Maalaistyttö



Arvatkaa missä mä oon viettänyt viime päivät? Perheen luona maalla. Nään porukoita lähinnä lomilla, koska muun ajan mä asun kaupungissa. Me muutettiin maalle joskus vuosia sitten, mä en ikinä sopeutunut. Tiet on liian hiljaisia ja koulussa liian vähän ihmisiä. Lähimmät vaatekaupatkin ovat ihan uskomattoman kaukana - kaverit nauraa kun kerron kilometrimäärän, niin epäuskottavalta se niistä kuulostaa.

Lomilla maaseutu on kuitenkin mahtava paikka. Välillä on ihan jees hiljentyä kaupungin hälystä, viettää aikaa keskellä eimitään ja rentoutua. Täällä asuu enää vain yksi kaveri, joten liikaa tekemistäkään ei iltaisin oo, haha. Mä oon nyt syyslomalla hillunut sisarusten ja sen ainokaisen kaverin kanssa. Oon leiponut ja kokannut ehkä enemmän kuin aikoihin. Rakastan kotona kokkaamista, koska meiltä löytyy laaja valikoima erilaisia mausteita ja kaikkea jännää mistä voisin kehittää jotain ruokaa. Tunnen kaappien sisällön läpikotaisin ja tiedän, että äitin piilottaman suklaan voi surutta käyttää leivonnaisiin. Oon sitä mieltä että mitä paremmin kaappien sisällön tietää, sitä helpompi on kokata niistä aineksista jotain.

Lupaan laittaa ainakin joitakin reseptejä blogiinkin, oon nimittäin löytänyt ties kuin monta uutta suosikkiohjetta. Niiden parissa varmaan nähdään ens kerralla, ehkä. Joka tapauksessa, hyvää syyslomaa lomalaisille!

peeäs huomatkaa äitin vaatekaapista pöllitty paita

6 comments:

  1. Ihana tuo paita, saanko kysyä mistä se on? Luin ettei se ole sun, mutta sattuisitko tietämään silti? Blogin tausta vois olla joku muu, tuo ei oikein sovi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmm ei mitään tietoa. Äiti on hankkinut sen joskus ikuisuus sitten, joten tuskin myydään enää missään. Mut kiitos silti :D

      Mä tykkään tästä taustasta, joten se tulee pysymään ainakin toistaiseksi.

      Delete
  2. Uijui ompa ihana neule! Ehottomasti niitä reseptipostauksia, ruoka on hyvää :)


    http://allbeautifullost.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  3. upee neule! *__*

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Oon kuolannu sitä äitin päältä jo ihan kakarasta (haha puhutaan nyt oikeesti vanhasta neuleesta), ja nyt vihdoin olin tarpeeks iso pölliäkseni sen >:)

      Delete