Varaslähtö jouluun

Mitäpä olisikaan joulu ilman pikkujouluja? Mä aloitin mun pikkujoulukauden jo marraskuun lopulla, myönnän olleeni ajoissa! Pikkujoulut ystävien kesken ovat aivan mahtavia, sillä itse h-hetki eli joulu vietetään yleensä perheen kanssa. Ja hyvä niin, jouluna haluan olla perheen kanssa, rauhoittua ja vain nauttia tunnelmasta.

Joulu on varmaan perinnerikkain juhla ainakin meidän perheessä. Aamupäivällä koristellaan kuusi ja käydään joulusaunassa, illalla syödään jouluateria ja jännitetään joulupukkia. Kaikki tämä perheen kanssa. Joulusaunassa käydään muutaman siskoporukalla ja kuusen koristeluun osallistuvat kaikki vanhemmista perheen pienimpiin. Joulun tunnelmasta olisi hauska nauttia kavereidenkin kanssa, mutta ihania perinteitä ei halua rikkoa. Ehkä juuri siksi pikkujoulut ovat niin mahtavia. Kavereiden kanssa saa hoilata joululauluja ihan täysillä, ja pipareitakin tulee syötyä monta kertaa enemmän kuin kotona.

Tän postauksen kuvat ovat viimeisimmistä pikkujouluista. Kaverin koti oli ihanan tunnelmallinen, etenkin kun valaistusta vähän hämärsi ja kynttilät pääsivät oikeuksiinsa. Pelinappulat ovat Vinkistä voittoon -nimisestä pelistä. Se on kuin Alias, mutta vaikeampi – ja parempi! Pelasin sitä varmaan kaiken sen ajan, minkä laulamiselta ehdin (okei kyllä mä kavereille myös juttelin). Sääli ettei Vinkistä voittoon taida olla enää normikaupoissa myynnissä, kuuluisi nimittäin ehdottomasti mun joulun toivelistalle.

2 comments:

  1. Älä huoli mä oon ollut myös ajoissa joulukauden kanssa! En voinu vastustaa kiusausta, ja laitoin valot lokakuun lopussa, mutta puhuin kyllä sisustusvaloista siinä vaiheessa ;D Ihanan tunnelmallinen toi vika kuva! :)

    ReplyDelete