Mun oli tarkoitus postata tämä ohje teille jo sunnuntaina. Kuvat ja kaikki olisivat olleet valmiina, mutta tekstiä ei vain syntynyt. Kirjoittaminen tuntui jotenkin kovin tahmealta. Pakottamalla tulee harvoin kovin hyvää jälkeä, joten päätin luovuttaa suosiolla ja palata asiaan uudestaan vähän myöhemmin.
Suurin osa juomakesän resepteistä on tehty auringonpaistetta ja lämpöä ajatukset täynnä, mutta tämä mausteinen vadelma-kookosjuoma maistuu ehkä vieläkin paremmalta sateen ropistessa ikkunaa vasten. Mä vietin tänä vuonna ensimmäistä kertaa juhannusta yksin kotona, sillä mulla oli töitä koko viikonlopun ajan. Otin tästä yksinolosta kaiken irti, ja hemmottelin itseäni kaikella hauskalla iltaisin. Luin hyvää kirjaa ja siemailin tätä mausteista vadelma-kookosjuomaa. On niiin tunnelmallista käpertyä kirjan kanssa sängylle tai sohvannurkkaan, kun ulkona riehuu kesämyrsky ja vieressä on kirjan lisäksi jotakin hyvää syötävää - tai tässä tapauksessa juotavaa. Nappaa säkin ohje talteen, ja nauti vaikka heti seuraavana sadepäivänä!
Mausteinen vadelma-kookosjuoma (1:lle)
Tarvitset:
n. 2 rkl soseutettua vadelmaa (muussaa vaikka haarukalla)
reilu ripaus kanelia
reilu ripaus kardemummaa
2 dl kookosjuomaa (esim Alpron)
jäitä
Tee näin:
1. Sekoita mausteet vadelmamuusiin, ja lisää mukaan kookosjuoma. Sekoita hyvin.
2. Laita lasiin reilusti jäitä.
3. Kaada juoma lasiin. Halutessasi voit siivilöidä sen ensin, jolloin vadelman siemenet sun muut pikkuhippuset eivät päädy juomaan asti. Itse kuitenkin jätin ne, ja hyvää oli näinkin.
Oooi tää kuulostaa niin herkulliselta! Tulee noista mausteista kans ehkä vähän mieleen joulu kesän keskellä *.* ♥
ReplyDeleteHaha jep :D Mut vadelmaan ja kookokseen yhdistettynä ne sopiikin just hyvin sateiseen kesäpäivään ^^
Delete