Näitä Christmas Tag -haasteita on pyörinyt blogeissa aika paljon, ja niiden lukemisesta tulee aina yhtä kiva, jouluinen fiilis. Superkivaa oli myös vastailla kysymyksiin itse, joten jos ette ole vielä haasteeseen osallistuneet niin nyt kannattaa. Ja linkkailkaa omia joulutagipostauksianne kommentteihin, musta olis kiva lukea teidänkin vastauksia!
1. Milloin alat innostumaan joulusta?
Tää vähän vaihtelee joka vuosi, mutta siinä syksyn mittaan jossakin vaiheessa. Ensin tekee mieli sytytellä jouluvaloja ja leipoa jouluisia, ja sitten mukaan astuvat joululaulut, punainen väri ja viimeistään joulukuun alussa kaikki muukin.
2. Mikä on parasta joulussa?
Tunnelma, ja yhdessäolo perheen kanssa. Avasin näitä vähän enemmän "Things I Love About Christmas" -postauksessa, ja sieltä löytyy mun pari muutakin lempparijuttua.
3. Missä ja miten vietät joulusi?
Kotikotona perheen kanssa. Jouluperinteet on meille kaikille tosi tärkeitä, joten aatto kuluu lähes joka vuosi suunnilleen saman kaavan mukaan.
4. Lempijoululeffasi/kirjasi?
Monilla on esimerkiksi Lumiukkopiirretty tai muu, jota pitää katsoa/lukea joka vuosi, mutta mulla ei ole mitään sellaista. Hauskempaa musta on fiilistellä joulua aina joka vuosi uusilla, jouluisilla kirjoilla. Tänä jouluna lukulistalla on muun muassa "Christmas at the Cupcake Cafe".
5. Lempijoulubiisisi?
Hirveän vaikea valita yhtä suosikkia! Mulla riippuu täysin fiiliksestä, että millaista musiikkia kuuntelen. Hienommin syödessä vain instrumentaalinen joulumusa käy, mutta pipareita leipoessa pitää olla niitä perinteisiä, suht reippaita kappaleita.
6. Aito vai tekokuusi?
Aito. Meillä on muutaman allergikkoperheenjäsenen takia yleensä tekokuusi, mutta niinä kertoina kun päästään kuusenhakuun, niin se tunnelma ja tuoksu on vaan älyttömän ihania.
7. Jos voisit antaa vain yhden lahjan tänä vuonna, kenelle sen antaisit?
Perheelle en ainakaan, koska kenet heistä muka voisin yksinään valita lahjottavaksi ja jättää muut ilman? Poikaystävä on siis tähän aika luonnollinen valinta - häntä kun on vain yksi, eikä kukaan ns. samalla tavalla läheinen jäisi lahjatta.
8. Oletko koskaan tehnyt piparitaloa?
Muutamia kertoja. Luulen että tästä tulee mun uusi jouluperinne, koska talon koristelu on ihan huippuhauskaa puuhaa. Tälläkin hetkellä tossa tietokoneen vieressä nököttää piparitalo.
9. Joululahjatoiveesi?
Mä en sinällään halua tai tarvitse mitään erikoista, mutta ainahan muutama juttu mahtuu lisää. Suloiset pehmoiset pyjamat, aamutossut, aamutakit ja sukat olisivat ainakin erittäin tervetulleita (ja ostankin todennäköisesti sellaisia itse tammikuuta lämmittämään). Uusin talvimuumikuppikin olisi kiva, vaikka tykkäänkin enemmän aiempien vuosien mukeista (ja ne tuolta kaapista jo löytyvätkin).
10. Milloin avaat joululahjasi?
Meillä käy pikkuisten takia joulupukki, joka tuo suurimman osan paketeista. Sujautan yleensä myös kavereilta saamani lahjat siihen kuormaan, joten aattoiltana vasta pääsen availemaan paketteja.
11. Mikä on paras lahja, jonka olet saanut?
Okei, tän jätän suosiolla vastaamatta. Tai no, parhaita on ne lahjat joista huomaa että antaja on oikeasti miettinyt just mua. Itse lahjalla ei ole niinkään merkitystä.
12. Mikä on oudoin lahja, jonka olet saanut?
Näitä ei oikeasti tule mieleen yhtäkään. Ne jotka mulle lahjoja hankkivat, tuntevat mut myös yleensä niin hyvin ettei mitään liian outoa oikein edes voi päätyä lahjapakettiin asti.
