Let's Get Lost In Venice

Olin kuullut Venetsiasta paljon. Sen, miten pahalta siellä haisee kesäisin, kun kanaalien likainen vesi ja kaduilla lojuvat roskat oikein mätänevät auringossa. Sen, miten hillittömästi siellä on turisteja. Kuulemma niin paljon, ettei sekaan meinaa mahtua. Ja sen, miten koko kaupungi pyörii pelkästään niiden pahamaineisten turistien ehdoilla.

Mä en huomannut näistä mitään. Sen sijaan näin kauniin vanhan kaupungin, jossa on lukemattomia kapeita kujia ja ihania siltoja. Ystävällisiä ihmisiä ja aivan upea, sopivan salaperäinen tunnelma. Onhan Venetsiassa toki roskaa, ja niitä turistejakin. Väittäisin kuitenkin, että sama juttu on jokaisessa Italian kuuluisimmista kaupungeista, joten asian kanssa on vain elettävä. Venetsiassa muiden turistien välttely onnistuu sitäpaitsi ihan älyttömän hyvin. Lähes kaikissa kaupungeissa on jokin tietty alue, jolle turistinähtävyydet (ja ne ruuhkat) pääasiassa keskittyvät. Venetsia eroaa muista kaupungeista siinä, että se on nähtävyys jo itsessään. Kyllä mekin käytiin kurkistamassa Ponte di Rialto ja muutama muu nähtävyys, mutta ainakin omasta mielestäni Venetsiasta saa kaikken eniten irti vähän kauempana turistikeskittymästä. 

Meidän ensimmäinen ilta Venetsiassa oli taianomainen. Vierailtiin ehkä maailman hulluimmassa kirjakaupassa, kiivettiin kirjaportaat ja vaelleltiin päämäärättömästi kaupungin kapeilla kaduilla. Ruokapaikkaa jouduttiin jonkin aikaa etsimään, mutta päädyttiin sitten ihanaan meren rannalla sijaitsevaan raflaan. Tekivät meille oman pöydänkin ihan meren äärelle, kun katoksen alla oli jo täyttä. Näin suomalaisena tuntui alkuun jotenkin hassulta, että tyypit vaan kokoavat meille oman pöydän paikkaan, joka tuskin edes oli ravintolan varsinaista aluetta (saako sellaiseen pysyttää pöytää!?), mutta ressun aikana huomattiin aika nopeasti, että tää vain on se tyyli miten asiat Italiassa hoidetaan. Enemmän omaa ajattelua ja vähemmän kieltoja ja määräyksiä. Molemmissa tavoissa on puolensa, mutta oli ainakin virkistävää vaihtelua.

Toinen reissupäivä me aloitettiin erittäin italialaisesti leivosten ja "seisomakahvin" kanssa. Piipahdettiin söpössä leipomossa Rialto Marketin lähellä, ja mä pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan pistaasikreemiä, jota reissukaveri oli hehkuttanut suunnilleen siitä asti, kun jouluna kävi Roomassa. Eikä muuten ihan turhaa hehkutusta ollut, pitää yrittää metsästää vastaavanlaista täältä Suomesta...

Olisin viihtynyt Venetsian sokkeloisilla kujilla vielä paljon pidempään, mutta meidän matka jatkui jo eteenpäin. Ei kuitenkaan heitetty kaupungille hyvästejä, vaan sanottiin näkemiin. Nähdään vielä joskus!