Boyfriend Tag

Mä oon jo pitkään halunnut esitellä teille kunnolla sen mystisen me:n, josta puhun lähes joka postauksessa. "Me tehtiin sitä ja tätä" ja "Me käytiin siellä ja täällä"... Aika moni on varmaan rivien välistä lukenutkin, että nyt puhutaan musta ja mun poikaystävästä. Nyt joulukuussa mentiin J:n kanssa kihloihin, ja sen jälkeen oli pakko lisätä pariskuntapostaus mun to do -listalle. Oon ite tykännyt hurjasti blogeissa pyörineiden boyfriend tagien lukemisesta, joten päädyin tekemään sellaisen myös itse. J:n vastaukset näette tällä perus mustalla, ja joihinkin oon lisännyt orannsilla omaa kommentia perään. 

Niin ja kuvituksena tässä postauksessa on vuoden 2016 reissukuvia meistä kahdesta! Kuvaajana toimi ihana Milla.


Missä ja milloin te tutustuitte?
Yks ilta kun oltiin oltu kaveriporukalla meillä, Linda jäi muiden jälkeen syömään. Yritettiin syödä ranskiksia, mutta uuni ei toiminut ni piti jutella että aika kuluu.

Joo me paistettiin niitä ranskisia varmaan toista tuntia, eikä ne siltikään ihan kypsiltä maistuneet. Mutta hyvä niin, koska sen illan jälkeen alettiin viettämän enemmän aikaa yhdessä.

Mikä oli sun ensivaikutelma Lindasta?
Katoin vaan että onpa pieni tyttö, onks se oikeesti muka mun ikäinen?

Heheh oon tosiaan aika pienikokoinen. Ja J puolestaan ihan älyttömän pitkä!

Mitkä oli teidän ensimmäiset treffit?
Ekoja seurustelunaikaisia en kyllä kuollakseni jaksa muistaa, mutta ennen kun ryhdyttiin seurustelemaan, me käytiin longboardeilla stadissa kaveritreffeillä. Ostettiin Kampista eväksiä ja mentiin Katajanokkaan muurinpätkälle syömään ja ajeltiin ympäriinsä kunnes sitten lopetettiin reissu Halkolaiturille. Parhaat treffit millä oon kaverin kanssa ollu.

Mikä on Lindan kengänkoko?
35 tai 36

Milloin sä tapasit Lindan vanhemmat ekaa kertaa?
Menin niille yhden toisen kaverin kanssa hiihtolomalla. Me ei seurusteltu sillon vielä.

Jep. Oltiin kavereita useampi vuosi ennen seurustelun alkua, joten luonnollisesti ollaan hengattu toistemme kotona ihan kaveriaikoina jo.

Kuvaile Lindaa kolmella sanalla:
Pieni söpö pippurimylly

Ollaan ravintolassa. Mitä Linda todennäköisimmin tilaa?
Jonkun salaatin jossa on esim. paahdettua vuohenjuustoa, tai sitten lohiannoksen.



Missä Linda on tosi hyvä?
Kokkaamisessa.

Missä taas huono?
En keksi näin äkkiseltään, mutta kyllä niitä löytyy sillon tällön kontekstin kanssa.

Mistä haaveilette?
Oman kämpän yhteissisustamisesta ja viimesen päälle hyvästä keittiöstä.

Kyllä! Oon ihan täpinöissäni erityisesti keittiöhaaveista.

Mitä sellaista teet usein, mistä Linda ei tykkää?
Vilkasen kännykkää liika paljon.

Joo. Yksi asia jota inhoan, on kännykän vilkuilu sillon kun olisi ihmisiäkin joiden kanssa olla. Ja silti teen tätä välillä itsekin!

Minkä parissa Linda viihtyy helposti useita tunteja?
Bloggaamisen, artikkeleiden lukemisen.

Kuvaile teidän tavallinen perjantai-ilta:
Katotaan yhdessä joku esim zoellan video ja snugglataan ja syyään jotain roskaa.

Aiemmin myös kokattiin tosi paljon yhdessä! Mun nykyisessä kämpässä ei ole oikein voinut, mutta tulevan kämpänvaihdoksen myötä sitten toivottavasti taas. Ja Zoellan vlogit on ihan parhaita.

Mitä ruokaa Linda voisi syödä vaikka joka päivä?
Graavilohta

Kerro joku Lindan outo tapa?
Se ei osaa istua niinku normaali ihminen! Linda 'istuu' sillee että tuolilla on korkeintaan pohkeet, tai sitten se kyykkii hölmösti ja esittää slaavia.

Hahah joo. Nytkin oon sellaisessa jännässä puolikyykyssä ja nojaan oikeaan jalkaan.

Mikä on parasta teidän parisuhteessa?
Meillä vaa natsaa niin hyvin.



21 comments:

  1. Ihania kuvia<3 Tää olis kyllä mielenkiintoinen yoteuttaa omassa blogissa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihana ♥ Joo toteuta ihmeessä, olis kiva päästä lukemaan sun poikaystävän vastauksia!

      Delete
  2. Ihana postaus! ♥
    (Naurahdin vähän tuolle "pieni tyttö" -lauseelle kun oon ite myös aika lyhyt mieheen verrattuna, mutta wou, teillä on aika pituusero - tekee vaan kaikista kuvista söpömpiä ♥)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ^_^ Joo meillä on aika iso pituusero :D Mut kummasti siihen tottuu ajan mittaan!

      Delete
  3. Voee tää oli niin söpö postaus!♡ Ja aivan ihana toi kuva, missä näkyy teidän pituusero, toi on vaan jotain niin söpöä *.* Haha oon ihan söpöstelyfiiliksissä, mutta niin ihana postaus tää oli!

    ReplyDelete
  4. Ihana postaus! <3 Pitäis varmaan itekin harkita, että jos tekisin tän :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ^_^ Tee ihmeessä! Musta ainakin on tosi kiva lukea tällaisia muiden blogeista :)

      Delete
  5. Ihana päästä tutustumaan J:hinkin paremmin täällä blogin puolella! Ja ai että naurattaa toi toka kuva, miten ootkin löytäny itelles niin pitkän miehen :D<3

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo meil menee aika hauskasti et J on tyyliin pisin ihminen jonka tunnen, ja ite taas on joka paikassa porukan lyhyin :D Mut kummasti siihen tottuu, en edes "näe" meidän pituuseroa kuvissa, ku se on jo niin luonnollinen juttu.

      Delete
  6. Olipa söpö postaus! :)
    Ehkä itsekin haluaisin joskus tehdä tän. :D

    ReplyDelete
  7. Oi kuinka ihana postaus ja hurjasti onnitteluja kihlauksesta ♥

    ♥: Ane

    ReplyDelete
  8. Kiva postaus, ehkä tarvis pakottaa omakin mies pitkästä aikaa tekemään joku tällainen! Mut ei vitsi teillä näyttää olevan tuota pitusseroa aika hurjasti :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahah pakota vaan :D Näitä on niin kiva lukea! Ja joo onhan tuota muutama sentti :D

      Delete
  9. Onnea kihlojen johdosta!<3 Tää oli tosi kiva postaus, ehkä pitäisi itsekin miettiä jos totetuttaisi tälläistä! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <33 Olis kyllä kiva lukee sunkin versio tästä :)

      Delete
  10. Oii onnea kihloista! <3 Aivan ihanan symppis postaus, tästä saa kyllä hyvän ja rennon kuvan teistä :)

    ReplyDelete