Mä oon syönyt feta-pinaattipastaa jo neljästi reilun viikon sisään, niin hyvää tää on. Mä rakastan ruokia, jotka on superhelppoja ja nopeita valmistaa, ja jotka silti maistuu ihan älyttömän hyvältä. Etenkin arkipäivisin, kun olisi paljon kouluhommia tehtävänä ja aika kortilla, on ihana kun keittiössä ei tarvitse valua koko iltaa. Ehtii tehdä muutakin. Sellainen ihanan iisi arkiruoka tää feta-pinattipastakin on, ja kuten jo sanoin niin maku on tosiaan älyttömän hyvä. Fetan ja pinaatin yhdistelmä toimii ainakin mun mielestä missä vaan pastasta piirakkaan ja takaisin.
FETA-PINAATTIPASTA (2:lle)
Tarvitset: pastaa kahdelle
1 sipuli
2/3 prk fetaa
150 g hienonnettua pakastepinaattia
2 dl ruokakermaa(itse käytin plantin maustamatonta)
valkosipulirouhetta
mustapippuria
valkopipuria
chiliä
suolaa
Tee näin: Keitä pasta samalla kun valmistat kastiketta. Pilko ensin sipuli ja kuullota se. Tässä vaiheessa voit heittää mukaan vähän valkosipulirouhetta tai tuoretta valkosipulia.
Lisää pannulle pakastepinaatti ja sekoittele kunnes pinaatti on sulanut. Pilko myös feta ja lisää sekin joukkoon.
Kaada päälle ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Mausta makusi mukaan. Mä laitoin pienen ripauksen valkopippuria, suolaa ja voimakasta chiliä Ja pippuria ripottelin ihan reilusti.
Parasta tää tietysti on heti tuoreena, mutta ei ollut hullumpaa työpaikallakaan popsia evääksi feta-pinaattipastaa.
Oijoijoi, tätä pitääkin kokeilla piakkoin itekin! Koska mikään missä on fetajuustoa ei voi olla pahaa:D
ReplyDeleteSanna / pannariblogi.blogspot.fi
Haha oon ihan samaa mieltä :D Feta on parhautta.
DeleteOi nam! Näyttää kyl niin hyvältä että testiin menee!! :)
ReplyDeleteJee kiva kuulla! :)
Deletenäyttää kyllä herkulliselta, on ehkä pakko laittaa testiin! fetajuusto <3
ReplyDeletehttp://linssinlapijuuli.blogspot.fi/
Feta on rakkautta :D Kiva että aiot testaa tätä!
DeleteEi vitsi nyt kyllä kuulostaa tosi herkulliselta! Rakastan fetaa ja pinaattia, joten ei toi nyt pahaakaan voi olla :D
ReplyDeleteNo ei todellakaan voi :D Niinku Sanna tossa ylempänä sanoki ni fetajuusto ei vaan voi olla pahaa. Ja pastaan se sopii mun mielestä täydellisesti pinaatin kans ♥
DeleteTämä menee ehdottomasti kokeiluun!
ReplyDeletehttps://heidi-karoliina-a.blogspot.fi/
Uu kiva kuulla! ^_^
DeleteAh kun kuulostaa ja näyttää hyvältä! Fetaa en ole ikinä kokeillut muualla kuin salaateissa, vaikka se onkin tosi hyvää.
ReplyDeleteKannattaa kokeilla! Se toimii tosi hyvin kaikissa ihanissa lämpöisissä kasvisruoissa. Myös kanan kans se mätsää aika kivasti :)
DeleteTää menee kyllä ehdottomasti testiin!! :)
ReplyDeletewww.hennam.fi
Jee! Tää on kyllä yks parhaista arkiruoista mitä tiedän :)
DeleteNäitä arjen pelastavia nopeita reseptejä ei oo koskaan liikaa! Feta ja pinaatti on munkin yhet vakkariyhdistelmät; välillä munakkaaseen, lettujen sisään, piirakkaan (kun on aikaa), pitsaan, mutta välttämättä just pastaa en oo koskaan vielä tehny. Mutta varmastti nyt ainakin :)
ReplyDeleteOon ihan samaa mieltä! Feta ja pinaatti sopii pastaan yhtä hyvin ku kaikkialle muuallekin, eli tosi hyvin :D
Delete