Halaa mua. Mä oon muutaman viime vuoden aikana tajunnut, kuinka tärkeetä halaaminen oikeasti on. Nuorempana en halannut ketään koskaan ja ahdistuin, kun joku niin röyhkeästi tunki mun omalle reviirille. Mistä kädet edes kuuluu laittaa ja kuinka kovaa toista saa rutistaa? Sit jokin muuttui. Mä muutin uudelle paikkakunnalle, tutustuin uusiin ihmisiin ja huomasin, että halaaminen on oikeastaan ihan tajuttoman kivaa. Ja siitä on miljoona eri hyötyä. Nostaa endorfiinitasoa ja muuta sellaista, eli suomeksi sanottuna tekee onnellisemmaksi ja vähentää stressiä.
Halaa minua kun…
Näemme toisemme. Jokaista koulupäivää ei tarvitse aloittaa halaamalla, mutta muuten halaaminen on loistava tapa osoittaa, kuinka iloinen on ystävän tapaamisesta. Fyysinen läheisyys myös parantaa kaverisuhteita. Kun uskaltaa halata uutta kaveriaan, tälle on helpompi myös tarpeen tullen avautua.
Olen surullinen. Kun fiilis on totaalisen maassa, kunnon ruttuhalit piristävät. On ehkä käynyt jotain kamalaa. Ensin kunnon rutistus kaverilta, sen jälkeen voi rauhoittua puimaan tapahtumia. Koulussa kaiken kiireen keskellä halilla voi kertoa sen, että välittää. Mä nään että sulla on huono päivä.
Olen iloinen. Jotain kivaa on tapahtunut, tai olen sattunut nousemaan sängystä sillä kuudennella jalalla, joka tuo loistofiiliksen ilman mitään syytä. Hali voi parhaassa tapauksessa kaksinkertaistaa ilon ja siksi halailenkin ihmisiä paljon ollessani iloinen.
Olen ahdistunut. Nimetön ahdistus ei katoa mihinkään puhumalla, koska mitään puhuttavaa ei ole. Ahdistaa muuten vain. Silloin lähes ainoa asia, mitä ystävä voi tehdä, on antaa pitkän pitkä hali.
Tää postaus oli helpoin toteuttaa minämuodossa, mutta älkää kangistuko pelkästään tohon. Jos ette vielä halaile toisianne, opetelkaa! Hali kaverilta lisää iloa ja tekee huonosta päivästä piirun verran paremman. Toisaalta jos joku kokee halaamisen omalle reviirille tunkeutumisena, niin sitä pitää kunnioittaa. Omissakin kavereissani on muutama, jotka eivät erityisemmin pidä halaamisesta, joten halailen heitä huomattavasti harvemmin kuin muita. Mutta te muut, halataan kun tavataan!
Voiii, aivan ihanan erottuva ja kekseliäs postaus, tätä oli niin mielenkiintosta lukea!! :-) Vihdoin postaus, joka ei kuulu siihen samaan massaan, mitä aina lukee eri blogeista. Tätä lisää!! Ja mäki oon todellakin samaa mieltä sun kanssa, halit piristää aina, ja tuntuu nykyään että oon ainoa joka halailee ihmisiä, hahah :-D Ja ku se halaaminen voi olla toiselle vaan pieni asia, mut silti vaikuttaa toiseen tosi paljon, just jos on huono mieli tai surullinen, mä ainaki ite piristyn jos joku viitsii tulla halaamaan ja piristämään. :) Ja jep, jos jotkut ei tykkää halaamisesta, nii on seki ihan luonnollista, eikä sille voi mitään!
ReplyDeleteMitä oon sun blogia selaillut, niin sulla on tosi kiva ja selkeä kirjotustyyli! Ja kuten oon ennenkin sanonut, tää nimi on vaa nii huippu, hahah! Ja kaiken lisäks oot tosi nätskä ja sulla on tosi kivat hiukset ♥
Ihana kommentti!! Kiitos sulle päivän piristyksestä <3
DeleteHaha joo mä en pystyis pelkkään lifestyleen, tykkään sitäkin toki kirjoittaa, mut pakko saada tällasia pohtivampiakin tekstejä väliin. Ja halaaminen on just aihe mikä on mulle itelle nousu aika tärkeeks etenkin tän syksyn aikana. Fiilis nousee heti, kun koulussa joku huomaa et oon väsyny tai muuten huono päivä, ja tulee halaamaan.
