Joko saa koristella pipareita? Tunnelmoida keijuvalojen loisteessa ja juoda glögiä? Joko saa kierrellä keskustassa katselemassa jouluvaloja ja kauppojen näyteikkunoita, ja suunnitella mitä antaisi lahjaksi niille tärkeimmille tyypeille? Mä sanon että kyllä saa.
Ennen olin sitä mieltä, että joulujuttujen fiilistelyn voi aloittaa aikaisintaan joulukuussa. Silloin se on ikäänkuin "luvallista". Mutta miksi ihmeessä asettaa itselleen rajoituksia noin pikkujutusta, jos on paljon onnellisempi ilman rajoja.
Uusi sääntö voisikin olla se, että jos jonkin asian tekeminen tuottaa sulle iloa (eikä vahingoita muita), niin jatka ihmeessä sen tekemistä. Tässä kuussa mua on ilahduttanut valtavasti joulukuusi, jonka kokosin jo pari viikkoa sitten. Jonkun mielestä ehkä liian aikaisin, mutta mun mielestä just sopivaan aikaan. Ulkona vallitseva pimeyskään ei haittaa, kun voi sytyttää kuusen valot palamaan ja syventyä hyvään kirjaan.
Toinen takuuvarma joulufiiliksen nostattaja on blogijoulukalenteri, jonka aion tänäkin vuonna toteuttaa. Oon suunnitellut tulevia luukkuja ihan innoissani, ja tehnytkin niistä jo osan. On ollut älyttömän hauskaa miettiä erilaisia ihania juttuja, joista te voisitte tykätä, ja joulujuttujen ajattelusta tulee vähän väkisinkin joulufiilis. Onneksi tätä riemua jatkuu aina jouluaattoon asti!
Mutta palataan vielä hetkeksi marraskuuhun. Mulle yksi ihanimmista asioista joulussa on odotus. Se, kun tietää joulun olevan joka päivä vähän lähempänä. Voi maustaa kaiken kanelilla, ja kuunnella ihania joululauluja. Aluksi vähän ja salaa, mutta joulun lähestyessä koko ajan enemmän. Tunnelmavalojen ja piparintuoksun myötä joulunodotus muuttuu yhä vain kivemmaksi. Tätä odotusta mä pitkitän mielelläni, ja tänä vuonna tuntui hyvältä aloittaa marraskuussa.
Sä saat mun puolesta aloittaa jouluhömpän täsmälleen silloin, kun itse haluat. Jos joululaulut ovat raikuneet jo kesäkuusta, niin se on täysin okei. Jos aiot aloittaa vasta pari päivää ennen aattoa, niin sekin on okei.
Milloin sun mielestä on okei innostua joulusta?
Kyllä todellakin saa innostua! Parasta joulussa on just se, että sen tuottama ilo kestää pidempään kuin päivän tai pari. Itse aloitin joulufiilistelyn tänä vuonna marraskuun alkupuolella♡
ReplyDeleteOon ihan samaa mieltä! Joulun odotus tuo hurjasti iloa ja valoa marraskuuhunkin :)
DeleteMä innostuin joulusta jo marraskuun alussa, haha:)
ReplyDeleteTunnelmallista joulun odotusta!
Joo sama ♥ Kuusen tosin pystytin vasta puolivälissä kuukautta. Ihanaa joulunodotusta sulle myös!
DeleteMä oon se toinen ääripää. Mua ärsyttää ylikaiken, että jo marraskuussa kaupat on täynnä jouluroinaa ja joululaulut soi joka puolella. Mun mielestä saisivat odottaa julkisilla paikoilla sitä joulukuuta. Itse alan soittaa joululauluja pari viikkoa ennen aattoa, kuusi ja koristeet tulevat aaton aattona, enkä haluaisi niitä yhtään aikaisemmin :)
ReplyDelete♡:llä valoloytyy.blogspot.fi
Joo voin kuvitella, miten ärsyttävältä kaikki ennen halloweeniakin kauppoihin tunkevat joulukamat tuntuu, jos itse haluaisi aloittaa vasta vähän ennen joulua :D
DeleteHahahah, mä yhdyn kyllä ylempänä olevan nimikaimani mielipiteeseen joulusta :D Ihan siedettävää pienissä määrin, tosin jouluruokaa söisin kyllä mieluusti ympäri vuoden. Glögiä hörpin jo lokakuussa! Toisaalta joulu kuuluu jotenkin niin vahvasti suomalaisuuteen, että mun puolesta sa alottaa vaikka juhannuksena, jos siltä tuntuu, kunhan mä en kärsi siitä liikaa ;)
ReplyDeleteHaha :D Mut joulusta onkin ihan luvallista napsia ne parhaat palat itselleen, niinku just vaikka jouluruoat ja glögin! En mäkään ihan koko joulua vielä marraskuuhun halua tunkea, mutta ihanat tunnelmavalot ja piparit vaan kuuluvat tähän vuodenaikaan ♥ :D Ainakin mun kohdalla.
DeleteItse alan innostumaan joulusta ehkä siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran sataa lunta :D siitä tulee vaan niin ihanan jouluinen fiilis <3
ReplyDeleteJooo lumi on kyllä ihana joulufiiliksen tuoja ♥
DeleteOih, oih ja oih! En kyllä malta odottaa sun blogijoulukalenteriasi! <3
ReplyDeleteIhana kuulla ♥
DeleteTodellakin saa olla jo aivan täpinöissään joulusta, niin minä ainakin teen! <3
ReplyDeleteJep <3 Ihanaa joulunodotusta sulle!
DeleteIhania kuvia♥ Kyllä minusta voi jo hyvinkin innostua:) Eikä tässä olekkaan kuin muutama hassu viikko kun ollaan jo oikein todenteolla joulunalus tunnelmissa:) Mukavaa joulunodottelua!
ReplyDeleteKiitos ^_^ Jep, toi on kyllä ihan totta! Ihanaa joulun odotusta sullekin :)
DeleteJoulusta saa aina innostua! Itse aloitan joulu-fiilistelyn vähitellen syyskuusta lähtien. Kuuntelen joulumusiikkia silloin kun sille tuntuu ja suunnittelen joulukoristeita ja muita järjestelyjä. Joulu ei välttämättä näy kauheasti muille ulospäin mutta itse nautin siitä mahdollisimman paljon ja pitkään :)
ReplyDeleteHahah totta :D Joo joulusta on ihana nauttia mahdollisimman pitkään <3 Mulla saattaa joulukalenterisuunnitelmat olla pystyssä jo kesällä (kuten tänäkin vuonna oli), mut varsinaisia muita joulujuttuja lisäilen vasta syksyn mittaan.
DeleteNo tottakai, kuusi on tääläkin ladattu jo viikko sitten tulille! :)
ReplyDeleteKatri | finnlandsnorsk.blogspot.com
Noni ihana! :)
Delete