Vähän juttua hyvinvoinnista #bt



Mitä hyvinvointi merkkaa sulle? Mitkä asiat auttavat sua olemaan paras mahdollinen itsesi? Mä nään itseni ja hyvinvointini ennen kaikkea kokonaisuutena, jossa kaikki osaset vaikuttavat kaikkeen. Jos syöminen on retuperällä, ei liikuntakaan onnistu, ja jos viikon istuu vain sisällä laiskotellen, saa olla varma että elämäkin alkaa epämääräisesti masentaa ja pääsykoeluvuista ei ainakaan tule mitään. Siksi pyrinkin pitämään huolta siitä, että kaikki elämäni osa-alueet ovat kunnossa, sillä silloin myös minä voin hyvin.

Hyvinvointi ja itsestä huolehtiminen ovat olleet vahvasti läsnä meidän blogitiimin tyttöjen elämissä, sillä esimerkiksi Heidi osallistuu parhaillaan Your Choice -valmennukseen, ja yksi Harrietin tavoitteista bloginsa suhteen on kirjoitella sinne entistäkin enemmän hyvinvointiin liittyviä asioita. Ei ollut vaikea valita postauksen teemaa tälle kuulle, sillä kaikilla meillä on paljon ajatuksia ja vinkkejä omasta itsestä huolehtimiseen liittyen. Lisämotia tai inspiraatiota etsivien kannattaakin suunnata tän postauksen jälkeen muiden tiimin tyttöjen blogeihin. 



Mutta kuinka siis olen (tai pyrin olemaan) paras mahdollinen minä?  


RUOKA on mun onnellisuuden avaintekijä numero yksi. Väliin jäänyt ruokailu näkyy pian mm. huonona olona, pääkipuna ja erittäin lyhyenä pinnana. Saan purra hampaat todella kovaa yhteen, etten antaisi ärtyneisyyden purkautua läheisiin. Siksi pidänkin nykyään tarkasti huolta siitä, että syön säännöllisesti ja suurin piirtein terveellisesti, sillä silloin jaksan myös olla oma iloinen ja positiivinen itseni. 

UNI JA LIIKUNTA ovat myös tärkeitä hyvinvoinnin peruspilareita, kuten varmaan kaikilla. On vaikea olla paras versio itsestään, jos kunto loppuu jo pienen kävelyn jälkeen tai silmien alla on jäätävät pussit. Hyötyliikunta on mun paras kaveri, ja pyrin tekemään myös jonkin verran kotijumppaa tuben ja pinterestin treeni-ideoiden avulla. Uni on mulle vähän vaikeampi juttu, sillä sisäinen yökyöpelini haluaisi valvoa aina puoli yötä. Aikaisia työaamuja helpottamaan oon kuitenkin siirtänyt mun unirytmin suunnilleen niin että nukun iltakympistä aamuseiskaan. Yritän pitäytyä siinä myös viikonloppuisin, sillä se helpottaa suunnattomasti itselle vieraassa unirytmissä pysymistä.



HENKINEN PUOLI on vähintään yhtä tärkeä kuin nuo fyysisemmätkin jutut. Jotta voin olla se paras versio itsestäni, tarvitsen paljon sosialisoimista (ekstrovertti kun olen), uusien asioiden oppimista ja luontohengailua. Nään usein vapaa-ajallani kavereita, ja silloin kun en näe, niin soitan heille. Pääsykoelukujen lisäksi luen paljon englanninkielistä kirjallisuutta, ja otan selvää mua kulloinkin kiinnostavista asioista. Tähän liittyen olen ajatellut hankkia kotiin joitakin tietokirjoja, sillä kaikesta netin käytöstä huolimatta tykkään eniten oikeista, käsin kosketeltavista kirjoista. Ja kaiken aktiivisuuden vastapainoksi varaan silloin tällöin illan ihan vain itselleni, laiskottelulle ja omien juttujen puuhailulle. 

Hyvinvoinnista puhuttaessa pitää muistaa, että joka ikinen osanen vaikuttaa kaikkiin muihin. Siksi pyrin jättiharppausten sijaan ottamaan pieniä askelia kaikilla osa-alueilla yhtä aikaa. Kun fyysinen olo on hyvä, jaksaa henkisestikin paremmin, ja sama toisin päin. Kun on hyvä fiilis, on myös enemmän energiaa esimerkiksi opiskella tai lähteä lenkille. Kun kaikki hyvinvoinnin osa-alueet ovat kunnossa, on helppoa olla paras versio itsestään. 


16 comments:

  1. Aivan järkyttävän hyvin toteutettu postaus, hyviä näkökulmia! :-)

    http://adaemmimaaria.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  2. Tosi hyvä ja mielenkiintoinen postaus!

    ReplyDelete
  3. Todella hyvä postaus aiheesta ja muutenkin kaunis blogi:)

    ReplyDelete
  4. Ihana blogi ja ihana postaus, mutta kaikista ihanin on kyl tää ulkoasu!

    http://myyryork.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  5. Hyvin tehty postaus, tällaiset hyvinvointipostaukset ovat kivaa luettavaa! Uni ja liikunta on kans mulle tosi tärkeitä. Aamulla on ihan pöpperö olo jos ei ole saanut nukuttua kunnolla eikä koulussakaan oikein mikään suju. Hyötyliikuntaa saa, kun kävelee päivittäin kouluun ja minäkin teen kotona jumppaa netin vinkkien avulla! :) Liikkuessa saa hyvin mielestä pois kaikki muut asiat.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla että tykkäsit :) Liikunta on kyllä loistokeino mielen tyhjentämiseen, ja etenkin jos sen yhdistää luonnon kanssa (esim treeni metsässä), ni saa samalla ilmaisen teholievityksen stressiinkin :)

      Delete
  6. Tää postaus oli kyllä tosi hyvin tehty ja kirjotettu! Mielenkiintonen oli kanssa, hyvinvoinnista on kyllä aina kiva lukea (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos, ihana kommentti :) Mä tykkään kans lukee hyvinvointipostauksia, niistä saa aina itellekin inspiraatiota ^^

      Delete
    2. Mielenkiintoista lukemista. Huvitti, että aikaisena työaamuna nukut seiskaan. Aikaisuus on suhteellinen käsite. Meikäläinen menee töihin puoli seiskaksi, ajaa sitä ennen muutaman kymmenen kilometrin työmatkan. Ja en edes ajattele, että olisin jotenkin erityisen aikaisin liikkeellä.

      Delete
    3. Hahah totta muuten tuo että seiska ei kaikille oo kovinkaan aikainen :D Mut se varmasti vaikuttaa, et onko ilta- vai aamuvirkku. Mun sisäinen kello nimittäin käskee mun valvoa kahteen (tai vähintään kahteentoista) ja heräämään siinä 10-11 maissa, jolloin kolme tuntia aiempi herätys on jo aika aikainen ^^ Onneks saa olla sellaisessa työssä, joka mahdollistaa ees tähän seiskaan nukkumisen. Mut kaikille sopii eri jutut :)

      Delete