21 | Talvinen Tukholma



Luminen Tukholma on ihan älyttömän kaunis. Etenkin vanhan kaupungin syksynsävyiset talot ovat supersöpöjä lumipeitteen alla, mutta valkoinen piristi älyttömästi myös uudempia kaupunginosia. Käytiin J:n kanssa jouluisella Tukholman risteilyllä alkuviikosta, ja vitsi miten iloinen olin, kun kuulin että Tukholmaan oli satanut lunta just pari päivää ennen meidän laivamatkaa. Tulee heti paljon jouluisempi fiilis kun maa on valkoisena.



Risteilyllä ei mitenkään järjettömästi ole aikaa maissa kiertelyyn, mutta ehdittiin me silti nähdä yhtä jos toista. Mä oon ollut Tukholmassa viimeksi vuosia sitten, joten en edes muistanut edelliseltä reissulta paljon mitään. Käytettiin siis meidän aika ihan vain kaupunkiin tutustumiseen, kierrettiin muun muassa vanhan kaupungin söpöjä liikkeitä ja löydettiin ihan älyttömän söpö teepuoti! Siellä myytiin laadukkaan teen lisäksi myös perienglantilaisia skonsseja, joten mä olin myyty siltä seisomalta. Oli pakko tilata parit skonssit au pair aikojen muistoksi, ja niin me natusteltiin yksiä mun elämän parhaita skonsseja oolongin kera. Englannissa siihen skonssitaikinaan tosin oltaisi laitettu kasa rusinoita mukaan.



Vanhan kaupungin joulumarkkinat sen sijaan olivat hienoinen pettymys. Suomen vastaaviin verrattuna tosi pienet ja, no, tylsät. Se ei silti onneksi paljoa haitannut, sillä koko Tukholma oli niin ihana lumisessa jouluasussaan. Ja onnistuttiin vielä just ennen lähtöämme bongaamaan kuningatar Silvia! Satuttiin olemaan palatsin edessä just silloin kun kuninkaallinen autoletka ajoi sisään. 

Tukholmassa olisi kiva käydä uudestaan jollain hieman pidemmällä reissulla, sillä tuntui ettei risteilyllä ehtinyt kuin hieman haistella kaupungin tunnelmaa. Eikä mikään ihme, kuusi tuntia on tosi lyhyt aika. Etenkin jos käyttää osan siitä esimerkiksi syömiseen tai muuhun istuskeluun. 



Musta on ihana reissata johonkin vähän ennen joulua. Oon ehkä ennenkin hehkuttanut joulukoristeita ja tunnelmaa ja sen sellaista täällä blogissa, ja on kiva kokea ne jossain muuallakin kuin omassa kotikaupungissa. Monena vuotena ollaan käyty J:n kanssa Porvoossa, ja kerran oon käynyt Turussakin. Molemmat älyttömän ihania ja jouluisia kaupunkeja! Tällä kertaa oli kuitenkin kivaa vaihtelua suunnata vähän kauemmas (ja nauttia matkalla laivan jouluisen buffan tarjonnasta). 

Ihanaa joulunodotusta tyypit. Enää kolme yötä jouluun!



Liity lukijaksi tästä.

4 comments:

  1. Oiih skonssit on niin hyviä! Tuota rusinajuttua en ollut tiennytkään, olen aina syönyt vain ihan "paljaita" skonsseja :D Tukholma näyttää kyllä tosi ihanalta talvella!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on!! Joo, briteissä ei paljon muita skonsseja myydäkään kuin rusinallisia (ja sitten tietysti suolaisia juustoskonsseja) :D

      Delete
  2. Voi vitsi, meiän piti miehen kanssa lähteä käymään Tukholmassa just ennen joulua! Jätettiin matka kuitenkin nyt väliin ja siirrettiin matkaan suunnitellut rahat hääkassaan. Olis kyllä ollut hieno päästä käymään Tukholmassa, kun siellä olis noin nätin näköstä!

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hääkassakin on aika hyvä kohde rahalle :D Tukholmassa ehtii onneksi käydä vaikka kuinka monta kertaa sitten häiden jälkeen <3

      Delete