9 | Pikkujouluillallinen & lantturisoton ohje



Meillä on ollut J:n kanssa jo muutaman vuoden sellainen perinne, että kokataan jotain hyvää joulun kunniaksi jo pari viikkoa ennen aattoa. Viime vuonna mentiin superjouluisilla mauilla, joten tänä vuonna haluttiin kokeilla jotain vähän erilaista mutta silti jouluun sopivaa. Lantturisotto, falafelit ja talvinen salaatti onkin aika näppärä kombo jos haluaa nauttia jouluisista mauista ilman perinteisiä jouluruokia. Ja superiso suositus granaattiomenan siemenille salaatissa! Ne on ihanan raikkaita, ja granaattiomena taitaa olla nyt sesongissakin. 

Falafeleille on varmasti jokaisella joku oma ohje mistä tykkää (ja kiireisempi hakee falafelinsä kaupan pakastehyllyltä), mutta lantturisoton reseptin ajattelin jakaa teillekin. Oon luullut, ettei maailmassa ole kurpitsarisoton voittanutta, mutta pakko myöntää että lanttu on ehkä jopa vielä parempaa. Ja se sopii loistavasti joulunalusaikaan.



Lantturisotto


Tarvitset: 
500 g lanttua
timjamia
suolaa
pippuria
hunajaa
½-1 dl vettä

7 dl kuumaa kasvislientä
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
2 dl riisiä
sitruunamehua
(pecorinojuustoa)

Tee näin:
1. Kuori lantut, kuutioi ne ja laita uunivuokaan. Mausta suolalla, pippurilla, hunajalla ja timjamilla. Paista 200 asteessa noin tunti. Lisää paiston loppuvaiheessa hieman vettä vuokaan, niin lantuista tulee pehmeämpiä. Muussaa puolet lantuista haarukalla ja jätä odottamaan.
2. Hienonna sipuli ja valkosipuli, ja kuullota niitä öljyssä kattilassa. Lisää riisi ja kuullota vielä hetki.
3. Lisää kasvislientä vähän kerrallaan riisikattilaan. Muista sekoitella välillä. 
4. Kun kaikki kasvisliemi on mennyt, lisää loraus sitruunamehua, juustoa makusi mukaan ja lantut. Sekoita huolella ja tarkista maku. Jos olet maustanut lanttukuutiot hyvin, et todennäköisesti tarvitse suolaa tai muuta enää itse risottoon.
Valmista. Tarjoile risotto vaikkapa juuri falafeleiden ja talvisalaatin kanssa - ne sopivat ainakin meidän kokemuksen mukaan hyvin yhteen.


Liity lukijaksi tästä.

No comments:

Post a Comment