13. Lempijouluruokasi ja -herkkusi?
Graavilohi!! Mun lemppariherkkua kautta aikojen. Iskä graavaakin yleensä itse lohen meille, jotta mulle ja yhtä lohennälkäiselle siskolle riittäisi tarpeeksi. Lemppariherkkua en osaa valkata, mutta tykkään enemmän sellaisista vähän modernisoiduista herkuista, en niinkään peruspipareista ja vastaavista (tai siis tykkään kyllä niistäkin!). Oon superiloinen että kaupoista löytyy nykyään monia marmeladivaihtoehtoja joulutortuille, koska kaneliomena mätsää siihen vielä paljon paremmin kuin perinteinen luumu.
14. Lempijoulujuomasi?
Appelsiinikaakao jonka kehittelin tosin vasta tänä vuonna. Aiempina jouluina on kulunut vaaleaa glögiä ja jouluteetä. Ja kuluu varmasti tänäkin vuonna, koska ei kaakaota sentään joka päivä viitsi juoda.
15. Lempijoulutuoksusi?
Appelsiinin ja kanelin yhdistelmä tuoksuu superhyvältä.
16. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Ehdottomasti antaa! Teen usein itse lahjat, joten saan nauttia koko prosessista. Ensin mietin mitä kaikkea antaisin tällä kertaa mun rakkaille ihmisille, sitten kiertelen kaupoissa valkkaamassa tarvikkeita, ja lopuksi pääsen toteuttamaan lahjoja. Joulumusa soimaan ja lahjapajaan täysi tohina päälle. Niin tunnelmallista ja niin kivaa.
17. Mitä jouluperinnettä odotat eniten tänä vuonna?
Ihan sitä normaalia yhdessäoloa perheen kanssa. Nään heitä vain muutaman kerran vuodessa (välimatka on turhan pitkä viikonloppureissuille), joten joulun yhdessäololla on vielä suurempi merkitys kuin joskus kakarana.
18. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta "joulu"?
Sellainen yleinen tunnelma, mihin kuuluu hyviä tuoksuja, hämärää valaistusta ja onnellinen olotila.
19. Värilliset vai valkoiset jouluvalot?
Valkoiset. Ne ovat kuin pieniä tähtiä.
20. Kerro hauska joulumuistosi.
Kerran pikkuisena meille tuli joulupukki helikopterilla. Niin me ainakin veljen kanssa arveltiin, kun ensin naapurin pellolle laskeutui helikopteri, ja meidän siinä tuijottaessamme alkoi pian kuulua kopinaa eteisestä joulupukin astuessa sisään. Siitä riitti kerrottavaa vielä pitkäksi aikaa joulun jälkeen, koska ei sitä ihan joka kerta näe helikopterilla lentävää joulupukkia.
Bongasin nämä kysymykset Tanjan blogista, käykää kurkkimassa hänen viimevuotisia vastauksiaan, jos näissä yksissä vastauksissa ei ollut vielä tarpeeksi.
Nää tagit on niin kivoja! Pakko lainata ja jakaa omassakin blogissa. Ihanaa viikkoa sulle<3
ReplyDeleteJoo lainaa ja jaa ihmeessä, kiva päästä lukee muidenkin vastauksia :)
DeleteVoi, näitä oli kyllä ihana lukea! <3 Josko vaikka jaksaisi tehdä itsellekin samanlaista postausta ja julkeasti napata sulta nämä kysymykset käyttöön ;)
ReplyDeleteToivottavasti jaksat, olis kiva päästä lukemaan sun vastauksia! :)
DeleteOi miten ihanasti toteutettu postaus!♥ Upeat kuvat :')
ReplyDeletehttp://jeannays.blogspot.fi/
Kiitos ♥
DeleteAivan järjettömän ihana postaus, täytyy laittaa korvan taakse! :-)<3
ReplyDeleteadaemmimaaria.blogspot.fi
hahaha naurattaa tää mun kommenttiryöppy näihin sun luukkuihin :D Tässä oli todella kivoja kysymyksiä, tykkäsin!♥ Toi graavilohi on muuten munkin yksi ehdoton lemppari! Oijoi en vaan malta oottaa jouluaattoa ja sitä tunnelmaa <3
ReplyDeletehttps://anskisss.blogspot.fi
Niihin oli kyllä hauska kans vastata :D Ja hei, jouluun on enää viikko! <3
Delete