Kun sisko jonkin aikaa sitten pyysi mua reissuseuraksi, mä olin heti valmiina. Todellakin lähden! Ollaan siskon kanssa tosi samanlaisia, joten reissusta ei vaan vois tulla muuta kuin hyvä. Nopean pohdinnan jälkeen päätettiin ottaa suunnaksi Tanska, sillä Kööpenhamina löytyy meidän molempien "pakko käydä" -listalta. Ja sitäpaitsi huhut kertoivat, että kaiken muun kivan lisäksi sieltä löytyisi myös ihania ruokapaikkoja.
Alkureissu meni mun osalta pienessä sumussa. Kuten aiemmin teille kerroinkin, mulla nousi kuume sunnuntai-iltana. Maanantaina yritin epätoivon vimmalla parannella itseäni. Litkin inkiväärijuomaa ja pysyttelin sängyssä niin paljon kuin mahdollista. Ei se kuume ihan niin helpolla lähtenyt, ja ekoina reissuiltoina oltiinkin majapaikassa jo neljältä - täysin valmiina petiin. Lekottelu kuitenkin kannatti, koska loppureissusta olin jo ihan terve ja pystyttiin oikeasti kiertelemään Kööpenhaminaa kunnolla.
Me molemmat ollaan täsmälleen samaa mieltä reissun parhaista jutuista; ihanat värikkäät talot, paljon oranssia ja ylipäätään kaunista kaikkialla. Ainakin mä tuun hyvälle mielelle jo pelkästään kauniiden asioiden näkemisestä. Ekana iltana kierreltiin kaunista puistoa, ja seuraavana aamuna kivuttiin portaattomaan torniin. Naurettiin yhdessä sitä, että käytiin katsomassa varsinaisia nähtävyyksiä vasta torstaina. Ekat päivät menivät kaikkea muuta mielenkiintoista katsellessa.
Nørrebrosta löydettiin meidän reissun kivoimmat ruokapaikat. Tässä saatiin myös kokea somen parhaimmat puolet, sillä yksi mun instalemppareista oli vain vähän ennen meidän reissua jakanut ihanan brunssikuvan Kööpenhaminasta. Sinne samaan paikkaan meidänkin oli päästävä. Stefanos MAD&KAFFE oli livenä vielä miljoonasti ihanampi kuin kuvissa, ja nautin joka ikisestä suupalasta siellä. Ei oltu tajuttu paikan suosiota, eikä sitä että pöytävaraus olisi lauantaiaamuna ollut ihan viisas teko. Mielettömällä tuurilla päästiin silti sisään (kaikki meidän perässä tulleet käännytettiin ovelta pois). Jos ikinä menette mihinkään ruokapaikkaan jota teille suosittelen, ni tää on se jota ei vaan voi jättää välistä.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on rakkaus Kööpenhaminaan. Enpä tiennyt niillä miljoonalla kerralla, kun oon vaihtanut konetta Köpiksen kentällä, miten ihana kaupunki siellä lentokentän ulkopuolella on. Tavallaan tosi tuttu ja pohjoismainen, ja tavallaan myös uusi ja kiinnostava. Kööpenhamina tuntui jotenkin kodikkaalta heti ensimmäisestä illasta lähtien. Pitää kai opetella tanskaa, että voin joskus muuttaa sinne... Mä taisin tän reissun myötä saada uuden lisän mun lempparikaupunkien listaan.
Tuolla on kyllä niin nätti värimaailma! Uudey ruokakokemukset ovat kyllä parasta reissuissa♡
ReplyDeleteNiin on ♥ Ihasteltiin noita ihanan värikkäitä taloja varmaan miljoona kertaa reissun aikana. Ja samaa mieltä myös ruokien kanssa, musta on aina ihanaa löytää uusista paikoista ihania ruokia/ravintoloita :)
DeleteIhania tuollaiset reissut♥ Hienoja matkakuvia!! Hyvä että olo parani, olisi niin kovin harmi sairastaa koko reissun ajan..Kööpenhamina on kyllä niin kaunis kaupunki ja hurjasti nähtävää:) Mukavaa syksyn jatkoa!
