Seiloreita merellä, hui!

Huomasin äsken jotain hirmuista, nimittäin sen että oon kokonaan unohtanut postata veneretkestä jolla olin muutamia viikkoja sitten. Ekan kuvan ootte ehkä nähneet instagramissakin, mut yhtäkään veneilykuvaa ette. Mun eka kerta soutuvenettä isommalla veneellä (risteilylaivat on asia erikseen), ja vieläpä merellä! Oli huiman hauskaa ja pääsin kurkkimaan merikarttaakin, vaikken kyllä paljon yhtään siitä tajunnut (tai jos tajusinkin niin en todellakaan muista enää).

Lähdettiin pienehköllä porukalla yks perjantai veneilemään. Tää oli iiiso juttu mulle, koska rakastan merta ja veneily merellä on ehkä unelmien täyttymys. Kierreltiin eka vähän ympäri rannikkoa, että maakravut (minä) näkis merta vähän eri kulmasta kuin yleensä. Sitten pysäköitiin paatti saareen ja nuorempi väki popsi eväitä sillä aikaa ku vanhemmat ja rohkeemmat kävi uimassa. Se vesi oli varmasti piilojäässä tai jotain, ei tarvii varmaan montaa kertaa arvata, et mä kuuluin siihen osapuoleen joka pysytteli kaukana vedestä. Sitäpaitsi meillä oli hyvät eväät.

Kuvissa ette näe kuin kaksi seiloria, hah. Muilta en uskaltanut kysyä julkaisulupaa, koska kyseessähän on hirmuisen pelottava toimenpide. Mut katsokaa tota tokaa kuvaa, Joonan paita oikeesti hohtaa!

Mä rakastan merta ja sitä tunnelmaa, mikä meren rannalla on. Paatteillessa tyrskyt lentää päin naamaa, jos istuu etukannella. Suolan tuoksua, nättejä maisemia ja jotenkin merirosvomainen fiilis, vaikken ketään ryöstänytkään. Vene jolla me oltiin, oli just sellanen cool minikokoisen merirosvopaatin näköinen, millainen veneen mun mielestä kuuluukin olla. Tai ei kaikkien veneiden mut niiden jolla mä liikun. Mun unelmatalo on merenrannalla, ja sit mulla on siellä myös kiva merirosvolaiva, jolla mä voin seilata maailman meriä. Tai sit voisin asua siellä laivassa, mihin sitä taloa tarvii. Lähteeks joku mun kanssa seilaamaan ympäri maailmaa?

Jos elämän vois laittaa pauselle

Tiiätteks jos vois painaa vaan pausenappulaa, niinku musiikkia kuunnellessa, ja sit musiikin sijaan koko maailma pysähtyis. Opettajan liike katkeais kesken lauseen, ja pilvetkin jähmettyis leijumaan paikoilleen. Maapallo lakkais pyörimästä ja kärpäsen lento pysähtyis just siihen missä se sattu lentämään ku painoit pausenappulaa. Sit sä voisit iloisesti kömpiä peiton alle ja nukkua. Nukkua niin monta tuntia, kun ikinä vain huvittaa. Nukkua ja nähdä unia kaikista ihanasta alitajunnan tuotoksista. Uneksia siihen asti, että kaikki univelat on kuitattu ja mieli on vihdoin virkeä. Sit vois mennä takaisin kouluun, ottaa maailman pois pauselta ja opettajan lause jatkuis siitä, mihin se oli katkennut. Eikä kukaan huomais mitään.

Mistä mä löydän tän pausenappulan?

Flunssa on kiero

Kuka teistä on ollut joskus kipeenä sillon, kun sille on oikeesti ollut aikaa ja tarvetta? Käsi ylös. Joo munkaan käsi ei nouse. Ajatelkaapa mielessänne pitkä tylsä kesäloma. Alkulomasta ootte ehkä reissannut jossain. Sit te lahnaatte kotona monta viikkoa tekemättä mitään. Siinä olis hyvää aikaa sairastaa, mutta ei kukaan silloin sairastu. Sitten miettikää mielessänne tilanne tyyliä tämä: kouluun pitäis saada tehtyä jäätävä kasa hommia, tädin synttärit on seuraavana viikonloppuna ja koeviikkokin kenties kolkuttelee ovelle. Silloin sä ihan tasan tarkkaan heräät aamulla siihen, ettet pääse sängystä ylös kun joka paikka on kipeenä. Kuumetta ja kaikki lihakset sanoneet toimintansa irti. Kurkkukin on kipeenä ja päässä heittää. Just tällai flunssa tekee, se iskee silloin, kun sille on mahdollisimman vähän aikaa.

Tädin synttäreitä mulla ei sentään oo viikonlopulle, mutta huomikseks on kaavailtu tyttöjen iltaa, jossa haluan ehdottomasti olla mukana. Tänään jouduin skippaamaan koulun lehden toimituskuvauksen kun makasin sängyn pohjalla kuumeessa. Ehkä ne pärjää, vaikka mun naama ei nyt koristakaan lehteä. Ei tää kipeenä oleminen pelkkää kidutusta silti ole. Oon lukenut kirjoja ja istunut dataamassa. Tylsääkö? Ei todellakaan, koska kirjat on elämä ja dataaminen tarkoittaa mulle blogeja ja sosiaalisuutta. Onneks kaverit on ahkeria faceroikkujia. Oon myös hellinyt mun makuhermoja. Monta kupillista kuumaa, höyryävää teetä ja iltaruoaksi väkersin pitkästä aikaa salaatin. Oikea jämäsalaatti, heitin sinne kaikki jääkaapin jämät: vikan porkkanan, vähän nahistuneen kurkun ja leipäjuustonloput. Ihan tajuttoman hyvää, pitää ruveta tekemään useamminkin.

