Keitä itsellesi iso kupillinen teetä, ja syvenny vaikka siihen hyvään kirjaan jonka aloittamiselle ei ikinä tunnu löytyvän aikaa. Perjantai on ihan loistava päivä hengata yksin kotona, ja tehdä kaikkia niitä mukavia juttuja, joita ei yleensä ehdi. Mun kupissa höyryää tällä hetkellä inkiväärin ja rooiboksen maut, ja leikkasin kaveriksi jotakin jääkaapin perälle unohtunutta hedelmää (ehkä verigreippiä?? Saa sivistää jos tiedätte sitrushedelmistä vähän enemmän kuin mä). Pienen blogihetken jälkeen voisin vihdoin lukea The Simple Thingsin tammikuun numeron, joka on odottanut lehtihyllyssä jo pienen ikuisuuden.
Mä olin etukäteen suunnitellut tästä perjantaista ihan kokonaista lindapäivää, mutta päädyinkin tuuraamaan sairastunutta työkaveria aamuksi. Kotimatkalla kiersinkin sitten kaupan kautta, ja palkitsin itseni tulppaanikimpulla. Oon jo jonkin aikaa katsellut niitä kaupoissa, ja vitsit miten paljon huonetta voi piristää yksi kukkakimppu! Odotan jo kesää ja sitä, että kukkia pääsee poimimaan ihan itsekin.
Se tunne on jotakin ihan parasta, kun saa työntäyteisen viikon jälkeen hieman hengähtää. Vaikka tykkään älyttömästi mun koulusta ja töistä, niin välillä nää viikonloput on enemmän kuin tarpeeseen. Näille päiville onkin jo kaikenlaista kivaa suunnitelmaa. Huomenna kannattaa pysyä kuulolla instastoorien puolella (@liidelz), sillä todennäköisesti tuun päivittelemään sinne aamun tapahtumia! Ja sunnuntaille puolestaan on luvassa lisää rentoilua, sillä sitä mä tällä hetkellä tartten kaikkein eniten.
Ihanaa alkanutta viikonloppua! Rentoilkaa ja pitäkää hauskaa just siinä suhteessa kun tänä viikonloppuna tarviitte.
Oi miten kauniit tulppaanit <3 Ja siis joo, verigreipiltä tuo näyttäisi! :D Tai jos oli makea, niin sitten veriappelsiini :)
ReplyDeleteEikö! Hahah ehkä se on verigreippi :D Keräsin vaan yks päivä ostoskoriin joitakin hedelmiä ja vihanneksia joita en oo ennen syönyt, ja unohdin sit iloisesti niiden nimet.
DeleteIhania kuvia ja ihanankuuloinen päivä ollut sulla ♥ Kukat kyllä piristää nopeasti ja haluaisin myös useemmin kukkia kotiin :)
ReplyDeleteKiitos ♥ Ne piristää ihan superisti! En tosin itekään raaski niitä kovin usein ostaa :D
Delete