Hello September



Viileitä aamuja, sumua pellon yllä. Puin maanantaina ylleni ensimmäistä kertaa villapaidan, ja totesin että täällä se syksy tosiaan taitaa olla. 

Syksyyn kuuluu jotenkin olennaisesti muutos. Kouluja alkaa tai lähdetään ulkomaille. Tänä vuonna mun syyskuu alkaa uudesta asunnosta käsin, koulun aloitin jo jonkin verran aiemmin. Muutosten tuulet puhaltaa, ja toivon että ne tuo tähän syksyyn ihan erityisen kivoja juttuja. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että suunta on oikeaan päin. Opinnot vaikuttavat just niin kivoilta kuin oon aina toivonutkin, ja uusi kämppä saa mun sisäisen sisustusintoilijan ihan täpinöihin. Tekee mieli hankkia miljoona ihanaa asiaa. Suloinen päiväpeite ainakin, ja uusi matto.

Ulkona ulvoo tuuli ja sade ropisee ikkunaan. Syksyisin kaivan kaapista mun ihanat, mausteiset teet, ja käperryn sohvalle hyvän kirjan kanssa. Järjestän vaatekaapin uuteen uskoon ja lähden kävelylle kirpeän raikkaaseen aamuun. Syyskuu on alku kaikelle ihanalle syksyisälle, ja siksi se onkin yksi mun lempikuukausista.

Tervetuloa, syyskuu.

8 comments:

  1. Ihana ja rauhoittava postaus. Sun kirjotustyyli on tosi kaunis <3
    Ja hei, ihanaa syyskuuta sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla, että tunnelma välittyi sinnekin puolelle <3 Kiitos ja samoin sulle!

      Delete
  2. Ihana postaus ja kaunis kuva. Syyskuu ja alkava syksy ylipäätään on myös mun suosikkeja. Rakastan tätä tunnelmaa. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Syksy on ihana!

      Delete
    2. Mukavaa syyskuuta ja onnea uuteen kotiin.
      Meillä olisi myös muutto edessä kuun lopussa.
      Voi kuinka sitä odotankaan.

      Delete
    3. Kiitos <3 Ja oi kiva, onnea tulevaan kotiin sinnekin! Muuttaminen on kyllä loppujen lopuks aika ihanaa. Ei se tavaroiden raahaaminen, vaan se kun pääsee asettumaan taloksi uuteen paikkaan :)

      Delete
  3. Oi, onpa sulla tavattoman ihana kirjoitustyyli <3 Tekstiin oikein uppoutuu. Ja vaikkei syksy kuulukaan ihan niihin omiin suosikkeihini, löysin taas monta uutta syytä nauttia tästäkin vuodenajasta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kommentti, kiitos paljon <3 Ja huippua jos löysit edes muutaman syyn tykätä syksystä, se on mulle itelle ihan lemppari vuodenaika!

      Delete