Mun muuten oli tarkotus laittaa tähän postaukseen paljon kuvia teidän iloksi. Kipeenä kerkeää kuvaamaan. Kone kuitenkin päätti että yllä näkyvien kuvien lisäksi muita ei tarvita. Kun yritin lisätä seuraavan, kone jumittui yli puoleksi tunniksi. En uskalla uhmata kohtaloa, joten ihailkaa sit vaan mun syömisiä.

Syysfiilistelyä

Mun aivoihin ei millään meinaa mahtua, et syksy on täällä ihan aikuisten oikeesti. Mut pakko kai se on pikkuhiljaa sisäistää, kun puut ovat koko ajan lähempänä punaisen ja keltaisen väriloistoa, sataa lähes joka päivä ja iltaisin on oikeasti pimeää. Jos nää merkit on jääneet huomaamatta, niin viimeistään joka ikisestä lifestyleblogista iskevä syksyinen postaustulva havahduttaa ihmisen todellisuuteen. Mun lempparivuodenaika on menossa nyt, jee!

Pienenä mä olin kesän lapsi. Aurinkoa, kuumuutta, juoksentelua lähialueen metsissä ja kaikkea mitä ikiliikkujan pikkutytön kesään vain kuuluikin. Mä en tiedä, missä vaiheessa muutos tuli, mut jossain vaiheessa mä vaan huomasin, et syksy on silti se kaikista ihanin vuodenaika. Luonto on kauneimmillaan ja sateestakin mä tykkään. Hyvä tekosyy käpertyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa ja juomaan minttuteetä (minttutee on teeaatelia, ihan törkeen hyvää nimittäin).

Tää syksy on lähtenyt vähän hitaammin käyntiin, kuin syksyt yleensä. Onneks paras aika syksystä on vielä edessä, mäkin ehdin nauttimaan! Alkusyksy on menny kouluväsymyksen ja muun vastaavan parissa, mut ens jaksosta on tulossa maailman rennoin -> ei yhtä ainoata kasin aamua, vaan joka päivä alkaa kympiltä! Myöhäisemmät aamut tuo aamu-uniselle lapselle lisää nukkuma-aikaa ja jaksan keskittyä kaikkeen kivaan kuten syksyyn (oonkohan mä jo maininnu tarpeeks monta kertaa, että tykkään syksystä?) ja kavereiden kanssa hengailuun.

Nautitaan syksystä!

Hug me

Halaa mua. Mä oon muutaman viime vuoden aikana tajunnut, kuinka tärkeetä halaaminen oikeasti on. Nuorempana en halannut ketään koskaan ja ahdistuin, kun joku niin röyhkeästi tunki mun omalle reviirille. Mistä kädet edes kuuluu laittaa ja kuinka kovaa toista saa rutistaa? Sit jokin muuttui. Mä muutin uudelle paikkakunnalle, tutustuin uusiin ihmisiin ja huomasin, että halaaminen on oikeastaan ihan tajuttoman kivaa. Ja siitä on miljoona eri hyötyä. Nostaa endorfiinitasoa ja muuta sellaista, eli suomeksi sanottuna tekee onnellisemmaksi ja vähentää stressiä.

Halaa minua kun…

Näemme toisemme. Jokaista koulupäivää ei tarvitse aloittaa halaamalla, mutta muuten halaaminen on loistava tapa osoittaa, kuinka iloinen on ystävän tapaamisesta. Fyysinen läheisyys myös parantaa kaverisuhteita. Kun uskaltaa halata uutta kaveriaan, tälle on helpompi myös tarpeen tullen avautua.

Olen surullinen. Kun fiilis on totaalisen maassa, kunnon ruttuhalit piristävät. On ehkä käynyt jotain kamalaa. Ensin kunnon rutistus kaverilta, sen jälkeen voi rauhoittua puimaan tapahtumia. Koulussa kaiken kiireen keskellä halilla voi kertoa sen, että välittää. Mä nään että sulla on huono päivä.

Olen iloinen. Jotain kivaa on tapahtunut, tai olen sattunut nousemaan sängystä sillä kuudennella jalalla, joka tuo loistofiiliksen ilman mitään syytä. Hali voi parhaassa tapauksessa kaksinkertaistaa ilon ja siksi halailenkin ihmisiä paljon ollessani iloinen.

Olen ahdistunut. Nimetön ahdistus ei katoa mihinkään puhumalla, koska mitään puhuttavaa ei ole. Ahdistaa muuten vain. Silloin lähes ainoa asia, mitä ystävä voi tehdä, on antaa pitkän pitkä hali.

Tää postaus oli helpoin toteuttaa minämuodossa, mutta älkää kangistuko pelkästään tohon. Jos ette vielä halaile toisianne, opetelkaa! Hali kaverilta lisää iloa ja tekee huonosta päivästä piirun verran paremman. Toisaalta jos joku kokee halaamisen omalle reviirille tunkeutumisena, niin sitä pitää kunnioittaa. Omissakin kavereissani on muutama, jotka eivät erityisemmin pidä halaamisesta, joten halailen heitä huomattavasti harvemmin kuin muita. Mutta te muut, halataan kun tavataan!