Nando's @ home


Englannissa asuessani Nando's oli yksi mun suosikkipaikoista, jos halusin syödä hyvää halvalla. Enkä  selvästikään ollut ainoa, sillä Nando's -ravintoloita oli ihan joka paikassa. Heidän menunsa rakentuu oikeastaan täysin peri-peri marinoidun kanan ympärille. Joo, sieltä saa myös burgereita. Joo, sieltä saa (nykyään) myös kasvista. Mutta oikeasti siellä kuuluu valita jonkinmuotoinen kana, siihen tulisuusaste ja viereen pari lisuketta.

Pienen englantikaipuun iskiessä päätin kokata kokonaisen Nando's aterian J:lle. Mulla on kahta erilaista Nandosin kastiketta (niitä myydään nykyään myös Suomessa!!), joista J valitsi miedomman eli lemon & herbs -nimisen soosin. Marinoin kanan koipireidet sillä, paistoin uunissa ja valmistin sillä aikaa omat versioni kolmesta Nandosin lisuukkesta (lisäksi oli kaupan coleslawia). Pehmeän kermainen perunamuusi ja paahdetut maissit onnistuvat varmasti teiltäkin helposti, mutta laitan tähän postauksen loppuun hernelisukkeen (macho peas) ohjeen, jos joku haluaa kokeilla Nando's ateriaa himassa. 



Herneet Nandosin tapaan (macho peas)

Tarvitset:
1 pss pakasteherneitä
1 pieni punainen chili
½ limen mehu ja raastettu kuori
kourallinen tuoretta minttua
kourallinen tuoretta korianteria

Tee näin:
1. Keitä herneet pussin ohjeen mukaan.
2. Hienonna chili, minttu ja korianteri. Raasta ja mehusta limen puolikas.
3. Kun herneet ovat keittyneet, muussaa noin puolet niistä haarukalla. Loput herneet saavat jäädä kokonaisiksi. 
4. Sekoita herneet ja muut ainekset keskenään, ja aseta tarjolle.

Tästä ohjeesta riittää lisukeherneitä kahdelle nälkäiselle ihmiselle tai 3-4 ei niin nälkäiselle.

8 comments:

  1. OH MY GOD MIKÄ IHANA POSTAUS <3 Nando's on elämä ja vitsi oli ihanaa viime viikolla taas päästä Nandosiin. Ja vitsi, nyt kun luin tän sun postauksen tajusin että mähän oon aina Nandosissa syöny pelkkää kasvista! Mutta oikeesti mä meen Nandosiin lisukkeiden takia, supergrain on parasta ikinä! Ja vitsi kiitos infosta, nyt pitää mennä etsimään Nandos-kastikkeita :D (ihana ihana postaus, ei varmaan yhtään huomaa et innostuin heti kun alettiin puhua Nandosista :D )

    ReplyDelete
    Replies
    1. XDXD ♥ Kiitos ihanasta kommentista! Mä oon syönyt supergrainia vaan kerran ni en muista sen makua niin tarkkaan et voisin tehdä himassa (sitä ei ollut olemassa vielä ku asuin Lontoossa, eikä muuten ollu vegevaihtoehtoakaan). Mut hyvää se kyllä oli! Niinku muutkin lisukkeet, en ihmettele jos oot käyny siellä niiden takia :D Mun lemppari on toi macho peas, ja kotiversio maistui onneksi lähes täysin samalta <3

      Niitä kastikkeita löytyy k-ketjun kaupoista. Jumbon cittarista ainakin, kun sieltä mä omanikin ostin :D

      Delete
  2. Tää sun ohje kuulostaa kyllä herkulliselta, vaikka itse en tajuakaan, että mikä ihme siinä Nandosissa ihmisiä kiehtoo :D Oon käynyt siellä tietenkin syömässä, niinkuin Briteissä asuessa asiaan kuuluu, mutta musta se on ylihinnoiteltua, keskinkertaista ruokaa haha. Omat lemppariruokapaikat on ihan muita, vaikka sen myönnänkin, että Nandosin kastikkeet on kyllä hyviä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahah voi ei :D Mut ei kai sitä kaikkien makuhermoja voi millään miellyttää samaan aikaan. Mua kiinnostais kuulla sun lemppari ruokapaikoista! Itelläkin on iso kasa ravintolasuosikkeja briteissä ♥ Nandosissa tuli vaan syötyä niin monta kertaa, kun se oli levittäytynyt niin laajalle :D

      Delete
  3. Nando's oli kyllä todella hyvä, kävin kerran siellä kun olin serkkuni luona Lontoossa. Harmittaa kun siellä ehdittiin käydä sillon vain kerran, kun oli muitakin rafloja mitä halusin kokeilla :D Seuraavan kerran kun vierailen taas serkkuni luona, niin ehdottomasti ainakin pari kertaa ruokapaikkavalintana on Nando's 8) Herkullisen näköisiä kuvia ja todella kiva postaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo Lontoo on kyllä ihan täpötäynnä ihania ruokapaikkoja! Kiva kuulla että tykkäsit ♥

      Delete
  4. Oi vitsi kun näyttää ja kuulostaa toooosi hyvältä! Rakastan näitä sun resepti postauksia! Tätä vois kyllä testata heti kesäloman alettua :D

    ReplyDelete