Ja iso kiitos viel kehuista ^_^
*VIRTUAALIHALI* oikeesti asdfgh, en oo varmasti ikinä näin vanhempana halannu ketään 'tosissani'. perus kaverihaleja jos on tyylii kuukaus ollu näkemättä, mut ei oo ollu koskaan mitään sellasta raastavaa kaipausta ja sitku pääsee halaan nii.. nythei joku tulkee halaan minuu :D
ReplyDeleteihana halaamisopas! ♥ jotenki rakastan tota :) mulle tulee ny ihan halifiilis, voi koulu, mikset voi jatkua vielä silleen, että pääsen nyt halaamaan ihmisiä? muutamia nettikavereita vois kyllä lähettää aikakoneella tänne, niin saisin rutistaa oikein kunnolla >:D
munki mielestä tää nimi on hyperhuippu! niin mielenkiintonen, omaperänen ja elegantti! :) meinasin kirjottaa elefantti..
Aws tässä toinen kommentti joka veti hymyn korviin <3 Kiitos! *ISO VIRTUAALIHALI* sulle myös. Ei muuta ku haliruttaamaan vaan kaikki eteen sattuvat ihmiset ja kissat ja miksei koiratkin :D
DeleteHaha kiitos, kyllähän se aika elefanttikin on xD
Munkin on pakko antaa virtuaalihali *hug*, tuli niin hyvä mieli sun postauksesta <3
ReplyDelete*Hali* sulle takaisin myös <3
DeleteSulla on kivasti postauksia laidasta laitaan. En oo ees ennen ajatellu halaamista noin, täytyykin alkaa useammin halailemaan ihmisiä ^_^
ReplyDeleteHaleja ♥ Venla
Tätä mä itsekin tavoittelen, monipuolisuutta siis, joten kiitos ^_^ Hali sulle myös <3
DeleteKiva tää postaus. Kuvia vois olla enemmän ja ne vois olla siompia :)
ReplyDeleteKiitos ^_^ Mun blogin pääpaino on tekstissä, ei kuvissa, joten tää on musta hyvä näin (: Sun ja muiden kuvista tykkäävien iloks postailen toki välillä kuvapainotteisempiakin postauksia.
DeleteTodella mielenkiintoinen postaus, luulisin että olisit vain kopioinut tämän jostain jos ei olisi noita muutamia juttuja, jotka paljastavan tämän olevan tosiaan sinun kirjoituksesi :D Todella hyvää tekstiä siis! :)
ReplyDeleteHaha kiitos :D Mitä tärkeämpi aihe, sitä parempaa tekstiä saan aikaiseksi. Ja halaaminen sattuu olemaan mulle tosi tärkeetä just postauksessa mainituista syistä ^^
DeleteTää postaus oli jollain tapaa koskettava. Harvemmin tämmösiin törmää. Ihanan iloinen kuva myös! :')
ReplyDeleteIso kiitos! Oon onnistunu tehtävässäni, jos edes yks lukija voi sanoa tekstin koskettaneen ^_^
DeleteVoi ei, tuli jotenkin tosi hyvä mieli tästä postauksesta! :) Oot ihan oikeessa, yksikin hali voi auttaa tosi paljon sillon kun kaikki tuntuu kurjalta. Läheisyys noin muutenkin on mun mielestä todella tärkeä asia. Meillä on aina ollut niin perheessä kuin kavereidenkin kanssa tapana halailla ja kyllähän se luo tietynlaista turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
ReplyDeleteOon samaa mieltä! Mäkin halailen paljon kavereita ja ne toisiaan. Perheen kans ei niin paljoa halailla, vaikka kyllä mä äitiä halaan ku kotona meen käymään. Ja niitä pikkusisaruksia jotka ei saa isosiskosta tyttöbakteereja haha :D
DeleteSiis sun jokasessa postauksessa on joku tarkoitus ja hyvä sellainen! Taas kerran pirteä ja ihana postaus, hyvä Linda! :)
ReplyDeleteIiiso kiitos! <3
DeleteKiva ulkoasu sun blogilla! Sun postauksia on mukava lukea, mutta kuvia vois olla enemmän :)
ReplyDeleteKiitos (: Mulla vaihtelee aika rajusti kuvien määrä eri postauksissa. Mä henk koht tykkään enemmän tekstipainotteisemmista postauksista, mut sillon ku kuvia on, laitan niitä kyl postauksiinkin enemmän :D Täs oli vähemmän, mut kyl niitä tulee enemmänkin olemaan välillä .
DeleteNiiin totta jokainen sana! Aivan ihana postaus <3
ReplyDeleteKiitos <3
DeleteIhanaa postaus. <3 Nyt tekis vaan mieli halailla kaikkia. :D
ReplyDelete<3
Delete