listasin alle kolme erittäin helppoa ja nopeaa joulutunnelmanluojaa. 



1.  VALAISTUS

Valaistus on kaiken A ja O. Sammuta kattovalot, ja anna sen sijaan pienten valonauhojen, joulutähtien ja kynttilöiden loistaa. Sotkulla tai joulukoristeiden puutteellakaan ei ole niin väliä, kun niitä ei kuitenkaan siinä hämäryydessä näy.



2.  ÄRSYKETTÄ AISTEILLE

Joulumusiikkia soimaan, ja glögi porisemaan liedelle ja pari piparia uuniin. Kun herkulliset tuoksut valtaavat talon, ja jouluinen musa kaikuu taustalla, on paljon helpompi saada kiinni joulufiiliksen nurkasta. Varsinaisestihan tuoksut tai äänet eivät mitään sisustusjuttuja ole, mutta uskokaa mua kun sanon, että niinkin pienillä jutuilla voi saada koko kämpän tuntumaan jouluisemmalta. 



3.  JOTAIN JOULUISTA

Olipa se sitten jouluinen tyynynpäällinen, ikkunalaudalla seisova tonttu tai muutama nätti lahjapaketti siellä täällä, pieni ripaus joulua saa koko kodin yleisilmeen muuntautumaan lähestyvään juhlaan sopivaksi. Meiltä löytyy pari tonttua ikkunalaudalta, mun iki-ihana joulukalenteri olkkarin lattialta ja piparkakkutalo keittiön pöydältä. Ensi viikoksi aion vaihtaa myös joululakanat sänkyyni ja ripustaa vessaan supersuloiset pingviinipyyhkeet, jotka ostin viime Lontoon reissulta. Lähestyvä joulu muistuu mieleen aina, kun vain vilkaisee näitä kivoja joulukoristeita.

Mitkä on sun pikatunnelmavinkit kiireiselle?

2 comments:

  1. Nää sun vinkit on kyllä jotain niin huippua. Näitä olen myös omaan joulufiilikseen käyttänyt. :-) Olet myös aivan oikeassa siinä, että joulukuu on monelle todella kiireistä aikaa. Harva saa ottaa ihan rennosti ilman minkäänlaista stressiä. Itsekin olen koko joulukuun viilettänyt paikasta toiseen ja päivät ovat kuluneet opiskelun parissa. Nyt on onneksi (ja vihdoin) ensimmäinen lauantai, kun ei tarvitse opiskella yhtään mitään. Ja viikko jouluun, aika tuntuu kuluvan kuin siivillä!

    Ihanaa lauantaita!<3

    http://adaemmimaaria.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa (ja ennen kaikkea rentoa!) lauantaita sullekin <3 Onneksi enää viikko jouluun, niin kiireetkin toivottavasti alkavat pian hellittämään :D

      Delete