sunnuntai 2. joulukuuta 2018

2 | Värikäs punajuuri-aurajuustopiirakka

Mä rakastin pienenä punajuurta. Muistan yhdenkin kerran, kun istuin keittiössä ja popsin punajuuria toistensa perään niin kauan, että äiti joutui jossain vaiheessa keskeyttämään mun herkkuhetken. Enää en ole iiihan niin suuri punajuurifani, mutta edelleen se maistuu kaikenlaisissa suolaisissa ruoissa. Erityisesti talvella ja joulunaikaan tekee mieli punajuuresta tehtyä sapuskaa, kuuluuhan se perinteiseen suomalaiseen joulupöytäänkin rosollin muodossa (joka muuten on ehkä ainoa punajuurijuttu josta en niin välitä).

Meillä on kaveriporukan kanssa tapana tuoda aina illanistujaisissa jotakin yhteiseen pöytään, ja moni tuokin sinne itse leivottuja herkkuja. Pikkujoulujen lähestyessä mäkin tartuin kuorimaveitseen, ja vein pippaloihin mehevän punajuuri-aurajuustopiirakan. Munamaito otti ihanasti väriä punajuuresta, ja uunista tulikin aika täydellisesti jouluun sopiva herkku. Suosittelen muuten näkemään hieman vaivaa ja kierittämään punajuurisuikaleet kuvassa näkyvään muotoon, niin lopputuloksesta tulee noin miljoona kertaa paremman näköinen kuin ilman kierittelyä.



Värikäs punajuuri-aurajuustopiirakka


Tarvitset:
piirakkapohjan (esim tämä, itse käytin tällä kertaa gluteenitonta valmistaikinaa)
n. 800 g punajuurta
aurajuustoa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
pippuria
valkopippuria
tuoretta timjamia hienonnettuna

Tee näin: 
1. Painele piirakkataikina vuokaan, ja laita se jääkaappiin odottamaan. 
2. Kuori ja halkaise punajuuret. Vedä kuorimaveitsellä puolikkaista mahdollisimman ehdiä suikaleita.
3. Kun kaikki punajuuret ovat suikaleina, ota yksi suikale ja kieritä se rullaksi. Kierrä suikaleita rullan ympärille yksi kerrallaan niin, että suikaleista alkaa muodostua ruusu. Kun ruusua ei ole enää helppo käsitellä käsissä, siirrä se keskelle piirakkapohjaa. Jatka suikaleiden kierittämistä ruusun ympärille niin, että koko pohja peittyy. 
4. Murustele aurajuustoa makusi mukaan punajuuriruusun päälle. Itse halusin aika miedon piirakan, mutta jos olet aurajuuston ystävä, niin juustoa kannattaa käyttää aika reilusti.
5. Sekoita keskenään munat, maito ja mausteet. Mausteidenkin kanssa kannattaa pelata oman maun mukaan. Itse käytin reilusti mustapippuria ja timjamia, ja kaksi pienen pientä ripausta valkopippuria.
6. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.


4 kommenttia:

  1. Voi että, kuinka nätin näköinen! Vois kyllä maistua mullekin, vaikka en mikään punajuuren suurin fani olekaan! Tosin oon ihmetyksekseni alkanut tykätä rosollista, joka ei ole ollut munkaan suosikki oikein koskaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥♥ Tää on aika miedon makuinen, eli varmasti vois maistua vaikkei punajuuren ylin ystävä oliskaan :D Hahah, rosollista se lähtee!

      Poista
  2. Tää kuulostaa ja näyttää niin hyvältä, vaikka en mikään kovin innokas punajuuren ystävä olekaan. Tätä täytyy varmaan kuitenkin testata! :)

    VastaaPoista