Kanelikeksit ovat pyörineet mun päässä puoli syksyä, koska aina silloin tällöin teen kanssa kaipaisi jotakin pientä makeaa. Sitäpaitsi rakastan sitä tuoksua, joka täyttää talon aina leivonnaisten paistuessa uunissa. Yksi ilta ryhdyin sitten tuumasta toimeen. Kipaisin kaupasta voipaketin ja kananmunia, ja ryhdyin keksitalkoisiin.
Leivon aika harvoin keksejä, joten nappasin ohjeen suoraan Dr. Sugarin blogista. Voitte klikata itsenne reseptiin tästä. Ainoa muutos jonka tein, oli sokeri-kaneliseoksen määrien vaihtaminen. Laitoin siis sokeria 2 rkl ja kanelia 1 rkl, vaikka ohjeessa määrät olivat juuri toisin päin. Näin tuli kuitenkin mun omiin makunystyröihin parempi suhde mausteita.
Leivonnassa yksi itseäni yllättänyt juttu oli se, että näiden taikina saa oikeasti jäädä aika löysäksi. Pallojen pyörittely on vähän vaikeaa, mutta uunista tuleva lopputulos on paljon parempi, kun jauhoja ei ole liikaa.
Nämä kanelikeksit ovat täydellistä tarjottavaa syksyiseen kahvipöytään. Tai ihan omaan, rauhalliseen teehetkeenkin. Mä oon mutustanut keskimäärin keksin verran jokaista teekupillista kohti, ja otin näitä evääksi myös Linnanmäen valokarnevaaleihin. Vielä on muutama keksi jäljellä, mutta saa nähdä pitääkö näitä leipoa toinenkin satsi vielä tälle syksylle...
Nää kuulostaa kyllä niin täydellisiltä syksyyn! *.*
ReplyDeleteNe on <3
DeleteNäyttääpä hyviltä! Olen tosi laiska tekemään keksejä, ja haastetta lisää entisestään kun tämän talouden toinen herkkusuu voi syödä vain gluteenittomia leivonnaisia. Noita voisi joskus tehdä kuitenkin esim. tuliaisiksi jonnekin! :)
ReplyDeleteTee ihmeessä! Ja hitsi, voihan näistä kokeilla gluteenitontakin versiota :)
DeleteMmm...rakastan kanelia, missä muodossa tahansa! Nää kuullostaa niin hyviltä, että täytynee ottaa host lapset pikkuapureiksi ja ruveta leipomaan!
ReplyDeleteLeipokaa ihmeessä! Sillon tosin kannattaa suosiolla laittaa vähän enemmän jauhoja, koska ohjeen määrällä tulee tosi löysää taikinaa (pikkulapset ei varmasti saa siitä minkäänlaisia palloja) :D
DeleteNää näyttää niin herkullisilta! <3
ReplyDeleteNe on! ^_^
DeletePakko tulla vaan sanomaan, että toi muumimuki on aivan ihana! Ja nyt mäkin haluan keksejä :D
ReplyDeleteSanna / pannariblogi.blogspot.fi
Eikö ookin! Yleensä oon toivonu uutuusmukeja aina joululahjaksi, mut tää oli pakko ostaa kaupasta saman tien :D
DeleteIhanaa että keksit maistuivat! Ehdottomia lemppareitamme :)
ReplyDeleteMun lemppareita myös ♥
DeleteNam, kuullostaa herkulta! Ihana muumimuki!
ReplyDeleteJep se on ihana ♥
Delete