perjantai 28. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 suosituimmat postaukset


Vuosi 2018 alkaa olla paketissa. On siis aika palata vielä hetkeksi menneeseen, ja muistella hetki tämän vuoden suosituimpia postauksia. Ruokajutut vetävät mun blogissa edelleen eniten, mutta muutamat muutkin postaukset olivat yllättävän suosittuja. Isoimpana yllärinä ehkä yhdet asukuvat, sillä aiempina vuosina vaatejutut ei ole kiinnostaneet ollenkaan. Jaoittelin postaukset taas kuukausien mukaan, niin tulee tasaisesti juttuja pitkin vuotta. Nappaa alla olevasta listasta itsellesi uutta luettavaa! 

Tammikuu
Tammikuussa leivoin mielettömän hyvän salmiakki-valkosuklaakakun, ja sen reseptistä tykkäsitte tekin ihan älyttömästi. Alkoi muuten heti tehdä mieli tuota kakkua! Kakkupostauksen lisäksi myös boyfriend tag oli tosi suosittu. Siinä J taisikin päästä ensimmäistä kertaa kunnolla ääneen täällä blogissa!

Helmikuu
Helmikuussa oli puhetta armollisuudesta. Tarpeellinen muistutus niin tähän kuin aika moneen muuhunkin hetkeen.

Maaliskuu
Maaliskuussa kevät alkoi jo kutkuttelemaan, ja keväisen sitruunarisoton ohje ponkaisikin kirkkaasti suosituimmaksi postaukseksi. Myös muut ruokajutut kiinnostivat, muun muassa nämä vähän paremmat uuniporkkanat. Niitä oli muuten tarjolla myös meidän häissä!

Huhtikuu
Huhtikuussa käytiin muutaman mun hnyvän ystävän kanssa Kroatiassa, ja jaoin sieltä 5 syytä, miksi sinunkin kannattaisi matkustaa Splitiin. Kroatia ilmeisesti kiinnostaa muitakin, sillä tuosta postauksesta tykättiin paljon.

Toukokuu
Toukokuun suosituin postaus taitaa vuodesta toiseen olla kesän ämpärilista - julkaisen sen aina suurinpiirtein näihin aikoihin. Nyt ehkä vähän kaukainen ajatus, mutta siitä saa kivoja vinkkejä kesäloman viettoon.


Kesäkuu
Kesäkuussa täytin 22 vuotta, ja sen kunniaksi pohdiskelin vähän urapolkuani. Mistä haaveilin pienenä, ja mitä musta sitten oikeastaan tuli. 

Heinäkuu
Heinäkuussa oli rento lomafiilis myös blogissa, ja teitäkin taisi kiinnostaa eniten sellaiset huolettomat lomapostaukset. Kuten tämä roadtripping -postaus.

Elokuu 
Elokuussa päätin kokeilla videoiden tekemistä ihan kunnolla, ja jaoin mun kesälomapäivän ruokailut (Mitä syön päivässä) videolla. Tämä saattaa olla ehkä koko vuoden suosituin postaus! Tykkäisittekö nähdä tästä jotain talvisempaa tai arkipäivän versiota?

Syyskuu
Myös syykuussa tykkäsitte videomuotoisesta postauksesta, ja kuukauden lemppariksi nousi video, jolla jaoin mun viisi vinkkiä opiskeluun.

Lokakuu
Lokakuussa mä ja J sanoimme toisillemme tahdon. Hirveästi en hääjuttuja jakanut etukäteen blogissa, mutta ne olisivat ehkä kiinnostaneet, sillä meidän häistä kertova postaus oli lokakuun kirkkaasti luetuin.

Marraskuu
Marraskuussa matkajutut kiinnostivat, eikä mikään ihme kun miettii sitä harmauden määrää. Tai siis mieluummin ei mieti. Mutta Postikortteja Prahasta oli joka tapauksessa tosi tykätty.

Joulukuu
Joulukuun postausten "paremmuusjärjestys" tulee varmasti vielä muuttumaan hieman, mutta ehdottomasti suosituimpia olivat videot, joita oli tässä kuussa huimat neljä kappaletta. Lisäksi tykkäsitte mun itsenäisyyspäivän asusta ja joulun could do -listasta.



Liity lukijaksi tästä.

4 kommenttia:

  1. Olithas toteuttanu tän postauksen kivalla tavalla! Toi juustokakku kuulostaa ihan taivaalliselta *.* Mäkin julkaisin just tällaisen postauksen mun blogiin!

    VastaaPoista
  2. Musta olisi hauska nähdä vaatejuttuja joskus täällä, koska sulla voi olla sellainen ihanan lämpöisen rento tyyli joka on vielä sellainen omaperäinen, tai siis sellaisen kuvan olen saanut :) Tietysti se ei oo vaan kaikkien juttu, joten ymmärrän ettei niitä jokaisella oo asujuttuja blogissa ja sehän on fine :D

    Mä en ole tuota boyfriend tagia tehnyt miehen kanssa ja oon odotellut milloin törmäisin siihen jälleen, että voisin ottaa talteen, joten pitääpä ehkä napata tuolta nuo kysymykset nyt kun viimein törmäsin siihen :D

    Todella hauska postausidea tämä muuten, en oo aiemmin törmännyt tällaiseen! Sun blogissasi tykkään kyllä hurjasti lukea nuita sun matkajuttuja :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan pitkästä kommentista! Pitää miettiä tota asujuttua, ehkä niitä vois näkyä ainakin vähän nykyistä enemmän :D Ja kiva että nyt bongasit kysymykset, näiden vastauksia on aina niin kiva lukea. Ja kiitos vielä kehuista <33

      Poista