Tunnelma - Se hiipii mieleen jo syksyllä, vetää hymyn korviin marraskuussa, ja viimeistään joulukuun alussa valtaa mielen kokonaan - joulutunnelma nimittäin. Tässä koko juhlassa on jotain sellaista maagisuutta, joka saa odottamaan itseään ympäri vuoden. Se tunnelma, joka valtaa kodit ja kadut näin joulun alla on jotain aivan ihanaa, ja siksi myös yksi niistä asioista joita eniten rakastan joulussa (mitäpä olisi joulu ilman joulutunnelmaa?).
Tuoksut - Jokainen tuoksu tuo mieleen muistoja, ja jouluun liittyy tuoksuja aivan erityisen paljon. On sulamaan tuodun kuusen tuoksu, uunista leviävä piparien aromi, ja joulusaunan lämmin puunhaju. Tykkään!
Joululaulut - Oikeastihan nämä pyörivät eniten päässä kesällä, silloin kun kaverit peittävät vaikeroiden korvansa jos vahingossa erehtyy hyräilemään mukana. Mutta joulunaikaan niitä saa onneksi hoilata sydämensä kyllyydestä (ja mähän laulan).
Yhdessäolo - Tämä on ehkä tunnelman ohella tärkein asia joulussa. Mun joulu ei olisi joulu, jos en saisi viettää sitä yhdessä mulle rakkaiden ihmisten kanssa.
Jouluaaton aamukävely - Mun ikioma jouluperinne on niin hirveän ihana. Aamulla, yleensä heti aamupalan jälkeen, mä lähden rauhalliselle kävelylle haistelemaan kirpeää talvisäätä ja fiilistelemän joulua. Silloin tällöin joku sisaruksista haluaa lähteä mukaan, mutta yleensä kävelen aamulenkkini yksin.
Hymyt - Syksyllä puoli maailmaa kääntää suupielensä alaspäin samaa tahtia lyhenevien päivien kanssa, mutta jouluna tähän tulee poikkeus. Kun kävelee kaupungilla tai istuu bussissa, voi nähdä ihan konkreettisesti miten iloisilta ihmiset taas näyttävät. Lähestyvä joulu tuo mukanaan valtavan paljon hyvää mieltä.
Blogmas & vlogmas - musta on superihanaa seurata erilaisia jouluisia blogeja ja tubekanavia, ja etenkin säännöllisesti ilmestyvät joulukalenterit on ihan parhautta. Jotenkin omakin fiilis nousee, kun lukee positiivisia ja kivoja juttuja muiden blogeista. Musta olisi mahtavaa nähdä myös teidän joulujuttuja, joten linkkaa oma jouluinen postauksesi (teksti tai video) tän postauksen kommentteihin, ja bongaa sieltä itsellesikin lisää luettavaa. Ihanaa joulunodotusta!
Samoja juttuja löytyy munkin "Miksi rakastan joulua" -listalta! :-) Joulunaika on vaan niin ihanaa ja tunnelmallista. <3
ReplyDeletehttp://adaemmimaaria.blogspot.fi/
Ihania asioita oot listaillut! Joulun tunnelmaa ei voita mikään <3
ReplyDeletehttp://millatt.blogspot.fi/
Eipä niin <3
DeleteIhania juttuja ♥ Joulussa on todellakin niitä omia tuoksuja, jotka tuovat nopeasti muistoja ja tunnelmaa :)
ReplyDeleteJep niin on ^_^ Ja onneks niin, tule nimittäin superkiva fiilis jo pelkistä jouluisista tuoksuista!
DeleteKivoja asioita oot tosiaan pannu merkille:) Oma jouluhtava postaukseni tässä:
ReplyDeletehttp://venlaslittlediary.blogspot.fi/2016/12/christmas-weekend.html
Oi kiva, meen kurkkimaan :)
DeleteVoi miten ihania juttuja olitkaan kokoillut tähän♥ Mä rakastan joulussa mm. juurikin niitä perinteitä, enkä vain omiani, sillä on aina todella mielenkiintoista ja ihanaa lukea muidenkin jouluperinteistä! <3 Mun oma perinne on se, että aattoiltana/yönän muiden mentyä nukkumaan mä jään olohuoneeseen lukemaan kirjaa. Sammutan kaikki valot joulukuusen lamppuja lukuunottamatta ja sytytän muutaman kynttilän :') Hih mun jouluiset postaukset löytyvätkin blogin joulukalenterista :')
ReplyDeleteanskisss.blogspot.fi
Mustakin on ihana kuulla muiden perinteistä! Välillä niistä saa kans inspistä siihen et millaisia perinteitä haluaa itse omassa kodissa sit kehitellä :) Oi sun jouluperinne kuulostaa ihanan tunnelmalliselta ♥ Ja sun joulukalenteri onkin mulle jo tuttu!
DeleteTykkään ihan samoista asioista! :) Jeejee kohta on joulu! *o*
ReplyDelete❀ Cinderella Days ❀
Jee!! ^_^
DeleteIhana, kun joulu vihdoin tulee! ♥ Nyt voi luvan kanssa hullaantua ja alkaa postaamaan joulusta vaikka joka päivä! Olen hieman säästellyt postausten kanssa toistaiseksi, mutta mitäpä sitä enää turhaan!
ReplyDeleteIhanaa joulunodotusta sinulle! ♥
Haha jep :D Mä hullaannuin jo kuukauden alussa ja polkaisin pystyyn tän joulukalenterin!
Delete♥♥