ReplyDeleteJep <3 Kiitos paljon! Mäkin tykkäsin hurjasti. Ja onneks en ollu missään vaiheessa niin kipee etteikö olis ollenkaan päässyt sängystä ylös - joka päivä tehtiin kuitenkin jotain :) Kivaa syksyn jatkoa sullekin!
DeleteKööpenhamina on kaunis! Haluaisin itsekin sinne matkalle! :) Onneksi se on niin lähellä että tulee varmasti joskus käytyä :)
ReplyDeleteSe on kyllä ihanan lähellä! Lentokoneessakin tuntu siltä ku oltais lähdetty laskeutumaan heti nousun jälkeen :D
DeleteKöpis on niin söpön oloinen kaupunki! Ei ole aiemmin ollut mun matkahaavelistalla, mutta nyt se monen tämmöisen ihanan blogipostauksen myötä on sinne ponnahtanut! :D
ReplyDeleteHahah ihana kuulla :D Kööpenhamina yllätti ainakin mut positiivisesti :)
DeleteNää postaukset vaan lisää sitä fiilistä, että tonne on PAKKO päästä!! Aiettä, miten ihanalta paikalta joku voi vaikuttaa. <3
ReplyDeleteKööpenhamina on ihana <3 Toivottavasti säkin pääset reissaamaan sinne mahdollisimman pian :)
DeleteSiis voi että miten ihania kuvia, ihan jo noiden perusteella uskallan väittää rakastuvani Kööpenhaminaan, jos joskus sinne eksyn vierailemaan! :-D
ReplyDeleteHaha ihana <3 Kiitos! Kööpenhamina on kyllä ehdottomasti yks kauneimmista kaupungeista joissa oon käynyt :)
DeleteTosi nätin näköstä tuolla! Ihanat värit. Oli varmasti kiva reissu 😍
ReplyDeleteNoora / www.nooraemilia.fi
No jep!! Oltiin ihan onnessaan niistä kaikista upeista värikkäistä rakennuksista :D
DeleteIhanan näköinen paikka, ja upeita kuvia! :) Köpikseen pitää kyllä ehdottomasti itsekin joskus päästä! :)
ReplyDeletewww.hennam.fi
Suosittelen, Kööpenhamina on ihana <3
DeleteVoi miten kivan näköistä - ja miten hyvin oot saanut vangittua kaiken kuviin! Toivottavasti pääsen itekkin käymään joku päivä. :)
ReplyDeleteKiitos ^_^ Onneks Köpikseen on lähes aina tosi halvat lennot, ni raaskii ehkä helpommin matkustaa :D
DeleteEn kestä, oot niin hyvä kirjoottaja😍 Sun blogista saa aina niin positiivisia viboja😝 sun tekstejä on ilo lukea!
ReplyDeleteKiitos ihana <3 Tuli tosi kiva fiilis tästä kommentista!
DeleteOi miten ihania kuvia! Köpis on kyllä superkiva kaupunki, jotenkin pienen, hallittavan ja kotoisen oloinen :)
ReplyDeleteKiitos :) Jep nimenomaan! Just tollainen fiilis mullekin tuli Köpiksestä.
DeleteMäkin oon mennyt muutamia kertoja Köpiksen kautta johonkin muuhun kaupunkiin ja vaikka siellä lapsena olinkin käynyt niin en tosiaan osannut odottaa miten ihana kaupunki Köpis on! <3 Ehdottomasti haluan sinne uudelleen, siellä on niin mukavaa ja nättiä. Ja nuo kaikki värit ja rakennukset! :)
ReplyDeleteJoo sama juttu! Kääpenhamina oli hirmuisen ihana ♥ Ja oli jotenkin hauskaa kun tunnen sen lentokentän ehkä jopa paremmin kuin Helsinki-Vantaan :D Vaihtoajat on välillä olleet sen verran pitkiä, että on hyvin ehtinyt katselemaan ympärilleen.
Delete