Mä rakastan näitä hitaita loma-aamuja, kun mihinkään ei ole kiire ja saa herätä just niin hitaasti tai nopeasti kun tekee mieli. Eilen teki mieli olla ihan erityisen hidas, ja sen kunniaksi päätin nauttia mun aamupalan sängyssä. Ei tarvinnut poistua peiton alta kuin aamupalan väsäämisen ajaksi, mikä on tietysti iso plussa. Itse aamupalan saikin sitten taas nauttia hitaasti ja mukavasti peittoon kääriytyneenä.
Eilen oli myös harvinaisen valoisa päivä (♥!), samoin kuin tänään. Aurinko tosin ei paista, mutta ikkunoista tulevan valon lisäksi ei tarvitse mitään lisukkeita. Ja se on jotain se! Vaikka rakastan joulunaikaa ja kaikkea, niin yksi iso miinus on silti pimeys, joka etenkin tähän aikaan vuodesta on ihan erityisen pimeää. Ei ole pahemmin luntakaan, joka osaltaan vähentäisi mustuutta. Mutta peukut pystyyn, että säätiedotukset on oikeassa ja saataisiin lunta vielä tällä viikolla! Ja otetaan ilo irti näistä valoisammista päivistä, kuului niihin aurinkoa tai ei.
Mutta palataan vielä hetkeksi mun aamupalahetkeen. Kokosin mun lautasen jouluteemaisesti, koska noh, joululomallahan tässä ollaan. Saaristolaisleipä Lidlin tervagraavatulla lohella (kuulostaa jännältä mutta on superhyvää) ja kesäkurpitsasiivuilla on ehkä mun uusi aamupalalemppari, ja jälkiruoaksi mulla oli piparia kahdella tapaa. Oikea pipari, ja iso kupillinen piparimaustettua kahvia. Vitsit muuten kahvista saa luksusta helposti, kun vain malttaa vaahdottaa kahvimaitonsa. Eikä siinä edes mene kuin ehkä minuutti, kun surauttaa pienen maitotilkan vaahdoksi. Mitä teidän jouluaamupalaan kuuluu?
Ja hei, enää 11 yötä jouluun! Hullua miten nopeasti aika menee, tämäkin joulukalenteri on jo yli puolivälissä.
Liity lukijaksi tästä.
Ihana "tarjotin" ja katsoin muitakin postauksia, hyvä valokuvaaja olet!
ReplyDeleteKiitos! Tarjotin on J:n isän tekemä :)
Delete