Mun kirjamessut alkoivat hyvin. Seisoin ylipitkässä lippujonossa, kun joku random nainen tuli tarjoamaan mulle ilmaislippua tapahtumaan. Ei kuulemma tuntenut ketään, jolle sen olisi voinut antaa. No, mun onni ettei tuntenut. Suuntasin siis messualueelle hyvissä fiiliksissä.
Jos multa kysytään, niin kirjamessuilla ehdottomasti parasta on tunnelma. Lukutoukan paratiisi, kun kirjoja on ihan joka puolella, samoin kirjoista kiinnostuneita ihmisiä ja tietysti myös itse kirjailijoita. Eikä sekään haittaa, että lempparikirjat on mahdollista bongata hyvillä alennuksilla varustettuna.
Toinen aika paras juttu on se, että ruokamessut on samaan aikaan samassa rakennuksessa. Mekin tehtiin niin, että ensin vähän kierreltiin kirjojen lomassa ja haisteltiin tunnelmaa. Sitten ruokamessujen puolelle lounastamaan, ja takaisin kirjojen pariin. Maistoin ekaa kertaa Naughty Brgrin hampparia (se on ollut mun ruokalistalla jo piiitkään), ja vitsit miten hyvää se oli! Vähän ehkä ylihintainen ainakin messualueella syötäväksi; ravintolassa kun hintaan kuulu myös se ravintolakokemus. Mutta hyvää oli joka tapauksessa.
Meillä kävi poikaystävän kanssa aika hauskasti. Hän oli päättänyt ostaa yhden kirjan, mutta tulikin messuilta ulos kahden kirjan kanssa. Mä puolestani suunnittelin käyttäväni rahaa kahteen kirjaan, mutta lopulta ostinkin vain yhden. Se ainokainen ostos onkin sitten erityisen hyvä, sillä mä löysin mun syksyn lempparikirjan puolta halvemmalla kuin mitä se maksaa kaupoissa. Hygge koristaa nyt mun kirjahyllyä ihan vakituisesti.
Oliko joku teistä kirjamessuilla?
Enpä oo koskaan ollut kirjamessuilla, mut kuulostaa kyllä ihan sellaiselta tapahtumalta, missä viihtyisin! Ei oo mitään parempaa, kun päästä hipelöimään kirjoja johonkin ihanaan kirjakauppaan, joten varmasti toikin ois ihana kokemus :)
ReplyDeleteXD Täsmälleen! Sun täytyy käydä joskus Suomessa just kirjamessujen aikaan, tai bongata Skotlannista joku hieno kirjatapahtuma.
DeleteIhanaa jos saa tolleen ilmaisen lipun messuille! Varmasti hyvä fiilis, vaikka jos se olisi tullut myymään vaikka vitosella sitä sulle niin olisi varmasti ollut normaalia edullisempi :) Jotenkin kirjoja tulee luettua tosi vähän, niin ei olisi mun messut! Mutta kaikissa messuissa on varmasti omat hyvät puolensa :)
ReplyDeletewww.finnlandsnorsk.blogspot.com
Joo siis opiskelijahintainen lippuhan on 10€ ja normihintainen 16€ :D Oli kyllä ihan huippu aloitus messuille. Ja onneks erilaisia messuja järkätään Suomessa suht paljon, ni varmasti löytyy omanlaiset sieltä joukosta, vaikka just kirjamessut ei nappaiskaan :)
DeleteKirjamessuilla ei ole koskaan (!) tullut käytyä, mutta ne vaikuttavat niin kivoilta tapahtumilta, että joskus olisi kyllä käytävä :)
ReplyDeleteSuosittelen käymään! Jos yhtään tykkää kirjoista ja lukemisesta ni noi on kyllä ihan huipputapahtuma :)
DeleteEi ole tullut kirjamessuilla käytyä, mutta kuulostaa ihan kivalta tapahtumalta! Kirjastosta lainattu Hygge on täälläkin nyt melkein luettu loppuun ja kyllä olen tykännyt :)
ReplyDeleteHygge on kyllä ihana <3 Itelle ainakin tulee tosi inspiroitunut fiilis sen lukemisesta, ja sillä mä sen omaksi ostinkin :D
DeleteKirjamessut ois kyllä kiva kokea joskus *.*
ReplyDeleteSuosittelen! Hyvä syy käydä muutenkin pyörimässä Helsingissä :)
DeleteHei vaan! Kiitos kun vierailit blogissani, tulin vuorostani visiitille. :)
ReplyDeleteOlipa sulla hyvä tuuri lipun kanssa!
Itse en ole koskaan käynyt kirjamessuilla, ehkäpä joskus..
Muutenkin ostan todella harvoin nykyään kirjoja, loppuu tila. Mutta kirjaston suurkuluttajia kyllä ollaan. :)
Kiva kun tulit ♥ No äläpä! Ei mulla normaalisti tällainen tuuri oo :D Täällä toinen kirjaston suurkuluttaja. Vaan kivoimmat ostan omaksi.
DeleteEn ole ikinä ollut kirjamessuilla! Toivottavasti pääsen ens vuonna :) Sulle kävi hyvä tuuri jonottaessa :)
ReplyDeleteToivotaan! Ne on kyl ihana tapahtuma, jos tykkää lukemisesta :)
DeleteSiis herranjestas miten hyvä tuuri sulla kävi, haha! Nyt niin moni tuttu kävi kirjamessuilla, että alkaa vähän harmittaa ettei ite (tälläkään kertaa) sinne suunnannut. Ehkä ensi vuonna sitten? :D Mä kyllä voin kuvitella ton fiiliksen, kirjoja joka puolella ja hirveä hinku lukea kaikki läpi!
ReplyDeleteSanna / pannariblogi.blogspot.fi
No äläpä! Tuu ihmeessä ens vuonna :D Ei oo opiskelijalta ees paha hinta (10€).
DeleteVoi vitsit olisipa täälläkin tuollaisia kirjamessuja 😍 Tunnelma kuvissa näyttää todella kivalta, hyviä kuvia!
ReplyDeleteNe oli tosi kivat! Ja näähän on hyvä syy tulla turisteilemaan Helsinkiin, jos asuu vähän kauempana ;)
Delete